TAKE THIS WALTZ (2011)

Ohjaaja
Sarah Polley
Henkilöt
Michelle Williams, Seth Rogen, Luke Kirby
Maa
Kanada/Espanja/Japani
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
116 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 2K DCP
Ikäraja

Viisi vuotta naimisissa olleet Margot (Michelle Williams) ja Lou (Seth Rogen) elävät perusonnellista arkea torontolaisessa kaupunki-idyllissä. Kun Margot huomaa ihastuneensa kadun toisella puolella asuvaan Danieliin (Luke Kirby), hän yrittää taistella vetovoimaa vastaan ja tukahduttaa tunteensa – turhaan. Katkeransuloinen romanttinen komedia käsittelee tarkkanäköisesti rakkautta, halua ja valintojen vaikeutta.

***

Sarah Polleyn toinen elokuva Take This Waltz alkaa merkitsevällä kuvalla: Margot (Michelle Williams) asettaa leivokset uuniin, ja vaikka keittiössä on ilmiselvästi paahtavan kuuma, istahtaa hän silti lattialle ja nojaa päänsä uunin ovea vasten, kuin hakien sen lämpöä. Polley kommentoi teostaan näin: “Halusin tehdä elokuvan tyhjyydestä ja siitä, että elämässä on aukko. Minulla oli idea, että elokuva alkaisi ja päättyisi samaan kuvaan naisesta helteisen kuumassa keittiössä – tyytyväisenä, mutta tuntien, että jotain olennaista puuttuu. Eräänlainen tyhjyyden tunne yllään. Tiesin vain sen, että elokuva alkaisi ja päättyisi tuohon kuvaan ja että välissä näkisimme, kuinka hän yrittäisi pistää koko elämänsä ylösalaisin päästäkseen juuri tuota kyseistä tunnetta pakoon…”

Polleyn elokuva on kiihkeä ja vakavasti otettava tutkielma rikkinäisistä ihmisistä; rikkinäisistä parisuhteista; rikkinäisistä unelmista. Kerronta polkee hitaalla liekillä ja pyrkii tiristämään maksimaalisen jänniteen Margot’n, hänen kana-aiheista reseptikirjaa kirjoittavan miehensä Loun (Seth Rogen) ja riksakuski Danielin (Luke Kirby) välisestä tanssista. Margot ja Lou elävät jopa liiankin idyllistä torontolaista lähiöelämää, kunnes Margot tapaakin heidän uuden naapurinsa Danielin sattumalta matkalla Nova Scotiaan. Lou ja Daniel edustavat vastakohtia: yksi luotettavaa mutta tylsää arkea harmittomilla kepposilla höystettynä, toinen loputtomia, joskin epävarmoja mahdollisuuksia.

Polleyn kuvasto on usein korostetun estetisoitua ja pyrkii pikemminkin ilmaisuvoimaisuuteen kuin olemaan erityisen hienovaraista. Elokuvassa on rakennettu useiden voimakkaan visuaalisten ja mieleenpainuvien jaksojen varaan, joista parhaita esimerkkejä on Margot’n ja Danielin kahdenkeskinen kohtaaminen tyhjässä uimahallissa. Kahden hahmon tanssiessa vedenalaista valssia kehonkieli, kasvava ja kutistuva kuvallinen etäisyys hahmojen välillä, päällekkäisyydet ja melkein-kosketukset kertovat kaiken oleellisen. Illuusio kuitenkin särkyy, kun Daniel koskettaa Margot’n jalkaa veden alla: unelmasta tuleekin äkkiä todellista; lupaus vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta pamahtaakin äkkiä nykyhetkeksi.

Kesäinen Toronto on kuin karkkivärinen postikortti. Kallistumista maagisrealismiin on kuitenkin estämässä Polleyn totuudellinen ote henkilöhahmojensa sielunmaisemaan. Margot on syvällisen tyytymätön nykyhetkeen – ei kuitenkaan välttämättä niinkään hänen tämänhetkiseen tilanteeseensa. Hän ei ole täysin tyytymätön avioliittoonsa, mutta kaipaa aitoa läheisyyttä, jota ei koe mieheltään saavansa. Kun hän tapaa Danielin, hän kertoo tälle pelkäävänsä vaihtoyhteyksiä lentokentillä – välitiloja. Kuitenkin se on nimenomaan tuo välitila, jossa Margot tuntuu parhaiten viihtyvän, kun hänen haikailunsa kohde on juuri ja juuri saavuttamattomissa. Kun jatkolento on lähtenyt, ja hän lopulta saapuu määränpäähänsä, tyhjyys laskeutuu jälleen.

– Oskari Lindfors 13.6.2024