MOMMY (2014)

Laitoshoidosta kotiutuva Steve on haastava nuorukainen ja äitinsä silmäterä. Elokuva tarkastelee
ohjaajalleen tärkeää äiti-poika-suhdetta tällä kertaa äidin näkökulmasta. Dolanille inspiraatioina toimivat päänäyttelijä Antoine-Olivier Pilon sekä Ludovico Einaudin musiikki. Elokuvataiteelle harvinainen 1:1 kuvasuhde toi teokselle paljon huomiota ilmestyessään.

***

Kanadalaisen elokuvan englanninkieliset tekijät ovat perinteisesti saavuttaneet näkyvyyttä huomattavasti enemmän kuin heidän ranskankieliset kollegaansa. David Cronenbergin ja Atom Egoyanin elokuvat ovat levinneet hyvin ympäri maailmaa. Ranskankielisistä ohjaajista mieleen saattaa nousta ohjaajaveteraani Denys Arcand, jonka Amerikkalaisen Imperiumin rappio (Les Invasions barberes, 2003) ja Montrealin Jeesus (Jésus de Montréal, 1989) pääsivät valkokankaalle myös Suomessa. 2010-luvulla Kanadan ranskankielinen elokuva on saanut ennen näkemätöntä huomiota quebeciläisen ohjaaja-näyttelijä Xavier Dolaniin myötä. 1989 syntynyt Dolan on tähän mennessä ohjannut viisi elokuvaa, jotka kaikki ovat päässeet Cannesin elokuvafestivaalin pääsarjoihin.

Dolanin esikoiselokuva J’ai tué ma mère (I killed my Mother, 2009) käsitteli yksinhuoltajaäidin ja hänen 16-vuotiaan poikansa välistä kompleksista suhdetta. « Rakastan äitiäni, mutta en kestä olla hänen poikansa » tilittää angstinen teini J’ai tué ma mèren alussa. Neljännessä elokuvassaan Mommy Dolan palaa samaan aiheeseen. Poika, Steve, on 16, ADHD-diagnosoitu ja suljettu laitokseen josta Diane-äiti noutaa hänet takaisin luokseen elokuvan alussa. Äitiä molemmissa elokuvissa näyttelee Dolanin luottonäyttelijä Anna Dorval.

Mommyssa kaikkia aloittavat tavallaan alusta. Dianne muuttaa uuteen asuntoon Quebécin lähiöön. Steve pääsee ulos laitoksesta koeajalle äitinsä luokse. Kolmas keskeinen henkilö on Diannen uusi naapuri, hiljainen, arka, änkyttävä ja kotiinsa sulkeutunut Kyla joka ystävystyy heidän kanssaan ja tuo räjähdysherkkään äiti-poika -suhteeseen rauhoittavan elementin. Samalla hän itse avautuu vähitellen kuorestaan. Dolanilla on nuoren Lars von Trierin tai Leos Caraxin korskea enfant-terrible –asenne ja pohjoisen Almodóvarin vaistomainen taju melodraamasta. Peloton syventyminen tavallisten ihmisten sisimpään tuo mieleen myös Cassavetesin intiimit draamat.

Mommy on kuvattu pääosin neliömäisessä 1:1 kuvasuhteessa. Dolanin mukaan se auttaa katsojia fokusoitumaan paremmin henkilöhahmoihin ja heidän kokemuksiinsa, se tuo elokuvaan  intimiteettiä, inhimillisen aspektin. Kahdessa toiveikkuutta herättävässä kohtauksessa kuva laajenee hetkeksi laajakuvaan. Kuvasuhteilla Dolan on leikitellyt jo aiemminkin, edellisen Tom à la ferme (Tom at the Farm 2013) -elokuvan tiivistunnelmaisissa kohtauksissa sekä Laurence Anyways -elokuvassa jossa kuvasuhteena oli 1:1.33.

– Tagesspiegel (Julie Detke), Film Comment (Joumane Chahine) ja muiden lähteiden pohjalta Pasi Nyyssönen 14.1.2015