THE LOBSTER (2015)

2000-luvun talouskriisin katveessa kreikkalaista elokuvaa huuhtoi ns. Kreikan uusi aalto, jonka keskeisiä tekijöitä oli Yorgos Lanthimos. Kilpailu ja oudot säännöt hallitsevat The Lobsteria, joka voitti juryn palkinnon Cannesin kilpasarjassa. Lähitulevaisuudessa sinkut joutavat leirille, missä heillä on 45 päivää aikaa löytää partneri. Epäonnistuminen tietää muuntumista vapaavalintaiseksi eläimeksi ja karkotusta metsään.

***

Kreikkalainen Yorgos Lanthimos (s. 1973) on monipuolinen lahjakkuus elokuvataiteen saralla. Elokuvien parissa Lanthimos on työskennellyt ohjaajana, käsikirjoittajana ja tuottajana. Ennen moninkertaisesti palkittuja teoksiaan Dogtooth (2009) ja The Lobster (2015), hän oli jo vuodesta 1995 ansioitunut tekijä mainosten, musiikkivideoiden ja kokeellisten teatterituotantojen ohjaajana. Dogtooth oli sysimusta elokuva, jolla kreikkalaisen uuden aallon auteur saavutti kansainvälisen maineen ja Cannesin Un Certain Regard -palkinnon. Lanthimoksen kuudes pitkä elokuva The Lobster, pääosissa Colin Farrell ja Rachel Weisz, sai Cannesissa Tuomariston palkinnon. Tämä ohjaajansa ensimmäinen englanninkielinen teos vahvisti entisestään Lanthimoksen aseman yhtenä viime vuosien persoonallisimmista elokuvantekijöistä.

The Lobsterin keskiössä on Colin Farrellin esittämä arkkitehti David, jonka on ilmoittauduttava hotelliin vaimonsa jätettyä hänet. Tässä absurdissa tulevaisuuteen sijoittuvassa dystopiassa ja mustassa komediassa yhteiskunta arvostaa parisuhdetta ja sinkkujen on löydettävä hotelliympäristössä uusi partneri 45 päivässä. Epäonnistuessaan tehtävässä hotellin asukas muutetaan hänen itsensä valitsemaksi eläimeksi ja karkotetaan metsään. Lanthimoksen teos onkin nähty kritiikeissä hullunhauskana, liikuttavana satiirina parisuhteisiin fiksoituneesta yhteiskunnastamme ja tyylillisesti siinä on kaikuja niin Charlie Kaufmanin kuin Luis Buñuelin ja muiden surrealistien töistä. Kirjallisuuden puolelta lähimmät vertailukohteet löytyvät Jorge Luis Borgesin, José Saramagon ja J.G. Ballardin puoliabstrakteista, maagisen realistisista ja rinnakkaista maailmaa kuvaavista teoksista. Lanthimos kykenee muiden teostensa tavoin luomaan upean ohjaustyön, täynnään mustaakin mustempaa huumoria, visuaalisuutta ja väkivallan pilkahduksia. Lisäksi elokuva onnistuu myös omalaatuisena rakkaustarinana.

Hotellin asukkaat eivät löydä uutta rakastaan viehättävyyden perusteella, vaan vajavuuden mukaan, jonka he tunnistavat molemmat toisissaan. Vieraiden joukossa on muun muassa ontuva nuori mies (Ben Whishaw) ja sössöttävä keski-ikäinen mies (John C. Reilly). Vain päähenkilö David on mainittu elokuvassa nimeltä, muut on nimetty puutteellisten ominaisuuksiensa mukaan. Jos The Lobsterin maailmassa yhteinen likinäköisyys tai vertavuotava nenä ovat pareja yhdistäviä tekijöitä, eivätkö yhtä lailla hataria pohjia parisuhteen muodostamiselle ole myös arkielämässä jaettu intohimo meksikolaiseen ruokaan tai pitkiin kävelyihin rannalla? Kukaan The Lobsterissa ei räpäytä silmiään ihmisten muuttamisesta esimerkiksi flamingoiksi ja Nooan arkin säännöt vallitsevat edelleen elokuvan kuvitteellisessa yhteiskunnassa. Susi ja pingviini eivät voi elää yhdessä, julistaa hotellinjohtaja (Olivia Colman), koska se olisi absurdia.

Lanthimoksen teos toimii näin myös loistavana allegoriana nykyaikaisten seurustelusuhteiden entistä pinnallisemmista järjestelmistä, joita ovat nettideittailun ja Tinderin kaltaiset ilmiöt. The Lobsterin maailma ei ole tällöin kaukana todellisuudesta, kun naimattomien ihmisten – varsinkin tietynikäisten – kohtuuttomat paineet löytää kumppani ovat vieneet ihmiskunnan niin sieluttomiin keinoihin. The Lobster onkin Tinder- ja match.com -aikakautemme ensimmäinen suuri ihmissuhde-elokuva, omalla tavallaan kantaaottava ja kysymyksiä herättävä teos sekä mielikuvituksellinen ja rikas komedia, täynnä upeita roolisuorituksia, henkilöhahmoja ja visuaalisestikin hienoja kohtauksia. Paitsi modernien parisuhteiden äärimmilleen viety kuvaus, Lanthimoksen ohjaustyö on myös samalla kritiikkiä yhteiskuntamme sosiaalista rakennetta ja valtaapitäviä kohtaan.

– Guy Lodgen (Variety) ja Oliver Lytteltonin (The Playlist), Leslie Felperinin (The Hollywood Reporter) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 11.1.2017