Harvinaislaatuisen yhtenäinen episodielokuva kokoaa maailman elokuvan kolme suurta humanistia yhteen. A-sarjan ohjaajien punaisena lankana ovat junaliput ja Innsbruck-Rooma-junareitti. Draamallisissa ja komediallisissa episodeissa hahmogalleria vaihtelee biokemian tohtoreista pakolaisperheisiin ja jalkapallofaneihin.

***

Kolme merkittävää auteur-ohjaajaa, iranilainen Abbas Kiarostami (1940–2016), brittiläinen Ken Loach (s. 1936) ja italialainen Ermanno Olmi (1931–2018) yhdistivät voimansa vuoden 2005 episodielokuvassa Ticketsissä. Kiarostami (Koker-trilogia, Close-Up, Tuuli meitä kuljettaa) tunnetaan paitsi ohjaajana myös runoilijana ja valokuvaajana. Loach (Poika ja haukka, Vapauden hinta) edustaa töillään puolestaan yhteiskunnallista realismia. Olmi (Paikka nuorelle miehelle, Puukenkäpuu) taasen sekoitti teoksiinsa aineksia neorealismista ja kristillisestä humanismista. Tässä triptyykissä kolme tarinaa rakkaudesta, onnesta sekä uhrauksesta nivoutuvat yhteen tapahtumapaikkana eräs junamatka Itävallasta Roomaan. Tässä kauniissa, lämpimässä, viisaassa ja paikoitellen hauskassa etuoikeutta ja poissulkemista kuvaavassa elokuvassa tutkaillaan todellista menolipun arvoa käyttäjälleen. Tickets tarjoaakin hienosti katsojalleen romanttisia unelmointeja, koomisia yhteentörmäyksiä sekä riskialttiita dilemmoja.

Keskeiset henkilöhahmot kokevat junamatkan olevan kokemuksena jotain elämää mullistavaa. Olmin osuudessa vanhempi, 60-vuotias biokemian professori (Carlo Delle Piane) löytää lohtua ja uutta näkökulmaa elämäänsä. Merkittävää osaa esittävät hänen ja hänelle lipun järjestäneen kauniin PR-naisen (Valeria Bruni Tedeschi) asemalla lyhyen hetken aikana vaihtamat eleet, katseet ja ilmeet. Ne jäävät professorin mieleen ja kyse voi olla jostain enemmästä kuin ystävyydestä. Abbas Kiarostamin ohjauksessa puolestaan nuorta miestä (Filippo Trojano) puolestaan muistutetaan elämän velvollisuuksista, kun taas hän myös löytää vapauden. Keskiössä on myös kenraalin leski (Silvana De Santis). Enemmän kuin Olmilla, Kiarostamilla kyseessä on tunteiden etsintä ja kuinka kokemus, status ja jopa velvollisuus voivat muokata elämää ja persoonallisuutta. Loachin käsittelyssä kolme huoletonta skottilaista nuorta matkaa unelmiensa jalkapallo-otteluun. Heidän silmänsä avautuvat ympäröivälle maailmalle matkaa tehdessään. Loach on saanut ohjattavakseen mukaan näyttelijöitä elokuvastaan Huoleton nuoruus (2002).

Idea kolmen ohjaajan yhteistyöhön tuli Kiarostamilta. Olmin ja Loachin filmatisointien ihailijana hän otti heihin yhteyttä, ja elokuvan mestarit innostuivat oitis hankkeesta. Tämän kaliiperin ohjaajien yhteistyö kuulosti jo alun perinkin fantastiselta ja fantasiaksi se osaksi jäikin. Kiarostami haaveili nimittäin pääsevänsä seuraamaan Ken Loachin ohjaustyötä, koska myös Loach käyttää paljon amatöörinäyttelijöitä. Ohjaajat kuitenkin työstivät itsenäisesti omia osuuksiaan. Vaikka kolmikkoa erottivat projektissa lopulta kokonaiset mantereet Olmin ollessa Milanossa, Loachin Edinburghissa ja Kiarostamin Iranissa, mestarit ylistivät väsymättä yhteistyöprojektiaan. Kiarostamin sanojen mukaan kukaan ei yrittänytkään astua johtoon, vaan ystävyyssuhteet pysyivät kautta linjan hyvinä.

Vaikka Tickets koostuukin kolmesta erillisestä osuudesta, lopputuloksena on johdonmukaisesti toimiva kokonaisuus kaikkien laadukkaiden episodien osalta. Tästä olisi Kiarostamin mukaan otettavissa oppia Atlantin yli niin Martin Scorseselle kuin Steven Spielbergille. Ahtaassa junassa kuvaaminen tarkoittaisi monelle ohjaajalle suorastaan painajaista, mutta näin ei käynyt Ticketsin tapauksessa. Kiarostami olikin työstänyt elokuviaan kotimaassaan pitkälti rajoitusten puitteissa, jolloin hän oli vain löytänyt uusia tapoja ja väyliä ilmaisulleen.

Kolmea tarinaa yhdistää enemmän kuin ainoastaan yksi matka ja sen kokevat henkilöhahmot. Ticketsin teemoja ovat kommunikaatio, ihmissuhteet, sosiaalinen status sekä tietoisuus itsestä. Roolitus on myös erittäin onnistunutta, etenkin Kiarostamin keskimmäisessä episodissa. Tickets on myös elokuvana mukaansatempaavaa katsottavaa, paikoitellen hilpeän hauska ja henkilökuvauksessaan rikas. Kertomukset ovat pinnalta varsin yksinkertaisia, mutta useampi katselukerta paljastaa syvällisemmän tason ja kolmen osuuden väliset temaattiset kytkökset toisiinsa. Sinällään Tickets ei edusta mitä parhainta Olmia, Kiarostamia tai Loachia, mutta kokonaisuutena se on kuitenkin loistava työ, vaikka tyylissä ja lähestymistavassa onkin paljon variaatioita. Läsnä on koko ajan tunne siitä, että kolmella mestarilla on yhteinen tavoite, jota kohti he kunnianhimoisesti, nautinnollisesti ja vaikuttavasti kulkevat.

– Matthew Leylandin (BBCi – Films), Markus Määttäsen (Aamulehti), Slarekin (Cine Outsider) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 12.11.2024