DOUBT – EPÄILYS (2008)

Doubt/Tvivel – Doubt
Ohjaaja
John Patrick Shanley
Henkilöt
Philip Seymour Hoffman, Meryl Streep, Amy Adams
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
105 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
John Patrick Shanleyn näytelmästä
Ikäraja

Kun seksuaalirikoksesta syytetty pappi (Philip Seymour Hoffman) saa vastaansa seurakuntakoulun johtajan (Meryl Streep), syntyy tahtojen taisto, jossa kaksi näyttelijäsuuruutta pääsee esittelemään taituruuttaan. 1960-luvun yhteiskunnalliset murrokset ovat taustana tässä John Patrick Shanleyn älyllisessä elokuvassa, joka luottaa lopullisen tulkinnan katsojalle.

***

Doubt pohjaa ohjaaja John Shanleyn samannimiseen näytelmään jonka ensi-ilta oli 2004, kaksi vuotta sen jälkeen kun katolilaisen kirkon lasten seksuaalinen hyväksikäyttöskandaali oli tullut julkisuuteen Yhdysvalloissa. Elokuvan tapahtuma-ajankohta on kuitenkin sijoitettu vuoteen 1964 jolloin myös mustat lapset alkoivat päästä New Yorkin Bronxin katolilaiseen St. Nicholasin yksityiskouluun. Donald on heistä ensimmäinen.

Muutoksiin hiljalleen heräävässä hartaassa St. Nicholasissa on käynnissä hiljainen valtataistelu konservatiivisen sisar Aloysiusiuksen ja liberaalin isä Brendanin välillä. Ankara sisar Aloysius vannoo kurin ja järjestyksen nimeen pitäen laumansa koossa pelon ilmapiirin avulla. Vatikaanin toinen (1962-65) kirkolliskokous eli konsiili oli avannut tien katolisen kirkon reformaatiolle jonka airueena elokuvassa on Philip Seymour Hoffmanin näyttelemä isä Flynn. Liberaalipapin ja konservatiivisen veteraanisisaren välinen sotatila on ilmeinen ja peli käy nopeasti likaiseksi: isä Flynnin epäillään osoittaneen epätervettä huomiota nuoreen oppilaaseen. Kuten elokuvan nimi sanoo, kyse on epäilystä, harmaasta alueesta mustan ja valkoisen välillä, hyvän ja pahan erottavasta ei-kenenkään maasta.

Meryl Streep luo konservatiivisesta sisar Aloysiusiuksesta lähes karikatyyrimaisen hahmon, mutta hänessä on havaittavissa myös muunlaisia piirteitä. Shanley luo hänestä vaikutelman kirkolliseen hierarkian vangitsemana hahmona, joka ohjautuu sekä nunnana että naisena alistettuun asemaan. Hän saa äänensä kuuluville vain kieroilemalla, huhuilla ja bluffilla. Pastorilla sen sijaan on saarnastuolistaan suora kanava julkisuuteen

Doubt pohjaa ohjaaja John Patrick Shanleyn Pulitzer-palkittuun Broadway-näytelmään ja teatteritausta on havaittavissa myös sen elokuvatulkinnassa. Doubtissa korostuu dialogipainotteisuus ja tapahtumat sijoittuvat tiiviisiin kamarinäytelmämaisiin tiloihin. Philip Seymour Hoffmannille näytelmä oli tuttu entuudestaan ja hän oli tuntenut ohjaaja Shanleyn jo vuosia. Elokuvan kuvannut Roger Deakins luo otoksiinsa komeasti lyyristä tunnelmaa nunnista valkoisissa kaavuissaan hiljalleen heräämässä aamuun.

– Esther Buss (Film-Dienst 3/2009), Manohla Dargis (New York Times 11.12.2008) ja muiden lähteiden mukaan Pasi Nyyssönen  5.6.2014