CAESARIN ON KUOLTAVA (2012)

Vierivä kivi ei sammaloidu, sillä vielä 2000-luvullakin Paolo ja Vittorio Tavianin kuvasivat käsikirjoitetun dokumenttielokuvan oikeiden roomalaisen vankien harjoitellessa Shakespearen Julius Caesar -näytelmää. Elinvoimaista kerrontaa ja välitöntä dramaturgiaa parhaimmillaan oleva elokuva voitti Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon.

***

Shakespearen Julius Caesar -esitys päättyy ja näyttelijät palkitaan raivokkailla suosionosoituksilla.  Valot sammuvat, näyttelijät poistuvat lavalta ja palaavat selleihinsä. He ovat kaikki roomalaisen Rebibbia-eristysvankilan asukkaita. Yksi heistä kommentoi: ”Siitä lähtien kun löysin taiteen, tämä selli on todella tuntunut vankilalta.”

Elokuvantekijät, veljekset Paolo ja Vittorio Taviani viettivät kuusi kuukautta seuraten vankien toteuttaman teatteriesityksen harjoituksia. Heidän elokuvansa osoittaa, kuinka Shakespearen kielen universaalisuus auttaa näyttelijöitä ymmärtämään roolejaan ja heittäytymään juoneen, jossa ystävyys, petos, valta, epärehellisyys ja väkivalta kietoutuvat toisiinsa.

Tämä dokumenttielokuva ei vello miesten ”oikeassa elämässä” tekemissä rikoksissa, vaan se löytää yhtäläisyyksiä klassisen draaman ja nykymaailman välillä, kuvaillen teatteriproduktiossa mukana olevien henkilöiden sitoutumista yhteiseen hankkeeseen, ja sitä, kuinka heidän henkilökohtaiset toiveet ja pelot säteilevät heidän roolisuorituksiinsa.

Nykyään teatteriterapia on käytössä ympäri maailmaa vankiloissa, sairaaloissa ja armeijoissa. Peter Weiss kirjoitti jo aikaisemmin kuuluisan näytelmänsä Marat/Sade, jossa Markiisi de Sade ohjaa näytelmää mielisairaalassa, ja teatteriohjaaja Bryan Dorries on jo pitkään hyödyntänyt antiikin Kreikan tragedioita yhdysvaltalaisten sotilaiden kanssa kommunikoimaan heidän post-traumaattisia kokemuksiaan.

Veljesten tuotannossa Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon voittanut projekti oli sekä erityislaatuinen että tuttujen teemojen jatkumoa. Työryhmä oli uusi ja vakioyhteistyökumppaneista mukana oli vain leikkaaja Roberto Perpignani, joka aloitti apulaisleikkaajana Orson Wellesin The Trial -elokuvassa (1962), leikkasi Bertoluccin Ennen vallankumousta (1964) ja suurimman osan Tavianien tuotannosta. Tuttua on kuitenkin yhteisön kollektiivisen kamppailun kuvaaminen intiimillä ja koskettavalla tavalla.

Esityksen jälkeen kalteriovet paiskataan Ceasarin, Brutuksen ja muiden edessä. Kuitenkin nämä miehet tuntevat ylpeyttä ja ovat oudosti liikuttuneita, ikään kuin näytelmä olisi onnistunut paljastamaan heidän sisimpänsä ja jotain salattua heidän henkilökohtaisesta tarinastaan.

– Eri lähteiden mukaan Otto Kylmälä 2019