Siirry pääsisältöön

ONNI ON OLLA NAINEN (1976)

ONNI ON OLLA NAINEN L'une chante, l'autre pas/Lyckan är att vara kvinna
Ohjaaja
Agnès Varda
Henkilöt
Valérie Mairesse, Thérèse Liotrad, Robert Dadies
Maa
Ranska/Belgia
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
121 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja
Ikäraja: K16

Jo 1950-luvulla elokuvaohjaajana debytoinut Agnès Varda oli aktiivisesti mukana ranskalaisnaisten 1970-luvun kamppailussa aborttioikeuden ja ehkäisyn puolesta. Hänen elokuvansa aiheesta on musiikkinumeroin kuorrutettu tarina kahden feministisessä liikkeessä aktiivisen nuoren naisen, folklaulajan ja naisten klinikkaa pyörittävän perheenäidin, kasvusta ja ystävyydestä vuosikymmenen mittaan.

***

L’une chante, l’autre pas seuraa kahden naisen, Paulinen ja Suzannen, elämää vuodesta 1962 vuoteen 1979. Pauline jättää koulunsa kesken, luo itselleen uran laulajattarena, rakastuu iranilaiseen Dariukseen, muuttaa tämän kanssa Teheraniin, alkaa odottaa lasta, palaa Ranskaan ennen synnytystä, koska alkaa ahdistua perinteisen perheasetelman puristuksessa, sallii isän palata pojan kanssa Iraniin sen jälkeen kun on tullut uudelleen raskaaksi, jatkaa uraansa laulajattarena ja feministisen kiertueryhmän ’naisten perheen’ jäsenenä. Suzanne elää elokuvan alussa yhdessä ennestään naimisissa olevan valokuvaajan Jéromen kanssa, heillä on kaksi yhteistä lasta ja kolmas tulossa, mutta Suzanne muuttaa maalle vanhempiensa luo, kasvattaa lapsiaan, hankkii työpaikan, alkaa opiskella, muuttaa etelä-Ranskaan, perustaa perhesuunnittelutoimiston, rakastuu lastenlääkäri Pierreen, jonka kanssa menee naimisiin tämän ensin erottua vaimostaan. Näiden vuosien varrella Pauline ja Suzanne tapaavat toisensa muutaman kerran ja pitävät yhteyttä postikorttien välityksellä. Elokuvan päättyy idyllisiin näkymiin yhteisestä kesälomasta.

L’une chante, l’autre pas on sävyltään kepeä ja tyyliltään epärealistinen. Se on täynnä heleitä värejä, naisten – jotka eivät fyysisesti vanhene lainkaan – naurua ja laulua ja vähän itkuakin. Ongelmat ratkeavat helposti, eikä vaikeissakaan elämänkohtaloissa ole todellisen elämän kaltaista traagisuutta. Sen maailma on naisten maailma, jossa miehet ovat enemmän tai vähemmän sivutekijöitä. Tästä epärealistisuudesta sekä monista ylilyövän feministisiltä tuntuvista väitteistä ja näkökulmista johtuen sen saama vastaanotto on ollut sangen ristiriitainen. Totta onkin, että monista sen teemoista on aika ajanut ohi ja ne ovat muuttuneet jopa koomisiksi. Mutta oikeaan yhteyteensä asetettuna sen voi nähdä valaisevana yhteenvetona aikakautensa keskustelunaiheista: naisten asema, hänen suhteensa perheeseen ja äitiyteen, hänen oikeutensa määrätä omasta itsestään ja omasta ruumiistaan olivat kysymyksiä, joiden käsittely tuli Ranskassa mahdolliseksi oikeastaan vasta vuoden 1968 tapahtumia seuranneen ajattelutapojen muutoksen myötä.

Myös valokuvaaja Agnès Varda on taas mukana elokuvassa, tällä kertaa ehkä enemmän temaattisella kuin visuaalisella tasolla. Valokuvilla ja valokuvauksella on oma roolinsa elokuvan naisten ja miesten välisissä suhteissa. Jerome on kuvannut naisia, ystäviään sekä vaimoaan ja lapsiaan. Paulinen mielestä kuvien naiset ovat leskien näköisiä. Kun Jerome yrittää kuvata Paulinea, kuvat epäonnistuivat – Pauline on liian ”itsepäinen”, hänen olemuksensa ei alistu kuvattavaksi, hän ”ei halua olla uhri valokuvissakaan”. Kun Pauline ja Darius kohtaavat Amsterdamissa, Darius ostaa katukuvaajan ottaman kuvan Paulinesta. Suzannen rakastettu Pierre kuvaa Suzannea lapsineen, mutta näitä kuvia emme näe koskaan – Pierre ilmaisee kiintymystään enemmän eleiden ja kielen kuin kuvin vangitsemisen avulla.

– Eila Anttila 10.2.1988

Näytökset

Ei enää näytöksiä
Processing...
Thank you! Your subscription has been confirmed. You'll hear from us soon.
ErrorHere