Varhaiskypsät 12-vuotiaat rakastavaiset karkaavat yhteiselle seikkailulle, joka laukaisee hurjan etsinnän syrjäisellä saarella 1960-luvulla. Herkkä ja hulvaton elokuva vangitsee ensirakkauden ihmeen, hämmennyksen ja puhtauden. Oikukas ja katkeransuloinen nostalgiatrippi osoittaa kuinka nuoruus voi olla ohikiitävää, mutta sen tunteet ovat ajattomia.

***

Anxiety, fear and a creeping sense of personal failure afflict nearly every adult in Moonrise. The Kids have their whole lives ahead of them, but the grown-ups worry that their best years are behind them. “I hope the roof flies off and I get sucked up into space,” Walt tells Laura, in a rare, frank bedtime conversation. “You’d be better off without me.” […]You get the sense that the adult world of New Penzance will step up and become better guardians for Sam and Suzy, but it takes a crisis to force their hands and the wisdom of children to push them down the correct path. Grownups perpetuate all their own values, even the bad ones, without thinking, and at times without feeling. The value of independent thought, a sadly too-rare quality, is a key subtheme in Moonrise.

-Matt Zoller Seitz

Life Aquatic With Steve Zissoun ja Darjeeling Limitedin keskenkasvuisten aikuistarinoiden jälkeen Anderson palasi lapsien maailmaan. Roald Dahlin kirjaan Kekseliäs kettu perustunutta animaatiota seurasi puberteetin kynnyksellä olevien nuorten rakkaustarina.

Andersonin lapsenomainen maailma käsittelee toistuvasti aikuisuuden ja lapsuuden välistä aluetta, missä lapset joutuvat huonosti kohdelluiksi. Elokuvien lapsihahmoissa on paljon samaa kuin Truffaut’n 400 kepposen päähenkilössä Antoine Doinelissa, jonka isä ei ole hänen biologinen isänsä, ja hän vieraantuu riitaisasta perheestään. Doinel ajautuu riitoihin myös kouluauktoriteettien kanssa kuten Max Fischer Andersonin elokuvassa Rushmore.

Moonrise Kingdomin päähenkilöissä Suzyssa ja Samissa on niin ikään samoja piirteitä Fischerin ja Doinelin kanssa, mutta Andersonille yhtä keskeinen lähtökohta oli Truffaut’n komedia Taskurahat (1976). Muita inspiraation lähteitä olivat brittielokuvat Melody – suloinen ensirakkaus (1971) ja Black Jack (1979), joilla on yhtäläisyyksiä Moonrise Kingdomin juoneen (ilmeisimpänä yhtäläisyytenä se että kaikissa on suunnilleen samanikäisiä lapsia pääosissa).

Sam on kiusattu partiolainen, joka tavattuaan Suzyn alkaa punoa kirjeitse heille yhteistä pakoretkeä. Nuorta paria yhdistää paitsi luovuus myös epämieluisa perhe-elämä. Suzyn vanhemmat riitelevät jatkuvasti ja orvoksi jäänyt Sam ei viihdy sijaiskodissaan.

Vaikka Anderson kierrättää tyylillisiä seikkoja aiemmista elokuvistaan paljon, tuntuu Moonrise Kingdom silti tuoreelta. Vuoteen 1965 sijoittuva tarina on erehtymättömästi Anderson-elokuvan näköinen, mutta autenttiseen (aiemmat Anderson-elokuvat ovat retroilussaan sekoittaneet uutta ja vanhaa eri vuosikymmeniltä) saarimiljöön aikakuvaukseen pyrkiminen on rajoittanut mielikuvitusta liialta näppäryydeltä.

Kenties Andersoniin isoimman vaikutusken teki Dahl-sovitus, sillä Moonrisen ja Fantastic Mr. Foxin loppuratkaisut ovat toiveikkaampia kuin Andersonin muissa elokuvissa.

Elokuva kuvattiin kevyemmällä Super 16 -kalustolla 35 mm:n sijaan. Rhode Islandin saariston syrjäiset kuvauspaikat suosivat kevyempää lähestymistapaa. Esimerkiksi näyttelijät viettivät kuvauspaikalla aikaa joukkueteltoissa eivätkä omissa asuntovaunuissaan.

– Mikko Pihkoluoma 7.11.2013, lähteitä: Moonrise Kingdom Production Notes, Matt Zoller Seitz: The Wes Anderson Collection (2013)