Nuori opiskelija ja nousussa oleva mieskirjailija rakastuvat, mutta mielenterveysongelmien varjo lankeaa suhteen päälle. Alli Haapasalon ohjaama ja käsikirjoittama esikoiselokuva perustuu Anja Kaurasen, nykyisen Snellmanin, omaelämäkerralliseen romaaniin. Elokuva tavoittaa tarkkanäköisesti 1980-luvun alun ajankuvan punk-keikkoineen.

***

Alli Haapasalon ohjaama ja käsikirjoittama esikoiselokuva Syysprinssi perustuu tukevasti Anja Kaurasen, nykyisen Snellmanin omaelämäkerralliseen romaaniin. Se kertoo tarinan 1980-luvun alkupuolen kirjallisesta elämästä ja elämäntyylistä nuorten helsinkiläisten tekijöiden näkökulmasta: romaanin päähenkilöt ovat opiskelija Inka Pajunen ja kirjalliseksi tähdeksi kiitonousussa ollut Juhana Mannermaa, joiden rakkauskertomusta varjostaa jälkimmäisen vakava sairastuminen mielenterveydellisistä syistä. Julkisuudessa ei kirjan ilmestyessä, eikä nytkään peitelty sitä, että parin takana olevat henkilöt ovat samalla kirjailijat Anja Kauranen ja Harri Sirola (1958–2001). Tämän kirjan yhteydessä ei ole tarvinnut käydä juupas-eipäs -keskusteluja henkilöistä. Elokuva seuraa melko tarkasti romaanin käänteitä.

Vaikka kysymyksessä on pari, näkökulma on silti vankasti Inkan, radikaalin, kulttuuririennoissa superaktiivisen opiskelijan. Se että näkemys on vakaasti yksipuolinen saa perustelunsa siitä, että sairaus on vienyt Juhanalta myös muistin ja vain Inka voi kertoa tarinan. Aikakausi on murtumassa. 1970- ja 1980-luvun taitteessa eletty kulttuuriradikalismi oli saanut uusia muotoja: 1970-luvulta tuttu poliittinen aktivoituminen vasemmiston piirissä oli jäämässä vähitellen taakse, tilalle oli tullut punk ja heittäytyminen, performanssi, joka saa täyden voimansa vasta myöhemmin – punkin itse asiassa hävittyä näköpiiristä – ns. postmodernina aikana. Vain vähän käsitellyn murrosajan estetisoiminen on tietysti välttämätöntä, mutta ei siinä mitään, juuri tavaraestetiikka oli 1980-luvun iskusana. Jopa performatiiviset klubikeikat vaikuttavat elokuvassa hämmästyttävän aidoilta.

Yksinhuoltajan, pettymään kasvatettuna lapsena Inka ottaa kaiken irti elämästään: hän on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, valmiina ottamaan vastaan oman kirjailijuutensa ja sankaritarinansa, jossa kruununa on hänen oma tarkkaavainen lempeytensä. Tätä roolin puolta korostaa myös Laura Birnin näyttelijätyö. Varakkaassa eiralaisperheessä kasvaneella Juhanalla on sen sijaan paineita sekä henkilösyistä että suvun velvoittamana. Ongelmat ja paineet ovat myös sisäisiä, Juhana haluaa yli kaiken onnistua kirjailijana. Lauri Tilkasen roolityö on osoitus vaikean hahmon sisäistämisestä.

Näistä elementeistä syntyvää intiimiä tarinaa ohjaaja Haapasalo kerii kasaan varsin mallikkaasti: ajan kokeneelle jopa oivalluksia tuottavalla tavalla. Kuten epookeissa aina, pienet yksityiskohdat lavastuksessa ja puvustuksessa voivat sattua silmiin, mutta onpahan sekin yksi ulottuvuus silloin, kun elokuvasta keskustellaan.

– Jari Sedergren 10.4.2017