Allenin ja Keatonin varhaisessa yhteistyössä terveyskaupan pitäjä joutuu vahingossa syväjäädytetyksi ja herää 200 vuoden päästä dystooppisessa ja seksittömässä tulevaisuudessa. Visuaalista silmäkarkkia ja kekseliäitä gageja pullollaan oleva populaarikulttuuria satirisoiva scifi-parodia tekee kunniaa mykkäkomedian mestareille Charlie Chaplinista Buster Keatoniin.

***

1970-luvun alussa Woody Allen oli jo kehittänyt oman koomisen persoonansa: aran, törmäilevän, komplekseista, estoista, syyllisyyden ja häpeän tunnoista kärsivän älypään. ”Hän on Harold Lloyd, jolla on Groucho Marxin kieli”, tiivisti Pauline Kael Allenin ominaislaadun ja yhteyden elokuvakoomikkojen suureen perinteeseen. Klassisen mykän komedian visuaalisuuden ja Marx-veljesten mekas­tavan anarkistisen farssin silta, joka katkesi Frank Tashlinin kuolemaan ja Jerry Lewisin ehtymiseen 1960-luvulla, rakentui uudelleen ja entistä selvemmin sen juutalaisen komiikan merkeissä, jota ovat eritelleet ja yrittäneet määri­tellä Sigmund Freudin ja Theodor Reikin mittaiset psykoanalyytikotkin. Tämän huumorin tyypillisiksi havaittuja piirteitä ovat mm. diskursiivisuus ja väittelynhalu, jotka heijastavat sanankäytön hienouksien ja elämän raakojen tosiasioiden välistä ironista vastakohtaa, kehämäisyys ja pistävä nostalgia, milita­rismin iva ja epäsankaruus, masokistisen itsenöyryytyksen ja vainoharhaisen ylemmyydentunteen vuorottelu, ”voitto tappion kautta…” Saul Bellow on kuitenkin varoittanut, että ”juutalainen huumori on salaperäistä ja väistää yrityksiämme – nähdäkseni jopa Sigmund Freudinkin yrityksiä – eritellä sitä”.

Unikeko lienee ensimmäinen onnistunut tieteiskomedia, kohteena ydinsodan jälkeinen totalitarismi, Orwellin, Bradburyn & Truffaut’n kuvitelmien kaltainen yhteiskunta vuosimallia 2173. Allenin tulkitsema päähenkilö on tällä kertaa vuonna 1973 vatsahaavaleikkauksen nukutukseen menehtynyt terveyskaupan pitäjä Miles Monroe, joka 200 vuotta myöhemmin sulatetaan syväjäädytyksestä, jotta hänestä saataisiin diktatuurin vastaisen taistelun agentti. Asetelma tarjoaa tilaisuuden sekä yhteiskunnalliseen satiiriin, tieteiseloku­van eri perinteiden parodiaan että visuaaliseen komediailotteluun. Unikeossa Allen osoitti kypsyneensä sekä komiikassaan että elokuvailmaisussaan: hänen pikkumieshahmonsa on itsetietoisempi ja aggressiivisempi, hänen viittauksensa käyvät entistä yhtenäisemmiksi ja kompleksisemmiksi ja hänen kuvakompositionsa ja lavasteensa saavat uutta visuaalista kiehtovuutta.

Unikeon loistokkaimmat jaksot ovat puhtaasti visuaalisia, Allen on kekseliäimmillään sivutessaan klassista slapstick-komediaa: yksilö kamppailee kojetta ja konemaisia ihmisiä vastaan tavalla jossa muistumat Chaplinin Nykyajasta eivät voi olla tahattomia. Milesin henkiinherättäminen elokuvan alussa noudattaa samoja vaiheita kuin hirviön ihmistyminen Mel Brooksin Frankenstein juniorissa. Liikkeet, ilmeet ja puhetaito on opittava uudelleen. Miles tempoilee kuin ihmiskone hygieenisessä laboratoriossa. Robotiksi hän tekeytyykin elokuvan pitävimmässä jaksossa ja tuhoaa totalitaarisen järjestelmän silkalla moukan tuurillaan.

Unikeon päähenkilö on vakaumuksellisen piittaamaton kaikista ideologisista pelastussanomista. ”Uskon vain seksiin ja kuolemaan, kahteen asiaan, jotka sattuvat kerran ihmiselämässä ja kuoleman jälkeen ei ainakaan tarvitse tuntea pahoinvointia”. Samalla tämä repliikki osoittaa suuntaa Allenin ”kypsän” kauden keskeisiin teemoihin ja pakkomielteisiin.

– Matti Salon (1976) ja muiden lähteiden mukaan