VALOKUVAMALLI (1968)

Menestyksistään huolimatta Demy joutui työskentelemään paljon ”maanpaossa” ulkomailla. Hänen ainoa Hollywood-ohjauksensa on runollinen kamarielokuva vuorokaudesta kahden ihmisen elämässä: Vietnamin sotaan kutsun saanut arkkitehtinuorukainen ihastuu epätoivoisesti ranskalaiseen valokuvamalliin (Anouk Aimeé).

***

Valokuvamalli on suorin keinoin tallennettu lähikuva tilanteesta, josta Demy olisi voinut tehdä yhden hauraasti petollisista idylleistään. Rochefortin tyttöjen spektakuläärisyydestä Demy on ensimmäisessä amerikkalaisessa elokuvassa siirtynyt kamarielokuvaan: tapahtumat on keskitetty vuorokauteen, kiitävään hetkeen, jonka aikana nuorukainen törmää yhteiskunnan perusrakenteisiin, tai oikeastaan pikemminkin nöyryyttäviin yksityiskohtiin, jotka syy-yhteyksissään nähtyinä merkitsevät kaikkea.

Valokuvamallin pohjavireenä on tuttu lähdön tunnelma ja siihen liittyvä unelma vapaudesta. kaksi ihmistä on lähdössä yli valtameren. Toinen lähdöistä, saman Lolan, johon olemme tutustuneet jo Demyn kauniissa esikoiselokuvassa, on täynnä luultavasti täyttymättömiä odotuksia. Toinen on nuorukaisen lähtö asepalvelukseen Vietnamiin. Heidän tiensä leikkaavat hetkeksi, George seuraa Lolaa, joka kasvaa nuorukaisen suurten unelmien kokoavaksi kuvaksi: hän tarrautuu tähän eurooppalaiseen ilmestykseen, yrittämällä ensin vangita häntä valokuviin, sitten tunnustamalla rakkautensa ja makaamalla naisen kanssa. Turhaan. Hipaisu – nopea ja äkillinen onni – iskee kuin piiska. George roikkuu lopussa puhelimessa oudon ihmisen kanssa – Lolan ystävätär, jonka hän on kerran ohimennen tavannut – ja puhuu niin kuin silloin kun haluaa kuulla jostakin ihmisestä vaikka halaistun sanan, katkelmallisen vihjeen… siinä hän on, ja itkee.

Viimeisessä kohtauksessa tihentyy Georgen toinenkin tragedia: taustalla hinataan hänen urheiluautoaan vähittäismaksukauppiaan hoiviin. Jo aikaisemmin George on menettänyt halunsa työskennellä arkkitehtinä sikäli kuin se on merkinnyt kulutusyhteiskunnan tarpeiden ajatuksetonta palvelemista: nyt hän menettää viimeisetkin kohteet… kaiken, mihin olisi voinut kohdistaa suuren hellyytensä. Tästä pitäen hänen osansa on omistautua tuhoamisen päämääriin epäoikeudenmukaisessa sodassa.

Demyllä on taito puhua suoraan ja vailla taka-ajatuksia. Valokuvamallin tragediaa on syyttä moitittu pieneksi – osuuko luonnehdinta asetelmaan, jossa latautuu yksilön ja taustalla koko kansakunnan turhautuminen? Demyn hahmotuksessa kohtaavat kriittinen asenne ja kiintymys maahan ja Los Angelesin kaupunkikuvaan – illusoriseen elokuvakaupunkiin, jonka tuottamalle perinteelle hän tekee kunniaa. Ei ole kenties liian kaukaa haettua nähdä Valokuvamallin Demy amerikkalaisen elokuvan humanismin autenttisena hengenheimolaisena.

– Peter von Baghin (1969) ja muiden lähteiden mukaan.krediittitietoja täydensi Pasi Nyyssönen 9.4.2013