ISÄÄ EI TARVITA! (1977)

Vaikka Shukshin oli suosittu, hän ei ollut myötäilijä vaan vapaa sielu. Häneltä jäi kesken kauan valmisteilla ollut Stenka Razin -elokuva. Ohjaajan ystävät German Lavrov ja Stanislav Ljubshin sekä hänen Lidija-leskensä tekivät valmiiksi elokuvan, jossa alkoholistin vaimo joutuu yksinhuoltajaksi. Shukshinilainen aromi välittyi yhä aitona.

***

Elokuvaohjaajaksi Mihail Rommin johdolla opiskellut siperialainen Vasili Shukshin oli ihmisten havainnoijana ja tarinankertojana aivan omaa luokkaansa. Monet hänen kirjoittamansa koskettavat, niin maalaisten kuin kaupunkilaisten elämäntapoja ja mielentiloja avaavat kertomukset julkaistiin ennen kuin ne päätyivät elokuvien materiaaliksi. Myös Shukshinin vahva läsnäolo kameran edessä huomattiin jo opiskeluaikoina, ja hän oli kysytty näyttelijä, vaikka keskittyikin mieluiten omiin ohjaustöihinsä.

Shukshinin elämä päättyi sairauskohtaukseen 45-vuotiaana lokakuussa 1974, kesken kuvausten. Hänen roolinsa isänmaallisessa sotaelokuvassa He taistelivat synnyinmaansa puolesta (1975) jouduttiin viimeistelemään käyttämällä sijaisnäyttelijää ja sijaisääntä. Shukshin oli suostunut vaikutusvaltaisen Sergei Bondartshukin ohjaamaan tilauselokuvaan siksi, että saisi ehkä vastapalveluksena toteuttaa vapaammin omia elokuvaideoitaan – ennen kaikkea Stenka Razinin, jota oli yrittänyt saada tuotantoon jo pitkään. Kapinoiva kasakka, joka vapauttaa itsensä ja sen myötä kansan käymällä henkensä mitalla tsaarinvaltaa vastaan, vilahtelee teemoina Shukshinin elokuvissa pitkin matkaa. Varsinainen Stenka Razin -elokuva jäi kuitenkin toteuttamatta. Romaani oli julkaistu kotimaassa 1962 ja suomeksi se saatiin vuonna 1977.

Samana vuonna valmistui tavallaan postuumisti vielä yksi Shukshinin elokuva Isää ei tarvita!. Käsikirjoitus on lähtöisin Shukshinin kynästä, ja se perustuu neljään aikaisemmin kirjoitettuun tarinaan, tässä lueteltuina alkukielellä: «Вянет, пропадает», «Владимир Семенович из мягкой секции», «Племянник главбуха» ja «Космос, нервная система и шмат сала». Näistä ainakin viimeinen on julkaistu suomeksi nimellä Avaruudesta, hermostosta ja läskipalasta, kokoelmassa Meitä on niin moneksi (1976). Ohjausvastuun jakoivat näyttelijä Stanislav Ljubshin (tunnetaan esim. Nikita Mihalkovin elokuvasta Viisi iltaa, 1979) ja ohjaajaksi siirtynyt German Lavrov, joka oli kuvannut sellaiset mestariteokset kuin Vuoden yhdeksän päivää (ohj. Mihail Romm, 1962) ja Heinäkuun sade (ohj. Marlen Hutsijev, 1967). Shukshinilainen henki välittyy pitkissä ja puheliaissa viitseliäästi, mutta kameratyötä korostamatta kuvatuissa kohtauksissa, ihmisten kohtaamisissa.

Elokuvan alkuperäinen nimi ”Kutsu minut valoisaan laaksoon” kuulostaa aavistuksen raamatulliselta, mutta siihen tiivistyy pienen tarinan suuri idea: jos sielu lepää niin kaikki on hyvin. Tilanteet ovat arkisia, tunnistettavia. Shukshinin leski Lidija Fedosejeva-Shukshina esittää Agrippinaa, joka on jäänyt poikansa kanssa kaksin kun mies on lähtenyt; perhe häiritsi nimittäin siinä määrin miehen juomista. Poika (mainio Volodja Naumenko) tuntee olevansa jossain määrin heittopussina, ei oikein omalla paikallaan vaan muiden määräiltävänä – tee sitä, tee tätä. Naapurissa asuu onneksi turvallinen vanha setä (Ivan Ryzhov), yksinkertaiseen elämäänsä tyytyväinen.

Agrippinalla on veli, omalaatuinen tyyppi, joka yrittää pakottaa kaiken ympärillään järjestykseen. Veli tuo miesehdokkaan Agrippinaa tapaamaan – tietysti hyvää tarkoittaen, koska tarvitaanhan pojalle isä. Vähitellen suorastaan hurjaksi yltyvää kokelasta esittää laittamattomasti Stanislav Ljubshin. Aikaisemmista Shukshin-elokuvista tuttuja kasvoja näkyy myös ravintolakohtauksessa, hauskasti menneistä rooleista muistuttaen.

Agrippinan veljeä esittää Shukshinin elokuvastossa uusi kasvo Mihail Uljanov, erittäin arvostettu teatteri- ja elokuvanäyttelijä, jonka tunnetuimpiin rooleihin lukeutui monta Leniniä ja marsalkka Zhukovia. Tätä legendaarista sotasankaria Uljanov esitti muun muassa elokuvasarjassa Vapautus (1970/1971) Vasili Shukshinin rinnalla; Shukshin oli fasismin kukistumisen 25-vuotisjuhlaelokuvissa kalju marsalkka Konev, niin ikään yksi arvostetuimmista toisen maailmansodan / Suuren isänmaallisen sodan neuvostokomentajista.

Shukshinin maailmankatsomuksesta kertoo paljon se, että hän oli kiiltokuvamaisissa edustusrooleissa yhtä aito kuin Matkatovereiden (1972) Moskovaan pölähtäneenä junttina maalaisena – tai Punaisen heisipuun (1974) vankilasta vapautuneena rikollisena, joka yrittää aloittaa elämän puhtaalta pöydältä.

–  Mia Öhman 16.2.2022