Z – HÄN ELÄÄ! (1969)

Kreikkalaissyntyisen ohjaajan välitön reaktio synnyinmaassaan huhtikuussa 1967 tapahtuneeseen sotilasvallankaappaukseen. Valtavaksi menestykseksi ja kansainväliseksi puheenaiheeksi kohonnut elokuvallinen dynamiittipanos, joka tiivistää nykykatsojalle idealistisen ja paineistetun aikakauden koko kuvan.

***

Kirja perustuu tositapahtumiin, vain henkilöiden nimet on muutettu. Oikeudenkäynti lopetettiin, kun todistusaineisto alkoi viitata eturivin poliitikkoihin, ja kaappauksen jälkeen juntta erotti tuomarin.

Olen halunnut kertoa poliittisen salamurhan mekanismeista 1960-luvulla. Kaksi Kennedyä, King, Malcolm X, Lumumba ja Ben Barka olivat tämän mekanismin uhreja. Alinna on proletariaatti, joka on riippuvainen poliisista, poliisi on riippuvainen hallitsevasta luokasta, joka taas on riippuvainen ulkomaisesta pääomasta. Tämä vuorovaikutus luo murhan, ja muiden saadessa suojelusta ylhäältä vain alimmaksi jäävä köyhä murhaaja tuomitaan.

– Vassili Vassilikos (1969)

Romaani ilmestyi Kreikassa nukkehallituksen aikana syksyllä 1966, runsaat puoli vuotta ennen äärioikeistolaisten everstien vallankaappausta 21.4.1967. Elokuva valmistui vuoden 1968 lopulla everstien jo vakiinnutettua asemansa. Romaani on tiiviisti paikallistettu ja ajallistettu Kreikkaan, Salonikiin ja Ateenaan, vuoden 1963 toukokuun 22. päivään ja sen jälkimaininkeihin. Kansanedustaja-lääkäri-pasifisti Gregory Lambrakisin murhaa ja sen peittelyä koskeva oikeudenkäynti (1966–68) oli kirjan ilmestyessä vasta alkanut; elokuvan tekijät olivat tietoisia sen lopputuloksesta. Elokuvan alkuteksteissä ilmoitetaan että yhtäläisyydet todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin eivät ole satunnaisia vaan tahallisia, mutta tapahtumien lähempi paikallis-ajallinen määrittely on jätetty tekemättä. Viittauksia Kreikkaan päin tarjotaan kuitenkin riittävästi: Lambrakisin jälkeiset neljä-viisi vuotta on supistettu elokuvan aikajatkumoon.

Z on poliittinen jännityselokuva, trilleri, melodraama: siinä on väkivaltaa, kärjistystä, kliimaksia viemässä tilaa muulta aineistolta, kuten ihmiskuvaukselta, siinä ladataan ja laukaistaan. Erityisesti autoja ja niiden edustamaa uhkaa on käytetty kiristämässä väkivallan ilmapiiriä, ja asfalttiviidakon lait tosiaan hallitsevat kaikkialla kaupungissa. Historiallisen teränsä ansiosta Z antoi esimerkkiä monille myöhemmille poliittisten murhien kuvauksille, sellaisille elokuville kuin Pakulan The Parallax View, David Millerin Executive Action ja Yves Boissetin Attentaatti.

Costa-Gavrasin elokuvan tehoon on ratkaisevasti merkinnyt kuvattujen henkilöiden ja voimien selkeä vastakohtaisuus, mustavalkoisuus, jos niin halutaan sanoa. Elokuvassa on kolmenlaisia henkilöitä. Ihmisinä on itse asiassa kuvattu vain nimihahmo ja hänen omaisensa, ystävänsä, puoluelaisensa. He ovat ihmisiä, koska he ovat paitsi julkisia myös yksityisiä henkilöitä, joista ihannoidun kuvauksen ohella annetaan myös (myötätuntoisia) inhimillisen heikkouden välähdyksiä, kuten Resnaisia muistuttavissa takaumissa.

Toisen ryhmän muodostavat rikolliset, korkea-arvoisista upseereista varsinaisiin likaisen työn suorittajiin. Alimmissakaan ei ole juuri muita sovittavia piirteitä kuin tietämättömyys, köyhyys ja virkavallan armoillaolo. Satiiri syntyy korkeimpien militaarien ja apinamaisten kolkkaajien rinnastuksista: poliisipäällikköhän ei voisi tunteakaan massiivisen vihanneskauppiaan tapaisia roikaleita! Myös sotilas- ja siviilipukujen vaihdoilla on terävästi laaditut osoitteensa.

Kolmas ihmislaji on vain kahden miehen varassa, mutta he ovatkin elokuvan avainhenkilöitä. Tutkintotuomarin vähittäinen, lähes huomaamaton kasvu sekä tehtäväänsä että päähenkilöksi kuuluu Costa-Gavrasin taidonnäytteisiin. Tutkintotuomari on santarmieverstin poika, luotettu ja puolueeton (!) hallituspuolelainen. Valokuvaaja-reportteri taas raksuttelee estottomasti vapaan käden kameraansa suuren hallituspuoleen lehden palveluksessa : elokuvan havainnollistamassa demokratian vaarallisessa kaventumistilanteessa sensaatiolehdistö toimii vapauden ja totuuden asialla. Tutkintotuomari ja valokuvaaja siis pitävät huolen siitä että totuus Tohtorin eli Z:n murhasta ei pääse tukahtumaan. Pantakoon merkille näiden ammattimiestin tunteettomuus: tutkintotuomari on « kylmä kuin kala » (Pentti Holappa), ja julkikyyninen kuvaaja koettaa kiristää Tohtorin vaimolta tietoja yhtään kunnioittamatta naisen surua ja tuskaa. Silti he ovat elokuvan sankareita pelottomuudessaan ja järkähtämättömässä tehokkuudessaan. Yksityiselämää heillä ei ole hetkeäkään – tässä he rinnastuvat elokuvan mahtaviin vihollisiin: santarmieverstiin, poliisipäällikköön, salajärjestö CROC:in (Kristillisen Lännen Taistelevien Rojalistien) johtajaan, yleiseen syyttäjään…

Z:n sankarit ovat siis kahta lajia. Vain lyötyihin Tohtorin puoluelaisiin, Bertrand Russell -pasifisteihin kohdistuu sympatia, voitolliset totuuden kiristäjät sankarillistuvat pelkkää epäinhimillisyyttään, järkemme myötätunnosta, kunnes lopun yhteenvedossa ja lankojen kerimisessä tutkintotuomari ja reportterikin nujerretaan. Elokuva pelaa tässä still-kuvien sarjassa merkillisen etäännytyksen keinoilla: närkästys juntta-Kreikan uhrien kohtalosta on niin hallittu että tiedot tuntuvat oudon vapauttavilta, optimistisilta. Koska vain tuo itsenäinen tie totuuteen ja voittoon on elokuvassa todella näytetty, dramatisoitu, emme tunteenomaisesti osaakaan hyväksyä lopun tietoja, järjen faktoja. Kiellettyjen nimien ja asioiden luettelossa – mm. Sofokles, minihameet, Dostojevski, Tolstoi, Beckett, lasien rikkominen venäläiseen tapaan, sosiologia, Trotski, moderni matematiikka, moderni musiikki (M. Theodorakis), Mark Twain, lakkoilu, Albee, Tshehov, venäjän opiskelu, bulgarian opiskelu sekä kirjain Z (zei, joka merkitsee « hän elää ») – elokuva kokonaan pudottaa sepitteisen asunsa ja vapautuu suoraksi syytökseksi, protestiksi Kreikan – silloisille – vallanpitäjille. Nautittavuus syntyy epäpuhtauden tuoreudesta, siitä että Costa-Gavrasin ja Semprunin työ sittenkin rohkenee tunnustautua poliittiseksi aseeksi, nimensä veroiseksi. Iso Z-kirjain sisältää vastaansanomattomammin saman kuin valkoinen hevonen Kazanin ja Steinbeckin ristiriitaisessa Meksikon talonpoikaisvallankumouksen näkemyksessä Viva zapata! Hän elää. Taistelu jatkuu.

Siihen että sotilasdiktatuuri kukistui Kreikassa 1974 oli Z:n maailmanmenestyksellä oma osuutensa.

Luettelo Costa-Gavrasin (s. 1933 Ateenassa) ohjaamista elokuvista:
Compartiment tueurs / Murha makuuvaunussa (1964)
Un homme de trop / Yksi mies liikaa (1966)
Z / Z – hän elää (1968)
L’aveu / Tunnustus (1970)
Etat de siege / Hälytystila (1973)
Section speciale / Erikoisryhmä (1975)
Clair de femme (1979)
Missing / Kateissa (1982)
Hanna K. (1983)
Betrayed (tekeillä; näyttelijöinä Tom Berenger, Debra Winger, John Heard)

Suositeltava lähde: John J. Michalczyk: Costa-Gavras: The Political Fiction Film (1984, Philadelphia; London, Toronto)

– Matti Salo (1970, 1988)