MEET THE FEEBLES (1989)

Ohjaaja
Peter Jackson
Maa
Uusi-Seelanti
Tekstitys
svensk text
Kesto
93 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja

”Hirveällä tavalla vikaan mennyt koko perheen elokuva” kertoo nukkehahmoillaan kaikesta siitä, mistä The Muppet Show vaikenee. Addiktiot, neuroosit ja tuhoisat vietit riivaavat tv-esiintymiseen valmistautuvan Feebles-ryhmän eläimiä. Mehukas tragikomedia aloitti Jacksonin ja hänen puolisonsa, käsikirjoittaja Fran Walshin yhteistyön.

***

Sisäiset ristiriidat repivät Fabulous Feebles -varieteeryhmää, joka harjoittelee ohjelmanumeroitaan oman televisiosarjan toivossa. Brittiläistaustainen Heidi-virtahepo saa selville, että hänen poikaystävänsä, ryhmän tuottajana toimiva Bletch-mursu, pettää häntä Samantha-nimisen kissan kanssa. Joukkion tulokas on siilinuorukainen Robert, joka rakastuu Lucy-puudeliin. Wynyard-sammakko on kovista huumeista riippuvainen Vietnam-veteraani. Trevor-rotta haluaa tehdä aikuisviihdettä.

Ohjaaja Peter Jackson ja hänen käsikirjoittajapuolisonsa Frances ”Fran” Walsh ovat uusiseelantilaisen elokuvan palkittu voimakaksikko. Kysymykseen siitä, mikä on Jacksonin ja Walshin ensimmäinen yhteinen elokuva, voi vastata kahdella tavalla. Duon yhteistyö alkoi 1980-luvulla Aivokuolleen käsikirjoittamisesta, mutta hankkeen rahoitus järjestyi vasta seuraavalla vuosikymmenellä.

Ensimmäinen tuotantoon päässyt yhteisprojekti on Meet the Feebles, The Muppet Show -komediasarjan konseptia rujoon suuntaan varioiva kokoelma eri eläinlajeja edustavien viihdetaiteilijoiden edesottamuksia lavalla ja kulissien takana. Alkujaan tv-komediasarjan itsenäiseksi episodiksi kehitelty musiikkipitoinen irrottelu päätettiin laajentaa kokoillan elokuvaksi Jacksonin Bad Taste -esikoisesta innostuneen japanilaislevittäjän yllyttämänä. Nukketeatteri- ja elokuvailmaisun yhdistäminen osoittautui haastavaksi, ja Jackson on luonnehtinut kuvausprosessia painajaismaiseksi.

Toisin kuin Jacksonin muut varhaistyöt, Meet the Feebles ei kuulu kauhugenreen. Äärimmäisen rosoiseksi viritetyn huumorin voi kuitenkin olettaa puhuttelevan rennompia kauhukuluttajia, jotka 1980-luvulla muodostivat ohjaajan yleisön. Henkilöhahmot ovat lähempänä ”oikeita ihmisiä” kuin Bad Tasten koheltajat, ja heidän ongelmiaan kuvataan ymmärtävästi. Muppetit eivät ole lapsilta kielletyn nukkehuumorin ainoat edeltäjät. Elokuvahistorian hämäristä löytyy hardcore-spesialisti Gerard Damianon Let My Puppets Come (1976), pornoteattereissa pyörinyt käsinukkekomedia, joka Jacksonin tavoin korostaa lastenohjelmatyyppisen hahmokaartin ja raflaavien teemojen jännitettä.

Syyskuussa 1992 Helsingin Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalilla nähtiin Jacksonin koko silloinen kolmen elokuvan tuotanto. Festivaalinäytösten jälkeen Meet the Feeblesiä ei ole tiettävästi kertaakaan esitetty Suomessa julkisesti. Bad Tasten ja Aivokuolleen levittäjä Finnkino toi kuitenkin Meet the Feeblesin 1990-luvun VHS-markkinoille myynti- ja vuokrakasettina. 2000-luvun kotimaiset DVD:t ovat Future Filmin julkaisuja. Suomen televisio ei ole toistaiseksi esittänyt elokuvaa.

– Lauri Lehtinen 31.10.2021