Tositapahtumista innoituksen saanut minimalistinen murhenäytelmä kuvaa nykypäivän Iranin köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta. Pizzalähetti Hussein yrittää palauttaa löytämänsä jalokivet liikkeeseen, mutta kohtaa syrjintää ja epäoikeudenmukaisuutta ulkoasunsa vuoksi. Kiarostamin neorealistinen käsikirjoitus ja Panahin tarkka havainnointi paljastavat luokkayhteiskunnan syrjinnän.

***

Samoin kuin päähenkilöt Abbas Kiarostamin elokuvissa Close-Up (1989) ja Kirsikan maku (1997) ja Panahin omassa Valkoisessa ilmapallossa (1995) myös Crimson Goldin itsepäinen pizzakuski Hussein viettää koko elokuvan tapahtuma-ajan tavoittelemalla pakkomielteisesti yhtä päämäärää – päämäärää, joka on sekä käytännöllinen (hän haluaa hankkia kaulakorun morsiamelleen) että vertauskuvallinen: hän haluaa saada kunnioitusta osakseen, tulla huomatuksi. Husseinin puikkelehtiessa Teheranin ihmisvilinässä hänen episodimaisista kohtaamisistaan kasvaa kaleidoskooppimainen visio kaupungista. Samaan rakenteeseen ovat perustuneet myös Panahin Loputon kierre (2000) ja Kiarostamin 10 (2002). Crimson Goldissa Kiarostami on käsikirjoittajana ja Panahi ohjaajana, ja yhteistyön tuloksena on uusi myötätuntoinen ja paljastava kertomus nyky-Iranin elämän jännitteistä ja monimielisyyksistä.

Hussein on iso, sisäänkääntynyt ja vähäpuheinen mies. Sukeltaessamme hänen elämänsä takaumaan opimme tuntemaan häntä lähinnä muiden reaktioiden kautta. Hänen pizzakuskitoverinsa ihailevat häntä, ja mies, joka on ollut hänen upseerinsa, kutsuu häntä pyhimykseksi. Hussein on taistellut maansa puolesta. Ehkä jonkin silloin tapahtuneen vuoksi hänen on otettava kortisonia, jonka seurauksena hänen kasvonsa ovat levinneet pysyvän hämmennyksen ilmeeseen. Tämä tavallinen, väheksytty mies haluaa itsepintaisesti vain hieman huomiota osakseen. Siksi hän palaa takaisin koruliikkeeseen, jossa häntä kohdeltiin niin ylimielisesti. Kun hän palaa sinne morsiamensa kanssa siististi harmaaseen pukuun puettuna kauppiaan välinpitämätön kohtelu jatkuu.

Hussein on epätodennäköinen sankari ja kertomuksen hauras selkäranka, mutta hänen hiljaisuutensa herättää muiden myötätuntoa ja huomionosoituksia. Ali, hänen nuorempi ja vilkkaampi ystävänsä, poukkoilee ympärillä kysymyksillä pommittaen. Ali vilkuilee koko ajan naisia ja kysyy Husseinilta millaista oli kun naiset kulkivat kaduilla ”alastomina” eli ilman huntuja. Husseinista se ei ollut loukkaavaa. Alin sisar, joka on Husseinin morsian, on uhri hänkin, ystävällinen ja lempeä epätodennäköisen kumppaninsa seurassa, mutta peloissaan siitä, että hän vahingossa rikkoisi iranilaisten naisten käytöstä rajoittavia sääntöjä. Hiljaisen epätoivon kuvaa täydentävät muut sivuhenkilöt kuten pizzakuskipoika Skinny, jonka loisteliaat mutta liian isot tennistossut vievät hänet äkkikuolemaan autokolarissa. Näitä ihmisiä sortaa yhteiskunta, mutta kaikki etsivät tietä itsenäisyyteen.

Yhteiskunnallisen asteikon toisessa päässä ovat armeijan upseeri, jonka avuntarjous ei pidä, sekä jalokivikauppias ja hänen apulaisensa, joiden hiottu kohteliaisuus ei peitä heidän välinpitämättömyyttään. Elokuvan kaksi pisintä jaksoa sijoittuu kiellettyihin juhliin ja playboy Pourangin luo. Panahi ei näytä meille länsimaalaisille mitä juhlilla tapahtuu (luultavasti poliisi keskeyttää luvattomat tanssiaiset), ja yhtä lailla meitä ihmetyttää lauhkeus, jolla vauraat juhlijat suostuvat pidätykseen. Loppujaksossa Hussein vaeltaa älyttömän rikkaan Pourangin kattoasunnossa. Pourang on palannut Yhdysvalloista Teheraniin nostalgisista syistä mutta purkaa kiukkuaan ”mielipuolten kaupunkia” kohtaan. Pourangin kohtaaminen on Husseinille korsi, joka katkaisee kamelin selän.

Sekä Crimson Goldiin että Loputtomaan kierteeseen Panahi on luonut upean visuaalisten ja äänellisten vertausten järjestelmän. Pizza itsessään on hämmennyksen tilassa olevan yhteiskunnan tunnuskuva. Mitä rikkaan kulinaarisen kulttuurin omaava maa tekee moisella tuontitavaralla? Loputtoman kierteen tavoin Crimson Goldin läpitunkevimmaksi kuvaksi tulee vankeus. Elokuva alkaa häkkilinnun äänestä, jota Hussein kuuntelee sellimäisessä huoneessaan. Kuva kaltereista nähdään alussa ja lopussa.

– Julian Graffyn mukaan (Sight and Sound, November 2003) AA 13.9.2011