IDA (2013)

LUX Film Days -festivaalin ollessa tauolla esitämme LUX-erikoisnäytöksessä yhden suosituimmista LUX-palkinnon voittaneista, Pawel Pawlikowskin Idan. Kaunis mustavalkoelokuva kertoo vanhempansa menettäneestä nunnaoppilaasta Annasta 1960-luvun Puolassa.

***

Ohjaaja Pawel Pawlikowski syntyi Puolassa 1957, mutta suurimman osan elämästään hän on asunut ja työskennellyt Britanniassa. Puolasta hän muutti länteen vanhempiensa kanssa 1970-luvulla, 14-vuotiaana. Elokuvanuransa hän aloitti 1990-luvun alussa, alkuun BBC:n dokumenttiohjaajana. Pawlikowski on työskennellyt pääasiassa Britanniassa ja Ida on puolalaiset sukujuuret omaavan ohjaajan ensimmäinen synnyinmaassaan tekemä elokuva. Komeasti mustavalkoisena kuvattu elokuva on monisyinen. Suoraviivaisten, mustavalkoisten asetelmien sijaan sen teemoja luonnehtivat harmaan eri sävyt. Ida on kertomus kahdesta naisesta, kahdesta uskonnosta ja kahdenlaisesta yksinäisyydestä. Samankaltaisia aiheita löytyy myös Pawlikowskin brittielokuvista. Fiktiodebyytti Last Resortin (2000) kohteena ovat itäeurooppalaiset siirtolaiset, jotka odottavat päätöstä karkotuksesta tai maahanpääsystä Margaten kalseassa satamakaupungissa. My Summer of Love (2004) kuvaa kahden, tyystin erilaisissa sosiaalisissa olosuhteissa kasvaneiden brittityttöjen välistä suhdetta. Vierauden ja sopeutumattomuuden tunnetta käsittelee myös The Woman of the Fifth (La Femme du Vème, 2011), jossa Ethan Hawke näyttelee amerikkalaista kirjailijaa, joka yrittää ymmärtää Pariisia.

Idassa Pawlikowski kuvaa ensimmäistä kertaa Puolaa ja sen menneisyyttä fiktion keinoin. Pawlikowski on kuitenkin käsitellyt Puolaa ja Itä-Eurooppaa BBC:lle ohjaamissaan dokumenteissa, joita hän teki ennen fiktioelokuvan pariin siirtymistään. Palace Lifen (1988) kohteena on puolalainen kirjailija Tadeusz Konwicki. Sitä seurasivat dokumentit Vaclav Havelista ja Moskova-Petuski -teoksellaan kulttimaineeseen nousseesta venäläiskirjailija Venedikt (Viktor) Jerofejevista (1989). Dostojevsky’s Travels (1991) seuraa pietarilaisen ratikkakuskin, Dostojevskin pojanpojan edesottamuksia ja Tripping with Zhirinovski (1995) venäläisen politiikan kestohäirikköä Vladimir Žirinovskia.

Ida sijoittuu 1960-luvun alkuun. Anna jäi orvoksi pikkulapsena ja on siitä lähtien ollut luostarissa. 18-vuotissyntymäpäivä häämöttää ja sen myötä nunnalupaus. Yllättäen hän saa kuulla, että hänellä on sukulainen, Wanda-täti, joka haluaa tavata hänet. Ensikohtaaminen hotellissa Lodzissa asettaa naiset tyystin toistensa vastakohdiksi. Aran Annan astuessa huoneeseen Wanda on juuri suoriutumassa eroon edellisillan miesseuralaisesta. Hän pitää provosoinnista sekä juo ja polttaa maanisella intensiteetillä. Ensitöikseen hän kertoo Annan oikean nimen olevan Ida Lebenstein. Ammatiltaan Wanda on vaikutusvaltainen tuomari, joka ei ole voinut välttyä toimeenpanemasta poliittisia tuomioita. Idan ja Wandan kohtaaminen muuttuu pian tie-elokuvaksi, jossa naiset uppoutuvat menneisyyteensä kipupisteisiin. Yksilökokemusten ohella Ida on aikamatka toisen maailmansodan ruhjomaan Puolaan ja sen mustiin pisteisiin.

Elokuvan pääosin kuvanneen Lukasz Zalin tarkkaan fokusoitu mustavalkokuvaus on komeaa katsottavaa, tarkat ja selkeät otokset terävöittävät katsojan aistit. Idaa voisi kutsua staattiseksi, ellei siinä olisi naisten keskinäistä suhdetta jatkuvasti, otoksesta toiseen sähköistävää emootioiden virtaa. Kamera ei liiku, otokset ovat pitkiä ja tunnelma on samanaikaisesti kaunis ja painostava. Karu, talvinen maisema vihjaa johonkin kammottavaan, aivan kuin katsoisi kauhuelokuvaa ilman haamuja.

Mahdollisia tyylillisiä esikuvia ovat todennäköisesti Carl Theodor Dreyer, Robert Bresson ja Truffaut’n Kesyttömän (L’enfant sauvage, 1969) kaltaiset eurooppalaiset taide-elokuvat 1960-luvun lopulta ja 1970-luvun alusta. Oman tyylikkään lisänsä, ja myös romanttisen sivujuonteen elokuvaan tuo syrjäisessä hotellissa amerikkalaista jazzia ja länsivaikutteista puolapoppia soittava orkesteri. Nuori saksofonisti soittaa kuin John Coltrane ja ulkoinen habitus on Puolan James Deanilta, Zbigniew Cybulskilta. Musiikki luo elokuvaan romanttisen sivujuonteen ja antaa toiveikkaan aavistuksen Puolan vähittäisestä avautumisesta länteen.

– Pasi Nyyssönen 4.11.2014. Lähteet David Denby (New Yorker 27.5.2014) ja J. Hoberman (Tablet, 30.4.2014)