HANNAH ARENDT (2012)

Elokuva saksalaisfilosofi Hannah Arendtista keskittyy natsi Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä ympäröivään kohuun, joka syttyi Arendtin ilmaistua ajatuksensa aivan tavallisten ihmisten kyvystä tehdä järkyttäviä tekoja. Ohjaaja von Trotta kävi KAVIn vieraana Suomessa vuonna 2015.

To 4.5. näytöksen alustaa politiikantutkija Ari-Elmeri Hyvönen (YTT). Alustuksen kesto on noin 15 min, ja keskustelu jatkuu näytöksen jälkeen Oodin kahvilassa.

***

Minulla on vain yksi varsinainen ongelma: että Hannah Arendt ei ole minisarja. Arendt kirjoitti isoja kirjoja ja kehitteli monimutkaisia päättelyketjuja. Tämä elokuva voi herättää halun tietää enemmän. Hannah Arendtista välittyy yhden saksalaisen ajattelutavan hohto, karisma ja vaativuus. Barbara Sukowan tulkinta on tiukka ja energinen eikä liiaksi kahlittu jäljittelyyn. Sukowa tavoittaa Arendtin pelottavan älyllisen voiman samoin kuin hänen inhimillisen lämpönsä ja ennen muuta loppumattoman uteliaisuuden, joka pani kaiken alulle.

Tarkastellessaan 1900-luvun huomattavimpiin kuuluvaa elämäkertaa von Trotta keskittyy kahteen kuvaavaan ja kiisteltyyn vaiheeseen. Ensimmäinen on Arendtin matka Jerusalemiin kirjoittamaan The New Yorker -lehdelle reportaasia Adolf Eichmannista. Toinen, hieman kömpelöillä takaumilla hahmotettu, kuvaa Arendtin suhdetta filosofi Martin Heideggeriin, opettajaan ja rakastettuun, joka liittyi natsipuolueeseen vuonna 1933 eikä milloinkaan katunut julkisesti.

Eichmann-oikeudenkäynnissä Arendt kohtasi tunnetusti byrokraattisen latteuden naamion, jonka hän kiteytti ilmaisuun ”pahuuden banaalisuus”. Arendt ei nähnyt Eichmannissa hirviötä vaan ikävän virkamiehen. Arendtia syytettiin Eichmannin puolustajaksi, ja Arendtin kriittiset ajatukset juutalaisjohtajista jotka antoivat yhteisöjensä tuhoutua johtivat syytteisiin uhrien syyttämisestä. Reaktio oli hirmuinen, ja von Trotta osoittaa, miten syvästi se vaikutti Arendtin henkilökohtaiseen elämään.

Arendtin järkkymättömin liittolainen oli Mary McCarthy, jota tulkitsee iskevästi ja piikikkäästi Janet McTeer. Naisten ystävyys on elokuvan ydintä, ja Arendtin ja McCarthyn kirjeenvaihdosta julkaistu upea teos on selvästikin kuulunut elokuvan päälähteisiin. Naisten vastakkaiset temperamentit ja heidän kulttuuriensa yhteentörmäys ovat elokuvan dramaattista ydintä.

Hannah Arendt on paljon vaativampi haaste elokuvalle kuin von Trottan monet aikaisemmat historian inspiroimat aiheet. Toimintaa on helpompi kuvata kuin kontemplaatiota. Kuitenkaan en epäröi kutsua Hannah Arendtia toimintaelokuvaksi. Huipennus, jossa Arendt puolustautuu kriitikkoja vastaan, vetää vertoja elokuvan suurille oikeussalikohtauksille. Se muistuttaa meitä sykähdyttävästi siitä, että maailman ymmärtäminen on vaikeaa, tärkeää ja joskus aidosti sankarillista puuhaa.

– A. O. Scottin mukaan (”How It Looks to Think: Watch Her”, The New York Times, 29.5.2013) AA 8.4.2015