KISA ON KOVA, JASKA JOKUNEN (1977)

Charles M. Schulzin 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi näytämme KAVIn omien kokoelmien Tenavat-klassikon Kisa on kova, Jaska Jokunen (1977). Animaatiossa tenavat, Ressu ja Kaustinen lähtevät kesäleirille, jossa telttailllaan vuoristossa ja osallistutaan koskenlaskukisaan.

Maailman luetuimman sanomalehtisarjakuvan luojan, yhdysvaltalaisen Charles M. Schulzin (1922–2000) syntymästä on kulunut sata vuotta. Schulz tunnetaan parhaiten Tenavista (Peanuts), joissa sympaattiset lapsihahmot ilmaisevat aikuisten tunteita. Hän piirsi Tenavia vuosina 1950–1999 ja kirjoitti niiden pohjalta myös lukuisia televisioanimaatioita. Päähenkilöinä ovat usein toiveikas, mutta arkipäiväisien epävarmuuksien kanssa kamppaileva Jaska Jokunen, inhimillinen beaglekoira Ressu sekä tämän lintuystävä Kaustinen.

***

Tenavien uudet seikkailut on samanlainen epätasainen sekoitus kuin edeltäjänsäkin. Schulzin jäljittelemättömät sarjakuvahahmot on uskollisesti reprodusoitu suurenmoisella piirrostekniikalla mutta taustat pysyvät harmillisen perinteisinä ja mielikuvituksettomina.

Tenavat-elokuvien menestys riippuu elokuva elokuvalta yhä enemmän kahdelle tasaisimmin hauskalle hahmolle, Ressulle ja Kaustiselle, annetusta ajasta. He ovat hauskimpia osaksi koska he ovat parhaiten kehiteltyjä, mutta ennen kaikkea ja yksinkertaisesti siksi, että he eivät puhu. ”Inhimilliset” hahmot ikävä kyllä vaikuttavat kaikki kovin samankaltaisilta, mikä suuresti heikentää heidän vaikuttavuuttaan (varsinkin kun he ovat hyvin puheliaita elokuvaversioissa) ja paljon Schulzin ihmeenomaisesti ylläpitämästä yksilöllisyydestä on menetetty. Onneksi elokuvassa Kisa on kova, Jaska Jokunen Ressu ja Kaustinen ovat huippuvedossa. Heti alusta kun Ressu nähdään ajamassa huipputrimmatulla moottoripyörällään, muodikkaasti pukeutuneena ja muistuttaen vastustamattomasti imitaatioitaan Punaisesta Paronista ja kun Kaustinen pomppii iloisena matkalaukkuhyllyllä, pari riemastuttaa läpi koko elokuvan. Nämä kaksi ovat Schulzin riemuvoittoja: Ressu, joka kivikasvoisena päättäväisesti hallitsee ympäristöään (maaten teltassaan mukavasti makuupussiin kääriytyneenä, katsellen televisiota ja leivoksia mutustellen) sekä tunteellisempi, vinkumiseen ja soperteluun taipuvainen Kaustinen, joka uskollisesti seuraa ystäväänsä läpi erilaisten seikkailujen.

Ehkäpä tyydyttävin (ja tyypillisin) yksittäinen kohtaus elokuvassa on kun Ressu nukkuu telttansa päällä ja alkaa sataa lunta (kesällä?). Aamulla, löydettyään Ressun lumeen peittyneenä Kaustinen vinkaisee ilosta, käväisee teltassa noutamassa kiipeilyvälineensä, nousee niiden avulla Ressun suuren nenän päälle, panee pystyyn lipun ja ryhtyy jodlaamaan. Parhaiten koossa pysyy kohtaus, jossa kaikki henkilöt ovat mukana etsimässä eksynyttä Kaustista. Jakson lopussa joukko on kerääntynyt takkatulen ympärille Piparminttu Pipsan ja Ressun tanssiessa ”Charmainea”. Elokuvan onneksi näiden huippuhetkien väliin sijoittuvat suhteellisen mielikuvituksettomat jaksot varmaan unohdetaan nopeasti.

– David Badder (Monthly Film Bulletin, December 1977, vol. 44 No. 527) HB 20.9.2001