THE GUITAR MONGOLOID (2004)

Dokumentaarista tyyliä fiktioon yhdistävä rouhea debyyttielokuva kertoo hyvinvointivaltion normien ulkopuolella elävistä ihmisistä: punkkia soittavasta 12-vuotiaasta, aseilla leikkivistä miehistä ja vainoharhoista kärsivästä naisesta. Kulttiteokseksi noussut episodielokuva on ruotsalainen vastine Harmony Korinen Gummolle (1997).

***

Ensimmäisessä Ruben Östlundin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa pitkässä elokuvassa eletään kuvitteellisessa kaupungissa, jonka nimi Jöteborg, ja joka ei juurikaan eroa eräästä tunnetusta ruotsalaisesta suurkaupungista.

Kyse ei ole dokumentista, vaikka suurin osa näyttelijöistä ei ole ammattilaisia ja vaikka monet esittävät enemmän tai vähemmän itseään.

Varsinaista juonta elokuvalla ei ole. Suurin osa kohdatuista tai seuratuista ihmisistä on sellaisia, joiden läheisyydessä monet tuntevat olonsa epämukavaksi tai jopa kohtaamista vastenmieliseksi. Katsojalle avautuu mahdollisuuksia erilaisiin tuntemuksiin, yleisimmin ehkä sympatiasta sääliin. Tämä tietysti sillä ehdolla, ettei katsoja katso heitä kohdatessaan pois tai väistä katsettaan jonnekin muualle. Elokuvateatterissa tämä ei oikein ole mahdollista.

Svenska Dagbladetin kriitikko Carl-Johan Malmberg luonnehti elokuvaa ”sarjaksi sabotaaseja: ne suuntautuvat meidän odotuksiamme vastaan, meidän hyvän maun tajua vastaan, ja ruotsalaisen elokuvan tavallista tylsyyttä vastaan.”

Malmberg sanoi elokuvan olevan kohtuullisen paljon ajattelua herättävä, kohtuullisen hauska, kohtuullisen empaattinen ja elokuvien kohtausten sellaisia, että ne voi unohtaa kohtuullisen nopeasti.

–  Jari Sedergren 2022