RANKKA PÄIVÄ (1993)

Kesän kiehumispisteessä poreilevat myös perhesuhteet ja avioeroisien huoltajuuskiistat. Näkökulmansa tähän mieskriisin ja isyyden painolastiin tuovat Henry Kingin lännenklassikko ja Joel Schumacherin 90-luvun yksinäinen ratsastaja -kuvaus. Yhteen päivään sijoittuvat elokuvat kertovat miehistä matkalla kohtaamaan lapsiaan, mutta psykologiset esteet ja patoutuneet tunteet saavat aseet nousemaan ja tilanteet eskaloitumaan. Elokuva on kesällä 2020 menehtyneen Joel Schumacherin muistonäytös. Näytöksen alustaa KAVIn suunnittelija Otto Kylmälä.

***

Sysimusta komedia vai tragedia? kysyi Turun Sanomien kriitikko Raili Suominen nähtyään Joel Schumacherin elokuvan vuoden 1993 toukokuussa. Vastaus oli ymmärrettävästi relativistinen: riippuu näkökulmasta. Schumacherin Rankassa päivässä ei ole kyse vain yksilön romahtamisesta. Laajemmin se esittää näkemyksen yhteiskunnan arvojen murtumisesta ja arvion siihen, mihin kehitys on johtamassa: kaaokseen.

Schumacherin näkemystä modernin jenkkiyhteiskunnan hajoamisesta sai arvostusta. Henkinen ja fyysinen pahoinvointi, väki- ja ilkivalta kaiken aseistuksen keskellä oli amerikkalaista arkipäivää.  Tarpeeksi saaneen, pimahtaneen miehen kostoretki, oman käden oikeus ja itsepuolustus ovat tietysti amerikkalaisen elokuvan syvintä ydintä westernistä muunlaisiin toimintaelokuviin. Rankka päivä oli kuitenkin tässä ja nyt, ihmisten todellisuuden keskellä.

Rankka päivä on paitsi ohjaajan nerokkain elokuva, myös näyttelijöiden loistoa. Michael Douglas pääosassaan saa luonneroolin, jonka palaset paljastuvat vähitellen elokuvan edetessä, vaikka tavoite on yksinkertainen: päästä ajoissa tyttären syntymäpäiville. Robert Duvall, vanha näyttelijäveteraani, tulkitsee taitavasti viimeistä työpäiväänsä poliisin työpöydän takana tekemää virkamiestä, joka ei sittenkään ollut nähnyt kaikkea.

Rankka päivä on tullut Suomen televisiosta peräti 17 kertaa, mutta elokuvateatterissa se on unohtumaton kokemus.

– Jari Sedergren 2020