Huom! Aiemmasta tiedosta poiketen näytöksessä ei ole tekstitystä. Väliplanssit ovat napoliksi.

Suosittuun kansanlauluun perustuva E’ piccerella kertoo oikukkaaseen ja manipuloivaan Margaretellaan palavasti rakastuvasta napolilaisesta Toresta. Tore jättää ystäviensä neuvot huomiotta ja vaarantaa perheensä tulevaisuuden tuhlaten valtavia summia voittaakseen Margaretellan puolelleen. Alkukuvana nähdään fragmenttina säilynyt katkelma sotaelokuvasta, joka lyhyestä kestostaan huolimatta onnistuu välittämään Notarin omaleimaisen tyylin.

***

È piccerella kertoo kauniin mutta pinnallisen Margaretellan ja rehdin Toren välisen rakkaustarinan. Toren rakkaus naista kohtaan asettaa hänen päivittäiset rutiininsa sekä hänen perheensä vastakkain Margaretellan halujen ja pyyntöjen kanssa. Lopulta miehelle selviää, että Margaretella on pettänyt hänet ja ajanut hänet vararikkoon, joten Tore tappaa naisen.

Margaretellan hahmo voidaan nähdä tyypillisenä napolilaisena naisena, jonka elämäntyyliin kuuluu ylellisyys. Tässä mielessä hän poikkeaa amerikkalaisen elokuvan naiskuvasta; ylellisyys ei ole osoitus ahneudesta vaan hedonismista. Jopa hänen petollisuutensa on erilaista kuin film noirien femme fataleilla. Hän ei ole kiinnostunut miehien elämien tuhoamisesta, vaikka tämä onkin väistämätön seuraus naisen vapaan elämän kaipuusta. Margaretella ei ole mikään hieno nainen, mutta ei myöskään D’Annunzion romaanin stereotyyppinen rakastaja. Hän on tietoinen, että eteläisessä Italiassa naimisiinmeno tarkoittaa vankeutta kotioloissa neljän seinän sisällä. Tämän ristiriidan takia hän röyhkeästi vaihtaa poikaystävästä toiseen. Kun tähän lisää hyppysellisen itsekkyyttä ja turhamaisuutta, hänen vapauden kaipuunsa ja viattoman ekshibitionistinen rikkauksien ja kauneuden esittely voidaan nähdä eräänlaisena iloisen naisellisuuden ylistyksenä Rouva Bovaryn tapaan. Hänen tuomitsijansa ovat patriarkaatin ja matriarkaatin ahtaat mallit, jonka tarjoamat vaihtoehdot ovat alistuminen ja säädyllisyys.

– Enza Troianellin (Elvira Notari pioniera del cinema napoletano (1875–1946), Euroma, Roma 1989) & Il Cinema Ritrovato 2018 katalogin mukaan

L’Italia s’è desta on koottu Elvira Notarin tunnistamattomien elokuvien säilyneistä katkelmista. Huolellinen tutkimustyö ja kuvien vertailu saattaisi paljastaa katkelmien todellisen lähdemateriaalin, mutta onko perusteellinen selvitys välttämätöntä, jotta niistä voisi nauttia? Materiaali on saanut täysin uudenlaisen elämän ns. ”found footage” -kollaasin muodossa ja se toimii. Koherentin kerronnan poistuessa nämä katkelmat saattavat olla jopa aiempaa intensiivisempiä ja ajatuksia herättävämpiä, kuten laulujen tekstit jotka säestivät 1920-luvulla näitä kuvia. Lyhyet katkelmat elokuvista L’Italia s’è desta ja Napoli sirena della canzone ovat Notarin tuotannon kuuluisista käsin väritetyistä elokuvista ainoa tähän päivään säilynyt materiaali.

– Mariann Lewinskyn (Il Cinema Ritrovato 2018) katalogitekstin pohjalta