KANGASTUKSIA (2010)

Marie ja Francis ovat läheiset ystävät, kunnes kolmanneksi pyöräksi ilmaantuu vaalea adonis Nicolas, johon molemmat ihastuvat. Kolmiodraama on Dolanin silmiä ja korvia hyväilevä tyyliharjoitelma. Ohjaajan itsetietoinen tyylittely kirvoitti aiheellisia rinnastuksia Wong Kar-waihin ja Pedro Almodovariin.

***
Xavier Dolanin elokuvaura alkoi jo neljävuotiaana lapsinäyttelijänä Kanadassa. Täytettyään 14 vuotta, Dolan huomasi, ettei hänelle enää tarjottu lapsinäyttelijän rooleja. Montrealista kotoisin oleva Dolan kuitenkin piti kovasti näyttelemisestä ja päätteli, että voidakseen jatkaa näyttelemistä, hänen oli ryhdyttävä myös ohjaamaan ja käsikirjottamaan elokuvia. Vuonna 1989 syntyneen Dolanin debyyttielokuva J’ai tué ma mère valmistui vuonna 2009 ja se perustui osittain ohjaajan omaan nuoruuteen. Elokuvan positiivinen vastaanotto teki Dolanista yhden ikäluokkansa kiinnostavimmista elokuvantekijöistä ja valoi uskoa parikymppiseen Dolaniin, että hänen tapansa tehdä kaikki käsikirjoituksesta puvustukseen ja pääosan esittämiseen tosiaan toimii.

Dolanin toinen pitkä elokuva, Les Amours imaginaires valmistui vuonna 2010 ja kertoo eräänlaisen kolmiodraaman, missä Dolanin näyttelemä Francis ja Mona Chokrin Marie molemmat rakastuvat Nicolakseen (Niels Schneider), komeaan maalta kaupunkiin muuttaneeseen nuorukaiseen. Kanadalaiset hipsterit Francis ja Marie ovat parhaita ystäviä, mutta Nicolaksen astuttua kuvioihin, he alkavat kilpailla tämän huomiosta. Elokuvan asetelma ja tunnelma muistuttaa erehdyttävästi Truffaut’n Jules et Jim (1962) –elokuvaa, ja siitä voi löytää vaikutteita myös Pedro Almodóvarilta ja Bernardo Bertoluccilta. Dolan on kuitenkin kieltänyt ottaneensa vaikutteita aikaisemmista elokuvista. Hän on jopa kertonut, että pitää Peter Jacksonia kiinnostavampana ohjaajana kuin Jean-Luc Godardia.

Dolanin kameran syleilemä Nicolas edustaa tyypillistä ihannoidun rakkauden kohdetta, joka todellisuudessa on varsin epäkiinnostava hahmo. Dolan on tarkoituksella luonut Nicolaksesta banaalin ja varsin yksiulotteisen henkilön korostaakseen Marien ja Francisin rakastumista itse luomaansa ihannekuvaan. Vaalea, maalta kotoisin oleva Nicolas edustaa tummatukkaisille ystävyksille jotain kaukaista ja kiinnostavaa. Francis ja Marie rakentavat molemmat mielissään Nicolaksesta odotustensa ja ihanteidensa kohteen, johon on helppo rakastua. Vaikutelmaa mielikuvituksen värittämästä rakkaudesta korostaa elokuvan toistuvat unenomaiset haaveilukohtaukset, joissa Dolan rinnastaa Nicolaksen mm. Jean Cocteaun piirroksiin ja Michelangelon Daavid-veistokseen. Elokuvan edetessä Nicolas jää entistä enemmän taka-alalle ja keskiöön nousee Francisin ja Marien välisen ystävyyden kestävyys.

Dolanin elokuvissa musiikilla on keskeinen merkitys. Hän käyttää pop-kappaleita musiikkivideon oloisissa kohtauksissa, mutta niiden vaikutelma on elokuvan kerronnan kannalta perusteltu. Esimerkiksi The Knifen Pass this on –kappale soi kovaa taustalla kun Marie ja Francis seuraavat juhlissa Nicolaksen tanssimista. Kohtauksen voimakas värimaisema ja hidastetut otokset kuvaavat rakastuneen ihmisen aistimaailmaa. Rakastumisessa kaikki aistielämyksen voimistuvat ja rakkauden kohde voi välillä viedä henkilön täyden huomion. Ihannoitua kuvaa rakkauden kohteesta sävyttävät tähän projisoidut toiveet, haaveet ja odotukset.

– Juha Nurminen 1.4.2015