NUOREN PYÖVELIN TAPAUS (1970)

Případ pro začínajícího kata/Case for a Rookie Hangman
Ohjaaja
Pavel Juráček
Henkilöt
Lubomír Kostelka, Klára Jerneková, Milena Zahrynowská
Maa
Tšekkoslovakia
Tekstitys
English subtitles
Kesto
102 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Ikäraja

Gulliverin retkien surrealistisessa versioinnissa onnettomuuteen joutunut mies eksyy päätyen Balnibarbin valtakuntaan, jossa eletään mielivaltaisten sääntöjen mukaan. Uuden aallon absurdismin monitahoinen huipentuma on ollut laajalti nähtävissä vasta alle vuosikymmenen. Ohjaaja Juráčekin ura käytännössä päättyi elokuvan hyllyttämiseen ja potkuihin studiolta.

***

Pavel Juráčekin (1935–1989) nimi ei ole maailmankuulu kuten Miloš Formanin ja Jiři Menzelin tai edes elokuvaharrastajien laajalti tunnistama kuten vaikkapa Věra Chytilován ja Jan Němecin, mutta hänen vaikutuksensa tšekkoslovakialaiseen uuden aallon elokuvaan oli niin merkittävä, että jopa hänen työnsä elokuvien parissa katkaisseet sensuuriviranomaiset kutsuivat häntä tyylisuuntauksen ideologiseksi kummisedäksi. Elokuvaohjauksia Juráček teki vain muutaman: palkitun ja ylistetyn, surrealistisen lyhytelokuvan Joseph Kilian (Postava k podpírání, 1964) sekä kahdesta erillisestä tarinasta koostuneen armeija-aiheisen komedian Every Young Man (Každý mladý muž, 1966).

Kirjoittajaksi itsensä ensisijaisesti mieltäneen, ensin tšekin kieltä ja journalismia Kaarlen yliopistossa ja sitten dramaturgiaa FAMU-elokuvakoulussa opiskelleen Juráčekin filmografiaa täydentävät käsikirjoitukset 1960-luvun tšekkoslovakialaiselokuvan eri lajityyppien merkkisaavutuksiin, esimerkiksi sci-fiklassikkoon Ikarie XB 1 (1963, ohj. Jindřich Polák), historialliseen seikkailusatiiriin Kaksi muskettisoturia (Bláznova kronika, 1964, ohj. Karel Zeman) ja postapokalyptiseen draamaan The End of August at the Hotel Ozone (Konec srpna v hotelu Ozon, 1966, ohj. Jan Schmidt). Juráčekilla oli kirjoittajana omintakeinen tyyli ja ääni; hän kykeni varustamaan fantasiatarinan niillä ominaisuuksilla, joita katsojat spektaakkelilta janosivat, mutta lisäsi aina mukaan käsinkosketeltavan metaforisen ulottuvuuden, mikä sittemmin koituikin hänen kohtalokseen elokuvantekijänä.

Juráčekin ainoa kokopitkä elokuvaohjaus, Nuoren pyövelin tapaus, kuvattiin vuonna 1969 ja sai ensi-iltansa seuraavana vuonna. Elokuva perustuu löyhästi Jonathan Swiftin klassikkosatiiriin Gulliverin retket (1726), tarkemmin sen harvoin elokuviin adaptoituun Balnibarbi-osioon. Jo vuodesta 1963 Gulliverin retkien filmatisointia suunnitellut Juráček oli saanut käsikirjoituksen valmiiksi tammikuussa 1967, mutta lupa tuotannon aloittamiseen järjestyi vasta 1968 ohjaajan saatua Barrandov-studiolla johdettavakseen oman luovan yksikkönsä yhdessä tuottajakumppani Jaroslav Kučeran kanssa.

Kahdestatoista otsikoidusta episodista koostuva Nuoren pyövelin tapaus kertoo Lemuel Gulliverista, noin 40-vuotiaasta mitäänsanomattomasta kansalaisesta, joka elokuvan alussa joutuu auto-onnettomuuteen ja jatkaa matkaa jalan autiolla maalaistiellä. Siellä hän löytää tyylikkääseen pukuun pukeutuneen kuolleen jäniksen, jolta nappaa mukaansa taskukellon. Hylätyn talon kautta Gulliver päätyy Balnibarbiin; outoon maahan, jonka lakeja ja tapoja ei ymmärrä eikä osaa noudattaa, ja jonka asukkaita hän ymmärtämättömyydellään loukkaa. Surrealistista kuulustelua seuraa kuolemantuomio, mutta onnekkaasti ajoitettu kutsu taivaalla leijuvaan Laputan kaupunkiin valtakunnan hallitsijoiden luo suo pelastuksen. Laputassa Gulliverille selviää, ettei mitään hallintoa todellisuudessa ole, vaikka Balnibarbin asukkaat näin uskovat.

Juráčekille Balnibarbi oli absurdistinen peili jokapäiväiselle elämälle kommunistisessa yhteiskunnassa: paikka, jossa ei olla kiinnostuneita totuudesta. Sen tunnustaminen, että elämä perustuu itsepetokseen ja valheisiin, ei ole vaihtoehto. Nuoren pyövelin tapaus on sarkastinen, surrealistinen ja synkän humoristinen, mutta sen selvä sanoma ei jäänyt viranomaisilta huomaamatta. Neuvostoliiton miehityksen myötä käynnistynyt ”normalisaatio” saattoi elokuvan takaisin holveihin, pois levityksestä ja nähtäviltä vuosikymmeniksi, vaikka sitä ei missään vaiheessa kiellettykään virallisesti.

Juráček itse sai potkut Barrandov-studioilta kesällä 1971. Hänestä tuli persona non grata, joka oli ensin salaisen poliisin valvonnassa ja sittemmin maanpaossa Saksan liittotasavallassa vuosina 1977–83. Elokuvia hän ei enää päässyt tekemään, ja kohtalon synkkänä oikkuna hän ehti menehtyä syöpään keväällä 1989, vain puoli vuotta ennen kommunistisen hallinnon kaatanutta samettivallankumousta ja sen myötä koittanutta rehabilitaation aikaa.

– Michael Brooken (Second Runin Blu-ray-julkaisun essee The Key to Determining Pavel Juráček, 2019) ja Tšekin kansallisen elokuva-arkiston Národní filmový archivin verkkoportaali Filmový přehledin esittelyn mukaan Suvi Heino 17.10.2023