KOSTON YÖ (1916)

Keskiyön kellon kumahtaessa uuden vuoden merkiksi varas hiippailee sisään kartanoon. Hänen suurin huolenaihe on saada nälkäiselle vauvalleen maitoa, mutta jäätyään kiinni hän vannoo ikuista kostoa. Avaimenreikätirkistelyä ja ikkunoiden läpi vaeltavaa kameraa hyödyntävät kuvat ovat edelleen vahvaa todistusaineistoa pohjoismaalaisen rikoselokuvan klassikkostatuksesta.

***

Maailmalla Benjamin Christensen (1879–1959) tunnettiin pitkään vain elokuvastaan Häxan. Det Hemmelighesdsfulde X (1913) ja Koston yö olivat kyllä olleet aina arvostettuja Tanskassa, mutta vasta 1980-luvulta alkaen niitä on alettu nähdä laajemmin muuallakin. Sen jälkeen aiemmin niin huonosti tunnetun 1910-luvun elokuvan kartoitus on edennyt huomattavasti, ja aarteita löytyy jatkuvasti. Kun Georg af Klercker, Jevgeni Bauer, Albert Capellani ja Franz Hofer ovat nousseet korkeille arvosijoille ja sellaisten keskeisten ohjaajien kuin Cecil B. DeMille, Louis Feuillade ja Victor Sjöström saavutukset on havaittu syvällisemmiksi kuin ennen oli tiedetty, Christensenin tuotanto ei näytä enää yhtä poikkeukselliselta, mutta hän on ehdottomasti vakiinnuttanut paikkansa niiden keskeisten 1910-luvun ohjaajien joukkoon, jotka tekivät elokuvasta taiteen lajin.

Koston yön ensimmäinen kolmannes on tavattoman väkevää elokuvakerrontaa. Yksinkertaista tilannetta – eristetty talo maalla, sitä uudenvuodenyönä lähestyvä ilmeinen murhaaja – venytetään lähes puolen tunnin ajan, ja luodaan vaikutelma lähes jatkuvasta toiminnasta. Varmasti kukaan tuon ajan elokuvantekijä ei onnistunut kuvaamaan niin paljon ja niin tehokkaasti pimeydessä ja hämärässä. Seuraavana vuonna DeMille herätti huomiota joillakin The Cheatin ja eräiden muiden elokuviensa hämärässä kuvatuilla otoksilla, mutta Christensenin ensimmäinen puolituntinen tapahtuu lähes kokonaan pimeydessä.

Väkevän Johnin etsintä pimeässä talossa johtaa useisiin huoneisiin, jotka on valaistu vahvasti yhteen suuntaan ovien ja ikkunoiden kautta. Hänen laskeutuessaan alas portaita etsimään maitoa vauvalleen nähdään epätavallisen vakuuttava vaikutelma taskulampun valosta. Kautta koko elokuvan Christensen hyödyntää runsain mitoin vasta käyttöön tullutta ”käytännöllistä” valaistuslaitteistoa, jossa tavalliseksi pöytävaloksi naamioitua kaarivaloa voidaan käyttää kokonaisen otoksen valaisemiseen.

Alkukolmanneksessa koettu draama tuo nopeasti yleisön sympatian Johnin ja nuorekkaan, ihanteellisen Annin puolelle naisen päättäessä luottaa häneen ja auttaa häntä. Kun Annin setä pakottaa Annin pettämään Johnin miehen päätös kostaa Annille näyttää tarjoavan vahvan liikevoiman koko elokuvan toiminnalle. Lähes väistämättä käy kuitenkin niin, että avauksen ainutlaatuista jännitettä ei pystytäkään pitämään yllä.

Johnin fyysinen ja psyykkinen terveys heikkenee 15 vuoden vankeuden aikana. Ann nai varakkaan lääkärin, ja he kasvattavat myös Johnin pojan, jonka pariskunta on adoptoinut Johnin jouduttua vankilaan. Loppukolmanneksessa jännitys kasvaa uudelleen, kun John liittyy varasliigaan, joka on tehnyt ryöstön lääkärin taloon, ja John päättää uudelleen kostaa.

Kautta koko elokuvan Christensenin lavastukseen ja valaistukseen kohdistama huomio on aikakauteen nähden loistavaa. Huomionarvoista on myös ääniviitteiden käyttö: uudenvuodenyönä juhlijat nostavat lasinsa ja odottavat keskiyön lyöntiä. Monessa kohtauksessa palataan tähän äänen odottamisen aiheeseen, kun kuunnellaan yön uhkaavia ääniä.

– Kristin Thompsonin mukaan (Le Giornate del Cinema Muto, 2010) AA 12.11.2012