Ihmisenä olemisen trilogian kolmannessa osassa seurataan muun muassa haudanvakavia pilailutuotteiden myyjiä. Ihmisenä olemisen vaikeus ja kollektiivinen tuska kiteytyvät kohtauksessa, jossa mies huutaa käytävällä kysyen onko oikein käyttää ihmisiä vain omaksi huvikseen. Loppumusiikissa piilee kunnianosoitus Buñuelin Viridianalle.

***

Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien päättää Roy Anderssonin trilogian ”ihmisenä olemisesta”. Jo elokuvan ensimmäinen otos kuvastaa koko elokuvan asemointia: samalla tavalla kuin luonto, kasvit ja eläimet on laitettu museoon, vitriinien taakse ihmisen hämmästeltäväksi, on ihminen Anderssonin katseen alla kuin suurennuslasissa, tarkasteltavana lähikuvassa. Eikä kuva välttämättä ole kaunis, vaikka haavoittuva ja myötätuntoa herättävä usein onkin. Andersson katsoo ihmiseläintä tumman, välillä hyvinkin mustan huumorin kautta, armottomasti, mutta aika usein myös ymmärtävästi.

Elokuva alkaa kolmella kohtaamisella kuoleman kanssa. Kuolema tulee yllättäen ja koputtamatta, lupaa kysymättä. Surkuhupaisimpia ovat he, jotka kuvittelevat voivansa viedä jotain mukanaan. Jos kuvittelee tarvitsevansa viimeisellä matkallaan rikkauksia, ruokaa tai juomaa, ei ole ymmärtänyt elämän ja kuoleman olemusta.

Toistuvina henkilöhahmoina seurataan kahta pilailuvälinekauppiasta, jotka myyvät haaleanvärisissä puvuissaan monotonisella äänellä pilailutarvikkeita ja ”auttavat ihmisiä pitämään hauskaa”. Andersson on kertonut kehittäneensä hahmot Ohukaisen ja Paksukaisen sekä Samuel Beckettin näytelmän Huomenna hän tulee mieskaksikon pohjalta. Sanomattakin lienee selvää, että vampyyrihampaiden, naurupussien tai kuminaamareiden kauppa ei näiltä surullisen hahmon ritareilta ota onnistuakseen. Anderssonin elokuvissa ihmiset eivät muutenkaan juuri iloitse, ja hauskanpidon yritykset kääntyvät väkinäisiksi ja pakonomaisiksi, aivan kuten pilailuvälinekauppiaiden kaupusteluyritykset. Vaan ihmisen osa taitaa olla taivaltaa aikansa ja yrittää parhaansa.

Elämän ja kuoleman lisäksi ”Kyyhkysen” teema on merkityksellisyyden kommunikaation vaikeus ja eksistentiaalisen yksinäisyyden kokemus. Eri kohdissa elokuvaa ihmiset toistelevat lausetta ”mukava kuulla, että teillä on siellä kaikki hyvin”. Sinänsä hyvää tarkoittava lause kääntyy toistojen myötä ontoksi automaattilausahdukseksi vailla sisältöä.

Anderssonin elokuvien todennäköisesti vaikeimmin kuvattava, kuuluisin ja absurdein yksittäinen kohtaus (joka on kuvattu yhdellä otoksella kuten Anderssonilla tapana on) löytyy äärioikeiston keskeiseksi symbolikseen nostaman kuningas Kaarle XII:n vierailusta nykyaikaiseen lähiöbaariin. Ensin hänen sotilaansa tulevat ja ajavat baarissa olevat naiset pois. Sitten saapuu kuninkaan delegaatio. Ja lopulta myös kuningas, joka astuu alas ratsunsa selästä alamaisiaan kirjaimellisesti talloen. Ulkona sotilaat marssivat kohti taistelua samalla kun kuningas flirttailee komean nuoren miehen kanssa. Lopulta seurue lähtee jatkamaan matkaansa vieden nuorukaisen mukanaan. Myöhemmin elokuvassa nähdään samasta baarin sisältä kuvatusta kuvakulmasta, kuinka sotajoukot palaavat Pultavan taistelusta haavoittuneina ja lyötyinä. Sotauho ja mahtipontisuus ovat vaihtuneet sankarimyytin riisuvaan tappioon. Aikakaudet vaihtuvat ja sekoittuvat, mutta ihminen tuntuu toistavan samoja virheitä.

Välitekstiplanssi ”homo sapiens” johdattaa Anderssonin elokuvien kenties ankarimpaan jaksoon. Apina on köytettynä avuttomana koelaitteeseen samalla kun kokeen tekijä puhuu niitä näitä puhelimessa. Siirtomaaisännät piiskaavat värilliset ihmiset suureen keittoastiaan, joka alkaa pyöriä, ja jonka kyljessä lukee kaivosyhtiö Bolidenin nimi. Äveriäs porukka tulee katsomaan laitteen pyörimistä samalla kun tarjoilija tarjoilee samppanjaa. Porvaristo katselee hillitysti etäältä, kun ihmiset kiehuvat massiivisessa kattilassa. Toinen pilailuvälinekauppiaista potee kollektiivista huonoa omatuntoa muidenkin puolesta ja pelkää, että on ollut mukana jossakin kauheassa, eikä kukaan ole koskaan pyytänyt edes anteeksi. Hän huutaa käytävällä kiteyttäen yhden olemassaolon peruskysymyksen: ”Onko oikein käyttää ihmisiä vain omaksi huvikseen?”

Elokuvan nimi on viittaus Pieter Bruegel vanhemman maalaukseen Metsästäjiä lumessa, jossa kyyhkyset tarkkailevat alapuolellaan olevaa maailmaa. Elokuvan lopettava musiikkikappale puolestaan on viittaus Luis Buñuelin Viridianaan.

– Tapio Riihimäki 20.3.2026