NUNNA JA PAHOLAISET (1960)

Jerzy Kawalerowiczin luostarikuvaus on juonellista jatkoa Ken Russellin The Devilsille. Sama 1600-luvun Loudunin ursuliininunnien riivaustapaus saa tyystin toisenlaisen hillitymmän mutta yhtä lailla väkevän puolalaiskäsittelyn. Cannesissa palkitun teoksen mustavalkokuvaus on vertaansa vailla.

***

Selluloosan (1954) realismin, Sodan todellisen lopun (1957) formalismin ja Yöjunan (1959) trillerimuodon jälkeen Jerzy Kawalerowicz löysi Nunnassa ja paholaisissa vielä yhden uuden tyylin, teeman ja miljöön: historiallisen riivaustarinan, joka ei ole vailla nykyaikaisia tai jopa surrealistisia ulottuvuuksia. Kawalerowiczin yhteistyö Puolan hienostuneimpiin kuuluvan elokuvakirjoittajan, Tadeusz Konwickin, kanssa tuotti vankan ja kurinalaisen rakenteen sekä tasoja, jotka tunkevat historiallisesta miljööstä nykyisyyteen.

Elokuva perustuu Jarosław Iwaszkiewiczin romaaniin, joka puolestaan on ottanut mallia ranskalaisen Loudounin nunnaluostarissa 1630-luvulla sattuneista tapauksista: nunnien todettiin olevan paholaisen riivaamia, turhien manausyritysten jälkeen pappi nimeltä Urbain Grandier todettiin syylliseksi noituuteen ja poltettiin roviolla. Tapaus herätti suurta huomiota, kuulustelut kestivät neljä vuotta ja prosessin kuluessa muuan asiaa tutkivista papeista, Surin, joutui paholaisten valtaan.

Samoihin aikoihin kun Kawaleriwiczin elokuva valmistui, englantilainen John Whiting kirjoitti näytelmän The Devils, jonka pohjana hän käytti lähinnä Aldous Huxleyn 1930-luvun esseetä ”The Devils of Loudun” ja joka keskittyi tarkastelemaan Grandierin ja nunnaluostarin abbedissan suhdetta. Kawalerowiczin elokuvan alussa Grandier (Garniec) on jo kuollut, päähenkilöksi nousee Surin (Suryn) ja keskeiseksi teemaksi hänen taistelunsa abbedissa Joannan sielusta.

Elokuvan avainjaksoihin kuuluu Surynin vierailu paikallisen rabbin luona. Koska molempia henkilöitä esittää sama näyttelijä (Mieczysław Voit), kohtaus herättää tulkinnan, että rabbi on oikeastaan vain äiti Joannan vaikutuksen Surynissa esiin laukaiseman epäilyksen ruumiillistuma, hänen toinen minänsä, joka  uskaltaa muotoilla epäilyn, onko Joanna sittenkään paholaisen riivaama: ehkä hän on vain seonnut ahdasmielisen yhteisön pyhimysmäisten vaatimusten ja inhimillisen luontonsa ristiriidasta. Tätä Suryn ja hänen kirkkonsa eivät voi hyväksyä, ja niinpä ”paholaiset” siirtyvät häneen.

Kurinalainen visuaalinen tyyli on aina kuulunut Kawalerowczin tunnusmerkkeihin. Nunna ja paholaiset kantaa pitkälle plastisilla arvoillaan: Jerzy Wójcikin kameran loihtimat, vahvoja kontrasteja käyttävät kuvat valkopukuisista nunnista ja mustakaapuisista papeista vasten luostarin karuja seiniä ja laakeata maisemaa luovat uhkaavan, lähes metafyysisen tunnelman. Kawalerowiczin ohjaus on viipyilevää, tunnelmia ja ajatuksia luovaa. Erilaisten näkemysten vastakkainasettelu tapahtuu nimenomaan kuvien tasolla.

– Markku Tuulen (Maisema taistelun jälkeen, 1981), Henry G. Gröndahlin (1962) ja muiden lähteiden mukaan