Hensonin poika Brian otti ohjat ensimmäisessä Muppet-tuotannossa isänsä menehtymisen jälkeen. Charles Dickensin Saiturin joulun uudelleentulkinnasta rakentui rakastettu joulukertomus. Ihmispääosan Michael Caine päätti esittää kaoottisten hahmojen ympäröimän Scroogen roolinsa yhtä vakavasti kuin olisi Royal Shakespeare Companyn tuotannossa.

***

Jim Hensonin kuoltua 1990 jäi ilmaan kysymys, onko Muppetteja olemassa ilman hänen visiotaan ja ohjaavaa voimaansa. Ohjaajan poika Brian oli jättänyt kesken astrofysiikan ja taiteen opintonsa Coloradon yliopistossa jo 80-luvun alussa voidakseen liittyä perheyritykseen erikoistehosteiden tekijänä. Nyt hän kutsui isänsä työtoverit hätäkokoukseen, jossa sai selville, että he mielellään yhä jatkaisivat Muppet-elokuvien tekemistä. Levitysoikeudet oli vanhempi Henson jo myynyt Disneylle ennen menehtymistään.

Charles Dickensin Joulutarina valikoitui aiheeksi ja Brian Henson tuottamisen lisäksi myös ohjasi elokuvan ensimmäisenä täyspitkänään. Erityisesti Kermit-sammakon roolin perimisellä annettiin iso painoarvo, ja hahmon kontolleen ottanut Steve Whitmire oli asiasta hermostunut. Hänen mukaansa ennen laulujen nauhoitusten alkamista Jim Henson ilmestyi unessa hänelle ja antoi tsemppausta rooliin. Kuitenkin Kermitiä päätettiin käyttää aiempia elokuvia säästeliäämmin. Jim Hensonin henkilökohtaisella suosikkihahmolla, Rowlf-koiralla, ei ole elokuvassa lainkaan repliikkejä. Toinen hiljaisena pysyvä keskeinen Muppetti on Scooter. Hahmoa esittänyt Richard Hunt sairasti tuotannon aikana AIDSia ja menehtyi lopulta alkuvuodesta 1992 taudin aiheuttamiin komplikaatioihin. Elokuva on omistettu Huntin ja Hensonin muistoille.

Päärooliin valittu Michael Caine oli jo tehnyt 80-luvulla runsaasti komedioita, mukaan lukien viktoriaanista fiktiota parodioiva Holmes hölmöilee (Without a Clue, 1988) ja Frank Ozin Herrasmieshuijarit (Dirty Rotten Scoundrels, 1988). Lähestymistapa Dickensin saiturin rooliin kuitenkin oli huomattavan intensiivinen ja klassinen. Caine oli roolin vastaanottaessaan sanonut, että aikoo näytellä yhtä vakavasti kuin olisi Royal Shakespeare Companyn tuotannossa. Muppettien perusolemukseen kuuluu, etteivät ihmishahmot koskaan tunnista, että nukkien kansoittamassa maailmassa elämisessä olisi mitään erikoista tai outoa, joten tavoite sopi hyvin.

Myös Dickensin alkuperäistekstille oltiin niin uskollisia, että Gonzon kontolle annettu juonto on suurimmaksi osaksi suoraan kirjailijan kynästä. Elokuva myös pitää hauskaa Dickensin kielenkäytön kanssa. Mukana on esimerkiksi kuvitettuja kielikuvia, kuten paha hummeri kurkistamassa kellarin ikkunasta.

”Kalman vilua sopivasti ohentamalla, ilmestyvien henkien olemusta humorisoimalla ja pari törmäävää kertojaminää lisäämällä (…) on tullut koko huonekunnan huvite”, kirjoitetaan City-lehdessä 23/1993. ”Muppettien vauhdissa ja muutamien harkittujan laulujen pyörteessä kerronta ei silti missään kohden vaivu liian synkeäksi tai pelottavaksi. Onnellinen loppu on riehakkaan riemuisa ja hälventää äkkiä synkemmät tunnelmat. Mutta silti moraliteetin taika on tallella ja koko elokuva täyttä, täyteläistä Dickensiä.”

Lippuluukuilla elokuva pärjäsi kelvollisesti, mutta jäi hieman joulun odotetuimman perhe-elokuvan, Yksin kotona 2:n jalkoihin. Kuitenkin Disney salli vielä seuraavan Muppet-elokuvan, Muppettien aarresaaren (1996), teattereihin ennen kuin sarja jäi vuosiksi valkokankaalta televisiospesiaaleihin ja suoraan videolle tehtyihin elokuviin.

Useaan otteeseen filmatisoitu saiturin parannuksen tarina on yhä ahneempien, häikäilemättömämpien ja varakkaampien porhojen aikakaudella entistä haastavampi ottaa puhtain sydämin vastaan. Tehtävässä on sittemmin epäonnistunut esimerkiksi Robert Zemeckis tietokoneanimoidun kohelluselokuvansa Saiturin joulu (2009) kanssa. Verratessa elokuvia nähdään ainakin, miten myöhemmästä tuotoksesta puuttuu konkreettinen taktiilisuus, kun taas Muppettien maailma tuntuu aidosti eletyn oloiselta ja yksityiskohtaiselta.

Jotain Muppettien hyväntahtoisessa mutta myös visuaalisesti kekseliäässä ja koskettavassa tulkinnassa on kestänyt erityisen hyvin aikaa.

– Paavo Ihalainen 22.12.2024