PORON HAHMOSSA PITKIN TAIVAANKAARTA… (1993)

Ohjaaja
Markku Lehmuskallio
Maa
Suomi
Tekstitys
suom. tekstit
Kesto
92 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 2K DCP
Lisätieto
näytöksen alustaa Karina Lukin
Ikäraja

Jatkona tutkimusmatkalleen pohjoisten kansojen taiteeseen Lehmuskallio ohjasi niin sanotun ”nenetsitrilogian” yhteistyössä vaimonsa Anastasia Lapsuin kanssa. Trilogian ensimmäisessä osassa kuvataan valtiontilan poropaimenten elämää Neuvostoliitossa. Elokuvan runko rakentuu kansanrunoudesta ja -lauluista, jotka ovat Lapsuin ja tämän äitinsä esittämiä.

***

Poron hahmossa pitkin taivaankaarta, nenetsi-trilogian ensimmäinen osa, sai runkonsa ja kantavan rakenteensa lauluista, kansanrunoudesta, kuin jatkoksi sille tutkimusmatkalle pohjoisten kansojen taiteeseen joka oli tuottanut kaksiosainen Minä olen -elokuvan. Ensimmäisen nenetsi-elokuvan kuvausmatkalla Lehmuskallio myös tapasi Anastasia Lapsuin, nenetsi-journalistin, josta tuli hänen tulkkinsa, assistenttinsa, tasavertainen ohjaajakumppaninsa ja vaimonsa. Nenetsiperinteen välittäjänä juuri hän vaikutti koko elokuvan ja trilogian liikkeellepanevana voimana ehdotuksellaan, jonka hän sittemmin puki runolliseen asuun: ”Ystäväni! Anna minulle kätesi niin vien sinut seudulle, jolla elää pohjoinen kansani – ’todelliset ihmiset’ – nenetsien nenetsit. Laulullani kerron nenetsien tarinoita. Näytän sinulle valkohankiset tasangot tundralla, jonka pintaa emme haavoita. Äidit ovat kertoneet, että jos raavimme maata, mehiläisen toukat ryömivät esiin ja täyttävät koko tundran.”

Poron hahmossa pitkin taivaankaarta alkaa valokuvalla edesmenneestä Maria Lapsuista ja tekstillä: ”Maria Lapsui ja hänen tyttärensä Anastasia Lapsui ovat laulaneet elokuvan laulut. Maria Lapsuin laulut kertovat hänen sukunsa ihmisten elämästä. Tämän elokuvan ihmiset eivät ole sukua Maria Lapsuille, mutta he ovat nenetsejä.” Maria Lapsuin laulut kannattelevat elokuvaa, samalla kun kuvauksen kohteena on poropaimentolaisnenetsien arkinen elämä vuodenaikojen kierrossa, nähtynä viiden perhekunnan aikuisten ja lasten tasalta.

Nenetsien elämässä limittyvät näkyvä maailma ja henkien maailma, arkiset askareet ja luonnonuskonnon rituaalit. Miehet hoitavat poroja ja hankkivat puuta reen rakentamista varten, naiset keräävät polttopuita ja valmistavat uhriaterian. Kota ja porot, muutot talvilaitumilta kesälaitumille ja takaisin, yksinäisyys ja yhteiselämän vaikeudet ovat nenetsien kansanrunouden toistuvaa aineistoa. Loppua kohden elokuva etenee elämän ja kuoleman suuriin kysymyksiin, kuvauksiin syntymisen ihmeestä ja hautapaikkaa suojelevista hengistä. Nenetsimies esittelee Mjad Puhutsa -nuken, jonka tarkoitus on suojella synnyttäjiä pahoilta voimilta, sekä haltiaveistoksia, jotka auttavat metsästyksessä. Kertoja johdattelee kuoleman rituaaleihin.

Jo kuvausvaiheessa Lehmuskallio omaksui periaatteen, että hän pyrkisi säilyttämään nenetsien elämäntavan olennaisen rytmin, antaisi tapahtumien ja askareiden sujua omalla painollaan, todellisen kestonsa mukaisesti. Tämä rytmi on säilynyt valmiissa elokuvassa, Lehmuskallio ei yritä mestaroida tai ohjata kuvattaviaan, vaan asettuu tarkkailijana miljöön ja ihmisten rinnalle, osanottajana jopa heidän keskelleen, samojen olosuhteiden alaiseksi. Samalla käy kuitenkin selväksi, etenkin poseerauskuvien kautta, että ulkopuolisen ihmisen, kameran ja mikrofonin läsnäolo pakostakin vaikuttaa kuvauksen kohteisiin. Lehmuskallio tiedostaa, että tätä ”manipuloinnin” tai ”fiktion” ulottuvuutta ei missään olosuhteissa voi kokonaan sulkea pois, mutta hallitsevana säilyy yhtäkaikki pyrkimys, että katsojat kokisivat nenetsit ja heidän olosuhteensa samalla tavalla neitseellisesti ja eläytyvästi kuin hän itse elokuvantekijänä.

Poron hahmossa pitkin taivaankaarta merkitsi Lehmuskalliolle selvästikin havahtumista ja ihmetystä uuden maailman edessä, tuntemattoman ja ennennäkemättömän edessä. Tämä kosketus, kohtaaminen, tapahtui ratkaisevasti Anastasia Lapsuin opastuksella, hänen välittämänsä kansanperinteen, osallisuuden ja sisäistyneen nenetsi-identiteetin kautta. Lehmuskallion näin löytämä maailma osoittautui niin rikkaaksi, että ensimmäinen kosketus, ensimmäiset sukellukset eivät riittaneet, vaan tutkimusmatka johti toiseen, kolmanteen, neljänteen… niin että tästä maailmasta on riittänyt ammennettavaa koko hänen ja Anastasia Lapsuin myöhempään elokuvatuotantoon, kaiken aikaa syventyvässä kuten myös historialliseen perspektiiviin laajentuvassa hengessä.

− Sakari Toiviainen 4.3.2009