HETKI NAISEN ELÄMÄSSÄ (1974)

Le milieu du monde/Leva tillsammans
Ohjaaja
Alain Tanner
Henkilöt
Olimpia Carlisi, Philippe Léotard, Juliet Berto
Maa
Sveitsi/Ranska
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
117 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Ikäraja

Sveitsin uuden aallon lipunkantajaksi kiilasi Alain Tanner. Intiimissä yhteiskuntamoraliteetissa Hetki naisen elämässä yhdentyvä Eurooppa saattaa samaan petiin kaksi eri luokkien edustajaa: tarjoilijana työskentelevän italialaisen siirtotyöläisen ja insinöörin, joka on maahanmuuttoa vastustavan puolueen paikallisvaaliehdokas.

***

Näyttää siltä että Hetki naisen elämässä oli käännekohta Tannerille. Hän on myöntänyt ”pitkäaikaisen vastenmielisyytensä elokuvakerronnan rituaalia” kohtaan, ja aikaisemmissa elokuvissa Charles mort ou vif ja Salamanteri oli jo ”intuitiivisiä” yrityksiä rikkoa kerronnan kulku tai ainakin särkeä se pieniksi yksiköiksi, kun taas elokuvassa Retour d’Afrique Tanner tunsi vapauttaneensa tehokkaasti kameran. Hetki naisen elämässä pyrkii kuitenkin erilaisin systemaattisin tavoin asettamaan kyseenalaiseksi vakiintuneen kerronnan muodot. Lähestymistapaa saattaa ensi alkuun luonnehtia säännöllinen päivämäärien käyttö, joka mittaa Adrianan ja Paulin kaksi kuukautta kestävää suhdetta, mutta varsinainen ero Tannerin aikaisempaan tuotantoon nähden toteutuu kuvien hienosäädön tasolla. Homogeenisen, luontevasti kokonaisuuteen liittyvän ja nyansoidun kuvajakson sijasta painotus on tällä kertaa jokaisen kuvayksikön itsenäisyydessä ja erillisyydessä. Niinpä kuvien kesto on pitempi kuin mitä on välttämätöntä toiminnan hahmottamiseksi; mukana on ”motivoimattomia” kameranliikkeitä, marginaalisia maisemakuvia, ellipsejä.

Tanner on kertonut, että nämä tahalliset virheasennukset ovat tulosta siitä kun hän oli huolellisesti tutkinut Cahiers du Cinéman Comollin ja muiden kirjoituksia klassisen kerronnan ideologisista piilosisällöistä; joka tapauksessa hän on muokannut soveliaan estetiikan John Bergerin mukanaan tuomille ideologisille ongelmanasetteluille. Hetki naisen elämässä sisältää melkoisen varaston Bergerin tuttuja teemoja hänen taidekritiikistään, fiktiostaan ja poliittisista kirjoituksistaan. Esimerkiksi Adrianan hahmo muistuttaa hänen romaaninsa ”G.” eräistä italialaisista aiheista samalla kun hän siirtotyöläisenä on eräänlainen feminiininen alaviite reportaasikirjan A Seventh Man kaikelle miehiselle eetokselle. Yleisemmällä tasolla elokuvan ideologinen kehysrakenne tiivistää Bergerin varhemman pyrkimyksen korostaa porvarillisen eurooppalaisen yhteiskunnan vararikkoa, sen itsepetosta ja lempeäkasvoista riistäjän olemusta.

Paul on esitetty varsin kaavamaisesti teknokraatin perikuvana, nousevana johtajana jonka ura kulkee ”luonnollisesti” johtajan huoneesta poliittiseen virkaan, koska hänen tarjoamansa politiikka on yksinkertaisesti vain johtamistekniikan jatkoa. Henkilökohtaisen elämän vääristyminen ja tuhoutuminen on kapitalismin vallitessa nähty väistämättömänä: Paul ei voi muuttua koska hän on osa joka kieltää muutoksen, hän voi vain ilmaista toiveita ja fantasioita. Adrianan voima taas on siinä että ”hän tiesi mitä ei halunnut ja tämä sai hänet tekemään päätöksen”, kuten naispuolinen selostaja kertoo. Vaikka hän on järjestelmän riistämä – lopussa hänet nähdään tehdastyöläisenä ”ikään kuin” Paulin tehtaassa – hän ei kuulu siihen, hän säilyttää kontrollin itseensä, ruumiiseensa ja tunteisiinsa; Paul puolestaan näytetään alituisesti vieraantuneena yhteiskunnan hänelle tarjoamista malleista – aviomiehen, johtajan, poliitikon ja viimein rakastajan osasta. Viime kädessä poliittiset tapahtumat ja ihmiskohtalot eivät kohtaa toisiaan, ristiriitoja ei voida ratkaista, Paul ja Adriana eivät voi selvitä suhteensa ”normalisoinnilla”. Tannerin elokuvan ansio on hallitsevan ideologian selkeässä ja vastuullisessa paljastamisessa, samalla kun se kiinnittää huomiota elokuvan itsensä ideologisiin toimintamalleihin.

– Ian Christie (MFB, August 1977)