THE SADDEST MUSIC IN THE WORLD (2003)
Laman ja kieltolain kurittaessa Pohjois-Amerikkaa olutyhtiön omistava paronitar (Rossellini) järjestää kilpailun selvittääkseen, missä tehdään maailman surullisinta musiikkia – ja juodaan eniten olutta. Kazuo Ishiguron alkuperäiskäsikirjoituksesta säilyi 30-luvun henkeen tyyliteltyyn, riemukkaaseen musikaalimelodraamakomediaan vain nimi ja idea.
***
Omaleimainen kanadalainen auteur Guy Maddin (s.1956) muokkasi ohjaustyöllään The Saddest Music in the World vuonna 2003 yli vuosikymmentä aikaisemmin ilmestyneen Kazuo Ishiguron alkuperäisteoksen uudelleen. Maddinin käsittelyssä tapahtumapaikka muutettiin nykyhetken Lontoosta lama-ajan, vuoden 1933 Winnipegiin. Tyylilajiltaan elokuva ohjaajansa mielikuvituksen voimalla sai persoonallisia sävyjä ja painotuksia. Se on uniikki yhdistelmä yliampuvaa historiallisen draaman parodiaa, surrealismia, perheen kuvausta ja poliittisesti latautunutta tarinankerrontaa koskettaen keskeisiä, suurempia teemoja, mutta aina leikkimielisesti kieli poskessa.
Juoni keskittyy maailmanlaajuisen kilpailun ympärille, jossa yritetään selvittää, missä tehdään maailman surullisinta musiikkia, palkintona 25 000 dollaria. Idean takana on Winnipegin paikallinen olutpohatta Lady Helen Port-Huntley (Isabella Rossellini). Winnipeg on valittu London Timesissa surun pääkaupungiksi neljä kertaa peräkkäin, joten nyt on aika saada tietää murheellisimman musiikin alkuperä. Takaumassa saadaan selville, että Lady Port-Huntley joutui auto-onnettomuuteen, joka vaati Fyodorin (David Fox) amputoimaan hänen molemmat jalkansa. Autossa oli myös Fyodorin poika Chester Kent (Mark McKinney). Sekä isällä että pojalla oli rakkaussuhde olutparonittareen. Broadwaylla vaikuttanut, myöhemmin vähäistä menestystä kokenut Kent osallistuu Yhdysvaltojen edustajana katselmukseen tuoden mukanaan rakastajattarensa Narcissan (Maria de Medeiros). Roderick, Chesterin vanhempi veli osallistuu kilpailuun Serbian edustajana. Hän on sellisti, joka ikävöi syvästi kuollutta poikaansa.
Tutkija Steven Shaviro on nähnyt hienossa esseessään Fire and Ice Maddinin töiden kauneuden ulottuvuuden ja januksenkaltaisen luonteen. Toisaalta niillä on taipumus romanttiseen liioitteluun ja yltiöpäisyyteen, toisaalta absurdiin huumoriin. Voidaan sanoa myös, että elokuvien kahta puolta edustavat niiden upea näyttävyys sekä campin ilmentävä taso, jako kauniiseen sekä naurettavaan. Maddinin ohjaustyöt ovatkin ainutlaatuisia kokonaisuuksia: rappeutuneita, rikkaita ja outoja taideteoksia. Maddinin elokuvilla on vakavamman tason ja The Saddest Music in the Worldin surun lisäksi todella nautittava puolensa. Nimestään huolimatta The Saddest Music in the World on ehkä hauskin ohjaajansa teoksista, koska jo vitsien määrä ylittää muut. Jo kilpailu itsessään ja kaikki sitä ympäröivät seikat osanottajien persoonallisine numeroineen tarjoavat loputtoman huvituksen lähteen.
Esikuvina ja inspiraation innoittajina Maddin on työssään käyttänyt useita tunnettuja teoksia. Siinä missä Archangel oli velkaa Sternbergin Intohimojen keisarinnalle, The Saddest Music in the Worldin selkeä vaikutteita antanut edeltäjä on Murnaun Auringonnousu. Sen suokohtaus ja Maddinin elokuvan lammikot korkeine ruohoineen eivät ole ainoita toisiaan muistuttavia seikkoja, myös kummassakin nähdään raitiovaunu ja kaupunkinäkymä. Maddin on myös Auringonnousun lailla kyennyt saavuttamaan kohtauksissaan runollisen, ekspressiivisen, liikuttavan ja täysin ilman ironiaa toimivan tunnelman. Ohjaustyö on ainutkertainen, koska se tuo mieleen kerronnallisten teosten ohella avantgarde-elokuvat. Sen värikokeilut muuten mustavalkoisessa elokuvassa muistuttavat paitsi Maddinin omaa Carefulia, myös Cocteaun uninäkyjä, Eisensteinin Iivana Julmaa sekä Tarkovskin Andrei Rublevia. Muulla tavoin ideoita ja inspiraatiota ovat antaneet niinkin erilaiset työt kuten Vincente Minnellin musikaali Tyttö ja kosija, Billy Wilderin Tuhansien silmien edessä, Robert Wienen Tohtori Caligarin kabinetti sekä Michael Curtizin Tähtilipun sävel pääosassa James Cagney. Chester Kent sai puolestaan nimensä Cagneyn roolihahmolta Busby Berkeleyn ja Lloyd Baconin 1930-luvun musikaalista Shanghai Lil.
The Saddest Music in the Worldista tuli Maddinin menestynein teos. Syitä tähän voi olla monia. Isabella Rossellini pääosassa, kansainvälisen maineen omaava näyttelijätär, on saattanut houkutella monet teattereihin ja näkemään elokuvan. Verrattain tavanomaisempi tarina ja Kazuo Ishiguron alkuperäiskäsikirjoitukseen pohjautuva kertomus saattoivat nekin osaltaan vaikuttaa katsojalukuihin. Ennen kaikkea Maddinilla oli jo vahva vaikutus elokuvan intohimoisiin harrastajiin sekä faneihinsa, jotka innostuivat tarinan ja taiteellisen toteutuksen lisäksi humoristisesta 1930-luvun tyylien käsittelystä, kuten viittauksista musikaaleihin ja uutiskatsauksiin.
– William Beardin (Into the Past The Cinema of Guy Maddin) ja (Maddin and Melodrama) teoksessa Playing With Memories Essays on Guy Maddin (toim. David Church) ja Arthur Lazeren (CultureVulture) mukaan Joona Hautaniemi 2020.