Andersonin ylistetyimpiin lukeutuva elokuva on oodi kadonneen aikakauden kauneudelle. Grand Budapest -hotellin ovimies Gustave H. ja hänen uskollinen aulapoikansa joutuvat henkeäsalpaavaan pyörremyrskyyn, joka on täynnä taidevarkauksia, terävää huumoria ja vanhan maailman eleganssia. Takaa-ajokohtauksia rytmittävät pitkäaikaisen säveltäjän Alexandre Desplat’n kihelmöivät sävelet.

***

Nykyisistä elokuvantekijöistä kukaan ei luo yhtä villin persoonallisia elokuvia kuin amerikkalaisohjaaja Wes Anderson. Amerikkalaisuudestaan huolimatta Anderson muistuttaa enemmän klassisia elokuvataitelijoita kuin nykyisiä maanmiehiään. Andersonilla on Orson Wellesin halu varjella omaa visiotaan tekemällä piinallisen tarkasti suunniteltuja elokuvia. Andersonilla on myös Fellinin into kiihdyttää elokuviensa rytmi sirkusmaiseksi menoksi, jonka voima saattaa milloin tahansa purskahtaa yli.

Uusimmassa elokuvassaan The Grand Budapest Hotel hän kertoo, kuten useimmiten, perheestä. Nyt perheitä on kaksi. Ensimmäinen perhe on rikkaan kuolleen kreivitär Madame Desgoffe-und-Taxisin (Tilda Swinton) perilliset, jotka ovat valmiita mihin tahansa saadakseen mamman omaisuuden. Toista perhettä ei yhdistä suku, vaan tilapäinen asuinpaikka. Se on elokuvan nimessä mainittu hotelli kuvitteellisen Zubrówkan tasavallan vuoristoseudulla. Elokuva tapahtuu enimmäkseen 1930-luvulla, jolloin hotellin aulavirkailijana toimi Monsieur Gustave (Ralph Fiennes). Hän on alati putipuhdas ja parfymoitu, mutta törkeä puheiltaan ja likainen mielikuvitukseltaan.

Hotelli ja siellä olevien ihmisten kirjava joukko kietoutuu toisiinsa tavoilla, joka muistuttaa elokuvassa monesti nähtävien itävaltalaistyyppisten leivosten mutkikasta koristelua. Elokuva onkin varsinainen sisäkkäisten juonenrihmojen, muistumien ja takaumien sokkelo, jonka läpi lasketellaan alppihiihtäjän vauhdilla. Katsottuna elokuva on helpompi ymmärtää kuin miltä se tässä kuulostaa.

Oppaina luomaansa fiktiiviseen maailmaan Anderson on käyttänyt wieniläiskirjailija Stefan Zweigin töitä ja hitusen Berliinistä Hollywoodiin natseja paenneen elokuvaohjaaja Ernst Lubitschin teoksia. Kummankaan taiteilijan töitä Anderson ei versioi, mutta pyrkii saavuttamaan niiden ilmapiirin kepeyden.

The Grand Budapest Hotel tulee vielä synnyttämään matkailijoiden ryntäyksen kuvauspaikkaansa, Saksan itäisimpään kaupunkiin Görlitziin. Tämä leffa on parasta analogisen elokuvanteon yhdessä digitaalisuuden kanssa luomaa kuvan taikaa.

– Antti Selkokari: ”Ihmemaa Zubrówkan hotellissa”, AL 11.4.2014