RIISTAPOLKU (1972)

Hanni-tyttö on 13-vuotias, Franz 19 vuotta, eikä Franzin suhde alaikäisen kanssa jää ihmisiltä huomaamatta. Vankilasta päästyään Franz tapaa tyttöä edelleen salaa. Kun Hanni tulee raskaaksi, tyttö näkee vain yhden keinon: hän antaa aseen Franzille, joka ampuu Hannin isän.

***

Fassbinder teki Riistapolun pian Petra von Kantin jälkeen ja hieman ennen mittavaa televisiosarjaansa Kahdeksan tuntia ei ole päivä. Myös Riistapolku oli alun perin tv-elokuva, joka hiukan siistittynä versiona laskettiin elokuvateattereihin. Alkuperäisnäytelmän kirjoittaja Franz Xaver Kroetz ei hyväksynyt Fassbinderin tulkintaa, vaan piti sitä “säädyttömänä”. Fassbinder puolustautui sanomalla että “kaikki mitä on elokuvassa on näytelmässäkin”.

Riistapolun kuvaus teini-ikäisistä rakastavaisista kantaa jälkiä Nuoren kapinallisen James Deanin & Natalie Woodin suhteesta ja muista 50-luvun teiniromansseista samalla kun se kääntää esiin joitakin hyvin kitkeriä puolia tämän lajin mytologiasta – samansukuista ironiaa kuin sittemmin vaikkapa Malickin elokuvassa Badlands. Tarinan melodramaattiset kärjistykset Fassbinder jälleen osaa kääntää voitokseen, tai pikemminkin: ne ovat jälleen hänen näkemyksensä ydintä. Näennäisen karhean ja yksinkertaisen kuoren alta, etäisyyttä ottavan tarkkailevista ja viileistä kuvista suodattuu kiihkeä ja julma kuva maailmasta, tunteiden hyväksikäytöstä, perheidyllistä josta on vain askel avoimeen väkivaltaan. Riistapolun perhedraamassa on todellakin kysymys enemmästä kuin sukupolvien totunnaisesta ristiriidasta: kokonaisesta elämänmuodosta, joka henkii ihmissuhteiden tahatonta ja tahallista julmuutta.

Jos Riistapolku ajoittain on vaarassa pettää henkilönsä visuaalisten tehokeinojen ja ohjauksen bravuurien hyväksi, se kuitenkin onnistuu säilyttämään tasapainonsa vuoropuhelun ansiosta. Elokuva tekee selväksi esimerkiksi sen, että vanhempien käytös ei ole mitään muuta kuin heidän nuorina kokemansa sorron siirtämistä tyttäreen. Erityisesti Eva Mattesin ja Ruth Drexelin osasuoritusten ansiosta elokuvassa on jäljellä jotakin Kroetzin henkilöiden monimielisyydestä. Mutta Fassbinderin sovituksen varsinainen terä ja syy, hänen kiinnostukseensa näytelmää kohtaan tulee näkyviin vasta loppukohtauksessa. “Se ei ollut todellista rakkautta. Se oli vain fyysistä”, Hanni sanoo Franzille. Poika sanoo olevansa samaa mieltä, mutta samalla hän laskee kätensä tytön olkapäälle elokuvan kaikkein hellimmällä eleellä, tavalla joka on ristiriidassa hänen sanojensa kanssa. Vasta nyt ymmärrämme, että Franz teki murhan rakkaudesta Hanniin.

Riistapolku on lähempänä Fassbinderin varhaisia “gangsterielokuvia” kuin teoksia Kauppias kaiken aikaa tai Petra von Kantin katkerat kyyneleet, ei vain miljööltään ja ilmapiiriltään, vaan myös “filosofialtaan”: mies joutuu aina rakastamansa naisen pettämäksi. Kroetzin myötätunto on Hannin, Fassbinderin myötätunto nuorukaisen puolella.

– Wilhelm Rothin (Fassbinder, 1981) ja muiden lähteiden mukaan