METSÄN TARINA (2012)

Suomen metsäluonnosta kertovan elokuvan pääosassa on aarniometsä, sen eläimet ja kasvit sekä satojen vuosien ikäiset puut. Vanhojen metsien katoamisesta huolissaan olevat tekijät tuovat ikimetsän katsojan luo leikkivine ilveksineen ja pomppivine liito-oravineen. Isän ja pojan vuoropuhelu avaa metsään ja sen asukkaisiin liittyviä kansantaruja ja uskomuksia.

***

Suomalaisen dokumenttielokuvan historiassa luontoelokuvia on tehty harvakseltaan. Ensimmäiseksi varsinaiseksi luontoelokuvaksi voi laskea Aho & Soldanin Villilintujen parissa 1920-luvulla. Seuraavaa, Veikko Korkalan värikuvausta Suomen luonnosta saatiin elokuvateattereissa odottaa 1960-luvulle saakka (Luonnon kätköissä, 1962). Monissa lyhytelokuvissa luontokuvia oli kuitenkin otettu koko värifilmauksen ajan. Television yleistyttyä luontodokumenteista on tullut suosittua perusohjelmaa kaikkialla maailmassa.

Suositun Poika ja ilves -elokuvan tekijän Ville Suhosen ohjaama Metsän tarina (2011) avasi uuden lehden elokuvateattereihin tarkoitetuissa luontodokumenteissa. Lähes sadalla tuhannella katsojallaan se lienee täyttänyt myös tuotannolliset tavoitteet.

Elokuvan luontokuvaajat ovat Hannu Siitonen, joka tunnetaan myös keihäänheiton olympiamitalistina, Mikko Pöllänen ja Teemu Liakka. Aineistoa kertyi parikymmentä tuntia. Musiikin teki kokenut elokuvasäveltäjä Panu Aaltio. Elokuvaa, jossa ei ole mukana kesyjä tai ruoalla kuviin houkuteltuja eläimiä, tehtiin neljä vuotta.

Tekijöitä motivoi paitsi se, että Suomen luonnossa on varin harvoja suuria tarinoita, vanhojen metsien katoaminen. Luonnosta vieraantuneita ihmisiä haluttiin herätellä arvostamaan vanhoja metsiä.

Elokuva tarinassa tai paremminkin kehyskertomuksessa isä (Turkka Mastomäki) kertoo pojalleen (Christian Ruotanen) metsään liittyvästä suomalaisesta mytologiasta. Kuten lopputeksteistä varmentuu, tarinan ydin on siis perinne- ja uskontotieteissä, jopa runoudessa, ei niinkään biologiassa. Vuodenkiertoa seuraava tarina alkaa syksystä ja päättyy kesään.

– Jari Sedergren 2020