YKSITOISTA IHMISEN KUVAA (2012)

Ohjaaja
Anastasia Lapsui, Markku Lehmuskallio
Maa
Suomi
Kesto
80 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Ikäraja

Dokumentti esittää kalliomaalausten avulla ennen kirjotettua historiaa eläneiden taiteilijoiden maailmankuvaa ja ajattelua. Toki muitakin jälkiä ihmisestä voi löytää kaikkialta: luunsirut, työkalut, aseet, raaputukset kallioissa, kuvat, rauniot, temppelit ja kaupungit ovat maapallon kirjoittamaton historia.

***

”Elokuva ”Yksitoista ihmisen kuvaa” tarkastelee ihmistä kallioon uurrettujen ja maalattujen kuvien kautta. Elokuva ei tutki kalliokuvia arkeologin tai taidehistorioitsijan silmin, elokuva katsoo kalliokuvia ihmisen kuvana. Mitä tarkoittaa tässä yhteydessä sanat ihmisen kuva?

Ihminen hakkaa, uurtaa tai maalaa kuvan kallioon. Kuva esittää ihmistä itseään, eläintä tai jotakin, mitä me tämän ajan ihmiset emme pysty hahmottamaan. Tekemänsä kuvan kautta ihminen kertoo itsestään, ajattelustaan ja maailmankuvastaan, samoin kuin me, tämän elokuvan tekijät kerromme elokuvallamme itsestämme.

Kalliokuvat ovat maailmanlaajuinen galleria, peili, jonka heijastuksesta on mahdollista tutustua ennen meitä eläneisiin sukupolviin, heidän ajatteluunsa, ihmiseen itseensä.

Mitä me tiedämme oman sukukuntamme alkuaikojen ajattelusta?

Me tiedämme vain sen mitä kalliokuvat kertovat. Kuvia kalliossa, kieltä, mutta ei sanoja.”

– Markku Lehmuskallio

 

”Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin dokumenttielokuva Yksitoista ihmisen kuvaa (2012) ei pystytä

leiriään mihinkään yksittäiseen kohteeseen, vaan jäljittää muinaisten ihmisten maailmankuvaa luola- ja kalliomaalauksista Laukaalta Algeriaan. Yhteistä elokuville on katoavaisuuden ja elämän kulkeminen käsikkäin: toisaalta luolamaalaukset kiihottavat katsojaansa jäljittämään samalla paikalla ikuisuuksia sitten hengittäneiden kaltaisiensa elämää ja unia, toisaalta tämänhetkisen läsnäolijan oma hengitys syövyttää vähin erin menneisyyden kuvat, jotka ovat säilyneet juuri sen vuoksi, että ne ovat olleet löytämättömissä ja unohduksissa.

Yksitoista ihmisen kuvaa poistuu luola- ja kalliomaalausten ääreltä jäljittämään niiden kuvaamia eläimiä: vesilintuja, karhuja ja hirviä. Lehmuskallio ja Lapsui nostavat esiin eläimen, ihmisen ja tanssin pyhän kolmiyhteyden. Tanssija Reijo Kela sulautuu sudeksi ja ilmentää samaa ihmisen ikiaikaista eläimellistä puolta, joka kiehtoi myös Pohjois-Amerikan intiaanien shamaanikulttuurista taiteensa perustan ammentanutta Jackson Pollockia. Shamanistisessa taiteessa etsitään haurasta aikaa, jolloin ihminen ja eläin eivät vielä olleet isäntä ja renki. ”Seurasimme eläinlaumaa ja kesytimme sen. Mutta samalla sidoimme itsemme. Minä olen omistaja. Eläimet ovat minun”, toteaa Lehmuskallion ja Lapsuin elokuvan kertoja.”

– Lainaus artikkelista: Tytti Rantanen: ”Ikuisten ja katoavien unien liike Herzog, Lehmuskallio ja Lapsui luolamaalausten mysteerien ratkojina” /niin & näin 1/2013