Fiktiota ja dokumentaarisia elementtejä yhdistelevä henkilökohtainen matka lapsuuden ja nuoruuden Chileen 1930-luvulla. Jodorowsky hyödyntää tavaramerkiksi muodostunutta symbolismiaan kuvaamaan suhdettaan ankaraan ja väkivaltaisen isäänsä, perhesiteitä ja henkistä kasvua. Yksi myöhäiskauden parhaista töistään osoittaa, ettei Jodorowskyn terä ole tylsistynyt.

***

Elämän tanssi on kulttimaineessa olevan chileläis-meksikolaisen Alejandro Jodorovskyn (s. 1929) toistaiseksi viimeisin elokuva. 45 vuodessa vuodessa Jodorowsky on ohjannut seitsemän pitkää elokuvaa, edellisen yli 20 vuotta sitten.

Elämän tanssissa Jodorowsky palaa lapsuutensa maisemiin, pieneen chileläiseen rannikkokaupunkiin Tocopillaan, jonne hän vanhempansa olivat muuttaneet Ukrainasta. Elämän tanssissa on runsaasti Jodorowskyn omaelämäkerrallista ainesta ohjaajalle tyypillisen surrealistisen asenteen ja absurdin teatterin tavanomaisuuden ja logiikan hylkäävän vision läpi siivilöitynä. Guardianin Peter Bradshawn mukaan Elämän tanssissa on oletettavasti enemmän tanssia kuin todellisuutta. Jodorowskyn vilkas mielikuvitus on pakoa kivusta, lapsuudesta ja todellisuudesta. Elämän tanssissa hän käyttää transformatiivista tyyliään hyväksyäkseen ja muuttaakseen menneisyyttä ja antaakseen isälleen hieman sitä sankaruutta mitä hän ei saanut osakseen elämässään. Elämän tanssi pohjaa Jodorowskyn omaelämäkerran ensimmäiseen osaan.

Elokuvassa Jodorowsky näyttelee itseään haamuna ja hänen poikansa Brontis (joka näytteli poikaa El Topossa) on isä-Jaime. Elokuva rakentuu kahdesta tarinasta joista toinen on Jodorowskyyn itseensä pohjaavan pojan kasvutarina ja toinen kertoo sekopäisestä isästä, ankarasta kommunistisesta kaupanpitäjästä, jonka julmuus poikaansa kohtaan heijastaa ympäröivän yhteiskunnan julmuutta. Chileläistä yhteiskuntaa puolestaan luonnehtii kenraali Carlos Ibáñiezin johtaman sotilasdiktatuurin kurjuus ja epätoivo, tietämättömyys, antisemitismi (Jodorowskyt olivat juutalaisia) ja homofobia. Brontis Jodorowski näyttelee myös kenraali Ibáñiezia jonka isä-Jaime kernaasti päästäisi päiviltä.

Jodorowskyn mieltymys teatraalisuuteen ja äärimäisyyksiin yhdistää hänet Tod Browningin ja Felliiniin, ehkä myös Syberbergiin, ja ironia tuo mieleen Bunuelin ja Raoul Ruizin jonka kanssa Jodorowsky jakaa vision merestä ja lapsuuden kokemukset Chilen pikkupaikkakunnista. Jodorowskyn taiteellinen tuotanto käsittelee parantumista ja perhettä, mutta hänen taiteensa ja filosofiansa pohjaavat hoidon ajatukselle. Hän taiteensa etsii kuinka kasvaa, elää ja rakastaa, kuinka kasvattaa itseään ja muita niin, että syntymän ja yhteiskunnan sieluun jättämät haavat parantuisivat.

– Cinema Scope ja Peter Bradshaw (Guardian 19.3.2013) pohjalta Pasi Nyyssönen 19.3.2015