SALAMANTERI (1971)


Totuus kätkeytyy työläistytön (Bulle Ogier) katseen taakse sveitsiläisen elokuvan kärkisaavutuksiin lukeutuvassa Salamanterissa. Kaksi erilaisella työskentelyfilosofialla varustettua toverusta – lehtimies ja kirjailija – alkavat tehdä TV-käsikirjoitusta selvittämättömästä kuolintapauksesta, jonka osapuolia ovat Ogier, tämän setä sekä sotilaskivääri.
***
Alain Tanner oli perustanut Yliopiston elokuvakerhon yhdessä Claude Gorettan kanssa. Elokuvainnostus vei heidät Lontooseen, jossa he tekivät ensimmäisen lyhytfilminsä Nice Times vuonna 1957 ja loivat yhteyksiä British Film Instituteen ja BBC:hen.
Molemmat ohjaajat olivat mukana, kun Sveitsissä 1968 perustettu Groupe 5 ajoi uuden sveitsiläisen elokuvan asiaa, mukana myös Michel Soutter, Jean-Louis Roy ja Jean-Jacques Lagrange. Tannerin suuret kansainväliset menestykset ajoittuvat myöhempään aikaan, mutta ohjaajan kyvyt näkyvät jo Salamanterissa (1971). Sveitsiläinen elokuva oli nousemassa Euroopan huipulle monen kärjen taktiikalla.
Pyhimyksen mukaan nimetty Rosemonde on salamanteri joka ei pala tulessakaan, ja joka ajelehtii työstä toiseen vähän fiiliksien mukaan. Häntä epäiltiin aikansa setänsä tapon yrityksestä, mutta todisteiden puutteessa syytteet raukesivat.
Asia nousee vuosien jälkeen pinnalle kun kaksikko Pierre ja Paul saavat ajatuksen toteuttaa tapahtumista elokuvan, ja saavatkin siitä sopimuksen. Kirjailija Pierre ajattelee selvittävänsä tapauksen fiktion kautta, mutta Paul journalistina haluaa pureutua tapauksen tosiasiapohjaan ja lähtee haastattelemaan Rosemondea. Molemmat kirjoittajat joutuvat omalla tahollaan ongelmiin, vaikka Rosemonde ei välttele kumpaakaan, päinvastoin.
Tanner ja toinen käsikirjoittaja John Berger käsittelevät kolmen erilaisen persoonallisuuden erilaisia identiteettejä hieman samaan tapaan kuin Francois Truffaut teki elokuvassaan Jules ja Jim. Verkkainen eteneminen ja koomiset kohtaukset luovat Salamanteriin rytmiä, joka on tuttu monista muistakin aikakauden elokuvista.
Sveitsiläisen uuden elokuvan alkutaipaleesta Salamanteri antaa erinomaisen kuvan. Ja kun ottaa huomioon sveitsiläisen yhteiskunnan perusporvarillisen jähmeyden, elokuvan aikalaisironia (tai ehkä satiiri) tulee paremmin ymmärretyksi. Tanner ei silti ryhdy yhteiskunnan vasemmistolaiseksi kriitikoksi, vaan keskittyy enemmänkin yksilön individuaalisuuden menetykseen maailmassa, joka on muuttumassa konsumerismin ja bisneksen puristuksessa koko ajan homogeenisemmäksi – eksentrisyydelle ei siinä maailmassa ole tilaa.
– Jari Sedergren 2021