SYNECDOCHE, NEW YORK (2008)
Teatteriohjaaja kamppailee elämänsä naisten kanssa ja pelkää kuolevansa. Viimeisenä tekonaan hän haluaa rakentaa merkittävän esityksen, joka paisuu lopulta omaksi arkkitehtoniseksi kokonaisuudekseen, New Yorkin pienoiskopioksi. Kaufmanin debyyttiohjaus on surrealistinen kuvaus taiteellisen tekijän alati laajentuvista assosioinneista ja epävarmuudesta luomisprosessin keskiössä.
***
Idearikkaana ja omaperäisenä käsikirjoittajana tunnettu Charlie Kaufman (s. 1958) teki yhteistyötä alun perin niin ohjaajiensa Spike Jonzen (Being John Malkovich, Adaptation. Minun versioni) kuin Michel Gondrynkin (Tahraton mieli) kanssa. Vuoden 2008 omana ohjaustyönä syntyi puolestaan teatterimaailmaan sijoittuva, persoonallinen ja kunnianhimoinen Synecdoche, New York. Kaufman jatkoi nerokkaalla elokuvallaan temaattisesti ihmisen aivojen toiminnan parissa edellisten töiden Human Naturen, Adaptation. Minun versioni -teoksen, Tahrattoman mielen sekä myös jossain määrin George Clooneyn Salaisen agentin tunnustusten tavoin. Aihepiireiltään työt ammensivat niin rakkauden ja tunteiden, intohimon, innostuneisuuden, luovuuden kuin rappeutumisenkin kuin maailmasta. Kaufman oli siitä harvinainen elokuvantekijä ja ilmiö, koska 1990-luvun lopun ja 2000-luvun töillään hän sai käsikirjoittajana selkeästi enemmän nimeä teostensa osalta kuin hänen elokuvansa maineikkaat ohjaajat.
Tarinaltaan surrealistisiakin sävyjä saava Synecdoche, New York kuvaa teatterikäsikirjoittajaa Caden Cotardia (Philip Seymour Hoffman), joka viimeisenä tekonaan kamppailessaan elämästä ja kuolemasta sekä kokiessaan epäonnistumisia toisensa jälkeen myös avioliitossaan päättää rakentaa mitä näyttävimmän ja kalliiksi käyvän teoksen. Näin hän yrittää lavastaa oman elämänsä ja siitä haarautuvia todellisuuksia osaksi teatteria. Hän palkkaa näyttelijöitä esittämään itseään ja läheisiään. Taiteilija rekonstrui kokonaistaideteokseen kieroutuneen elämänsä vaiheista rakennuksia, koteja, kokonaisia katuja sekä sisätiloja.
Cotard löytää varastotilan, jonne hän rakennuttaa täyden näyttämön, mille purkaa luomisvoimaansa. Tälläinen hanke tietysti saa valtavat mittasuhteet ja ryöstäytyy käsistä. Luovan taiteilijan tuloksena lavalla on lopulta New Yorkia muistuttava miniatyyrimäinen arkkitehtoninen taidonnäyte. Elokuva käyttääkin taidokkaasti arkkitehtuuria metaforana yhden miehen yksinäisestä olomassaolosta. Synecdoche, New Yorkin nimessä esiintyvässä synekdokeen kielikuvassa osaa merkitseva sana viittaa osaan laajempaa kokonaisuutta.
Synecdoche, New York vie kokemuksen myös päähenkilön omaelämäkerrallisen teoksen tuolle puolen. Elämä ja teatteri on ilmaistu arkkitehtuuria hyödyntäen. Keskeisen henkilöhahmon jokapäiväinen elämänkulku performanssia varten luodussa kaupungissa tuo hyvin ilmi, kuinka paljon arkkitehtuuri on osa ihmistä ja hänen elämysmaailmaansa. Keskeisenä Kaufmanin filosofiassa on Shakespearen idea koko maailmasta näyttämönä. Lopussa tätä elokuvaa Synecdoche, New York kertoo pitkälti arkkitehtuurin, ympäröivän tilan sekä identiteetin välisistä suhteista. Tärkeä Kaufmanin persoonallisen teoksen herättämä kysymys onkin myös itse katsojan kokema arkkitehtuurin rooli elokuvassa.
– Matt Shaw (Architecture And Agony: Philip Seymour Hoffman In ”Synecdoche, New York”/architizer.com), Scott Tobiasin (A.V. Club) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 2021