KASSANDRAN SILTA (1976)


Yltäkylläisellä tähtikaartilla, holokaustiallegorioilla ja loputtomilla juonenkäänteillä varustettu toiminnallinen spektaakkeli kertoo eurooppalaisesta junasta, jonne terroristit ovat levittäneet tappavan taudin. Tämän tullessa ilmi aseistetut vartijat pitävät huolen, ettei kukaan pääse ulos.
***
George P. Cosmatoksen ohjaama Kassandran silta on yhdistelmä perinteistä seikkailuromaania, klassista kertomusta ja poliittista trilleriä. Joukko terroristeja (sic! myös ruotsalainen terroristi) hyökkää junaan, joka kantaa mukanaan ainekset ruttoepidemiaan – tämä kohta elokuvasta ei taida kestää lääketieteellistä tarkastelua – ja sotilaat suunnittelevat kohteen tuhoamista ennen kuin se saapuu rakenteellisesti kestämättömälle Kassandran sillalle…
Kassandran silta (1976) on eurooppalainen suuryritys, katastrofielokuva, jonka tavoitteena olivat maailmanlaajuiset markkinat.
Tavoitetta pohjustettiin huolellisesti sillä tuottajina olivat Lew Grade, jolla oli takanaan brittiläinen media yleisradioyhtiöitä myöten ja italialainen maailmanluokan tuottaja Carlo Ponti, jolla oli tarjota paitsi kokemuksensa myös vaimo Sophia Loren pääosaan.
Esitysoikeuksia oli myyty etukäteen koko maailmaan. Sitä pohjusti Kassandran sillan näyttelijäkaarti, joka oli on kuin all-stars -joukkueesta repäisty: Ava Gardner, Burt Lancaster, Richard Harris (kieltäytyneen Peter O’Toolen tilalla), nousevina tähtinä Martin Sheen ja O. J. Simpson sekä Lee Strasberg. Säveltäjä oli myös äärimmäisen kokenut Jerry Goldsmith. Kaikesta huolimatta elokuvan budjetti oli vain 3 miljoonaa dollaria, mikä koitui ehkä sen pelastukseksi: hanke jäi lopulta voitolle.
Studiona toimi Cinecittá Roomassa, kuvauspaikkoina Leccon kaupunki Lombardiassa Pohjois-Italiassa, Sveitsin Geneve ja Basel sekä Ranskan Cantal.
– Jari Sedergren 2020