A GIRL WALKS HOME ALONE AT NIGHT (2014)

Viime vuosien omaperäisimpiin lukeutuvassa elokuvassa chador-kaapuun pukeutunut vampyyri skeittaa öisillä teollisuusalueilla vaanien seuraavaa uhriaan. Upeasti mustavalkoisesti kuvattu, feministinen ja farsiksi puhuttu genre-elokuva on täysin omassa kategoriassaan. Elokuvan skeittistuntit itse tehneen ohjaaja-käsikirjoittaja Amirpourin debyytti imaisee katsojan vahvan tunnelmansa sisään.

***

Farsinkielisiä kauhuelokuvia kaivanneille markkinat ovat olleet pieniä. Ymmärrettävää kyllä, Ana Lily Amirpourin ohjaaman mustavalkoisen A Girl Walks Home Alone At Night -elokuvankaan koti- ja kuvauspaikka ei ollut Iran, vaan Yhdysvaltain Kalifornia, joskin tekijäkunnasta monet ovat iranilaisia emigrantteja. Amirpour on itse syntynyt Britanniassa, mutta muutti jo lapsena perheensä mukana Miamin kautta Kaliforniaan. Lukion jälkeen tie vei San Franciscon valtionyliopistosta jatko-opintoihin elokuvakouluun UCLA:an.

Kyse on vampyyritarinasta ja sen myötä kauhusta, siis muotiaiheesta, sillä kuten kriitikot bongasivat, vuoden 2014 kaikkein romanttisimmat elokuvat olivat vampyyrielokuvia. Jim Jarmuschin Only Lovers Left Alive vei yölliset haaveilut todella vanhaan aikaan, jossa sielunkumppanit kohtaavat ajan ikuisuudessa aina uudestaan. Nyt esillä oleva elokuvaa on monin tavoin Ana Lily Amirpourin käsialaa, sillä hän on ohjannut ja käsikirjoittanut elokuvan, osallistunut tuottajana sen tekemiseen ja myös näyttelee pienessä roolissa luurankona – hän on symbolisesti tämän elokuvan luuranko.

Amirpourin elokuva on tietysti ottanut Jarmuschilta vaikutteita, vaikka tapahtumat sijoittuvatkin iranilaiseen kaupunkiin, jota kutsutaan nimellä ”Paha kaupunki”. Se sijaitsee jossakin öljyalueella. Mutta oma Aatami ja Eevansa Amirpourin rakkaustarinaan kytkeytyy, aivan kuten Jarmuschilla.

Amirpourin vaikutteet ovat syvemmällä elokuvan historiassa kuin vain nykytrendeissä. Yksityiskohtia ja kohtauksien inspiraatioita voi helpohkosti bongata mielessään esimerkiksi spagettiwesternit, 1950-luvun nuorisorikollisia käsittelevät elokuvat, autohurjastelujen varaan tehdyt elokuvat (”gearhead movies”), teinien ”romkomit” eli romanttiset komediat ja iranilainen uusi aalto.

Vaikka Amirpour osoittaa tuntevansa elokuvaa syvällisesti tyyliharjoitelmissaan ja parodianhalussaan, ei häntä voi syyttää omaperäisyyden puutteesta: kuvat ovat ajatuksia herättäviä, symboliikaltaan kiintoisia, sillä ne tuottavat hyvän yhdistelmän merkityksiä ja tunteita ilman, että ne hyppäisivät silmille, eikä niitä ole myöskään häiritsevällä tavalla alleviivattu. Jännitettä haetaan pysähtyneillä kuvilla, jotka saavat katsojan ajatukset liikkeelle ohjaajan haluamaan suuntaan. Ihmiset ovat elokuvassa niin lähekkäin, että intiimi persoonallisuus tulee väkisinkin läpi. Amirpour kuvaa selvästi omia unelmiaan.

–  Jari Sedergren, joka käytti lähteenään ennen kaikkea Sheila Malleyn arvostelua osoitteessa rogertebert.com  mutta myös eräitä muita arvosteluja (2016)