Lemmikkien uskollisuutta ylistävä elokuva perustuu Sheila Burnfordin kirjaan. Kolme hyvin erilaista lemmikkiä – itsekäs bulldog, nenäkäs kissa sekä hyväsydäminen vanha kultainennoutaja – jäävät perheensä muuttokuormasta ja tekevät pitkän matkan kohti San Franciscoa löytääkseen omistajansa. Eläinrakkaat tuskin selviävät lopun katsomisesta ilman kyyneleitä.

***

Kirjailija Sheila Burnford perusti vuonna 1960 ilmestyneen kirjansa The Incredible Journey päähenkilöinä toimivat eläimet omiin lemmikkeihinsä toisen maailmansodan aikana Britanniassa. Kun valot piti pimentää pommitusten pelossa, koki hän bulldoginsa ja siamilaisen kissansa erityisen läheisiksi. Myöhemmin perheeseen liittyi myös labradorinnoutajan pentu, joka piti ikääntyneestä bulldogista huolta esimerkiksi ohjaamalla huonosti näkevää koira-vanhusta. Eläinten keskinäinen luottamus inspiroi häntä kirjoittamaan lastenkirjan lemmikkien uskollisuudesta.

Disney filmasi ensimmäisen version tarinasta jo 1963, jossa kotiin omistajiensa luokse pyrkivät eläimet seikkailevat läpi Kanadan erämaan. Niiden sisäiset ajatukset ilmaisi juontaja, samalla tavoin kuin aikakauden luontofilmeissä. Franklin R. Levyn tuottamassa uudessa versiossa haluttiin korostaa toisaalta isäntäperheen sisäistä draamaa, toisaalta myös eläinten sisäistä maailmaa antamalla näille ääninäyttelijät. Näin myös ihmisperheen mullistuksia voidaan peilata eläinten matkaan ja saada se näin läheisemmäksi. Myös uusioperhe voittaa vaikeuksia ja kasvaa elokuvan edetessä tiiviiksi.

Uusintaversiota varten bulldogista tehtiin porukan pentu ja labradorin sijaan kultaisesta noutajasta trion ikänestori. Kissa puolestaan oli nyt himalajalaista rotua siamilaisen sijaan, ja tapahtumat sijoitettiin Yhdysvaltoihin, läpi Kalliovuorten alueen läpi kohti San Fransiscoa. Edelleen eläimet kohtaavat pitkällä matkallaan luonnon vaaroja niin karhujen ja puumien kaltaisista saalistajista maaston tuomiin esteisiin, kuten joenylityksiin ja rotkoihin. Molemmat versiot elokuvasta panostavat maisemakuvaukseen.

Ohjaaja Duwayne Dunham oli elokuvan tekemisen aikaan kahden pienen lapsen isä. Isäpuoli Bobin (Robert Hays) vaikeudet pyrkimyksissä kasvaa uraihmisestä perheenisäksi voidaan katsoa hänen omiksi tuntemuksikseen. Dunham oli aloittanut uransa leikkaajana, ja hänen ansioluetteloonsa kuuluu niin Tähtien sota -elokuvia kuin Twin Peaks -sarjaa ja muuta David Lynchin tuotantoa.

Elokuvan alkuperäisinä ääninäyttelijöinä toimivat Michael J. Fox (Chance), Sally Field (Sassy) ja Don Ameche (Shadow). Miespääosan Robert Hays muistetaan Hei, me lennetään! -elokuvien pääosan vastahakoisena lentäjä Ted Strikerina. Yksityiselämässään hän meni naimisiin The Runaways-yhtyeen rocktähti Cherie Currien kanssa.

Ilmestyessään kotimainen media suhtautui elokuvaan penseähkösti. Muutenkin puhuvia eläimiä sisältäviin elokuviin ankeasti suhtautuva Turun Sanomien Tapani Maskula piti elokuvaa tusinatavarana ja antoi sille tavaramerkikseen muodostuneen yhden tähtensä. Aamulehdessä 19.2.1994 Riitta Kurkijärvi toteaa: ”Eläinten roolit ovat korostuneen kliseiset. Kultainen noutaja on loppuun asti herrasmies, pentu koheltaa kohtuuttomasti ja on erityisesti verbaalisesti yliampuva ja kissa on hirvittävän naisellinen. Vain hädässä nämä roolit jäävät taka-alalle, silloin eläimet ovat loppuun asti toistensa puolia pitäviä kavereita.”

Ymmärtäjiäkin kuitenkin oli, kuten City-lehden Harri Närhi. ”Sänkinen ja vanhalle viinalle haiseva kriitikkokin eli jokaisessa hetkessä pelosta ja ilosta haukahdellen, nelin vauhdissa läähätellen,” hän maalailee 18.2.1994 ilmestyneessä numerossa ja viiden tähden arviossaan. Myös eri lehtiin kirjoittanut Antti Lindqvist myöntyi. ”Sopivasti vaaratilanteita ja idyllisiä suvantoja sisältävä elokuva yltää lopussa sellaiseen liikuttavuuteen, että paidanhihat kastuvat väistämättä. Eläin ja lapsi -yhdistelmä tehoaa aina, nyt jopa kolme kertaa”, hän kirjoittaa ensi-ilta-arviotaan mukaillen elokuvan tv-esityksen yhteydessä Katson numerossa 49/1996. ”Koirat häärää, kissat määrää”, hän otsikoi.

– Paavo Ihalainen