Itseoppinut elokuvantekijä Quentin Tarantino räjäytti pankin vauhdikkaalla esikoisteoksellaan, joka kuvaa rikollisporukan välienselvittelyä pieleen menneen timanttiryöstön jälkimainingeissa. Toisilleen vieraat ryöstäjät yrittävät saada vasikan joukostaan kiinni. Epälineaarista kerrontaa hyödyntävä elokuva sai innoituksensa Stanley Kubrickin film noir -klassikosta Peli on menetetty.

***

Quentin Tarantino on toistaiseksi merkittävin 1990‑luvulla uransa aloittanut elokuvantekijä. Maaliskuussa 1963 syntynyt Tarantino on 1970-luvun lapsia: häneen ovat vaikuttaneet yhtä paljon tv:n sarjafilmit kuin Vietnamin sodan loppuvaiheen elokuvien raivoisa väkivalta. On miltei uskomatonta, että Reservoir Dogs on Tarantinon ensimmäinen elokuvaohjaus ja samalla hänen ensimmäinen toteutettu käsikirjoituksensa: se on tyrmäävän tehokas, loistavasti kirjoitettu ja mahtavasti näytelty rikoselokuva, joka nousee suoraan lajin kestävimpien klassikkojen rinnalle. Tyyliltään ja sisällöltään Reservoir Dogs on yhdistelmä kahta tämän hetken nerokkaimpiin kuuluvaa elokuvaohjaajaa: Stanley Kubrickia ja Martin Scorsesea. Sen juonellisena esikuvana on ollut Kubrickin varhainen rikoselokuva Peli on menetetty (1956), joka kuvasi ravikassan huolella suunniteltua mutta katastrofaalisesti päättyvää ryöstöä. Scorsesen sukua ovat väkivallan ja miesyhteisön kuvaus, rikoksen neuroosit ja banaliteetit.

Aluksi herrat White, Orange, Blonde, Pink, Blue ja Brown sekä rikollispomo ja tämän poika nähdään aamiaiskuppilassa, missä he väittelevät Madonnan kappaleen ”Like a Virgin” perimmäisestä sanomasta. Mustiin pukuihin, valkoisiin nylonpaitoihin ja kapeisiin mustiin solmioihin sonnustautunut jengi riitelee seuraavaksi juomarahoista. 1970-luvun supersoundit käynnistyvät, ja miehet lähtevät liikkeelle.

Reservoir Dogs on siinä: yhteiskunnan ulkopuolisten miesten suljettu maailma, puhetta naisista, seksistä, musiikista, rahasta ja riistosta, yhteisyyden illuusio. Alkutekstien jälkeen elokuva hyppää epäonnistuneen ryöstön jälkeiseen tilanteeseen: vatsaan ammuttu Mr. Orange vuotaa kuiviin, seuraa takaumin rytmitetty jälkiselvittely. Tarinaksi riisuttuna Reservoir Dogs on suoraviivainen rikoselokuva. Ryöstökeikka meni pieleen, koska joku vasikoi. Syyllisen etsinnän sijasta elokuva kuitenkin keskittyy miesten keskinäisiin suhteisiin, eikä itse ryöstöä edes näytetä. Elokuva on täynnä loputonta, hermostunutta puhetta, jota väkivalta katkoo. Se on näiden miesten tapa ilmaista itseään: yksi on silkka psykopaatti, yksi panikoi, yksi kostaa, yksi suojelee itseään, yksi suojelee toista. Kaikki hukkuvat miekkaan johon tarttuvat.

Vaikka koko porukka näyttelee irtonaisesti ja vivahteikkaasti yhteen, Keitel, Roth ja Madsen nousevat esiin terävinä kuin partaveitset. Kyse on myös siitä, että värinimien taakse piiloutuneet, toisilleen tuntemattomat rikolliset ‑ samoin kuin joukkoon soluttautunut poliisi rakentavat minuutensa kuin roolin. He puhuvat peilikuvilleen, poseeraavat ja laukovat repliikkejään amatöörinäyttelijän ylpeydellä. Miesten keskinäistä kaveerausta ja piilohomoutta kuvaavat buddy‑leffat kalpenevat kohtauksessa, jossa juuri vankilasta vapautunut Mr. Blonde tapaa Eddien neljän vuoden tauon jälkeen. Rasvaiset homojutut ja solvaukset säestävät rajua painia, ja kaikesta näkyy… suuri rakkaus. Omalla tavallaan Reservoir Dogs on paitsi perinnetietoinen, ironinen kunnianosoitus rikoselokuvalle myös traaginen rakkaustarina. Rakkaus on kuolemaa kylmempi, tai koira helvetistä.

– Kati Sinisalon (HS 3.7.1993) ja muiden lähteiden mukaan