Jane Austenin vähemmän tunnetun, teini-ikäisenä kirjoittaman ja vasta postuumisti julkaistun Lady Susan -kirjeromaanin ainoa filmatisointi on nokkelista ja eleganteista komedioistaan tunnetun Whit Stillmanin tuorein elokuvaohjaus. Kate Beckinsale esittää leskeksi jäänyttä Lady Susania, joka pyrkii viehättävyydellään ja juonittelullaan turvaamaan hyvän elintason tyttärelleen ja itselleen. Elokuva esitetään Jane Austenin syntymäpäivänä 16.12. ilmaisnäytöksenä yhteistyössä Oodin kanssa.

***

Whit Stillmanin viides filmi jatkaa ohjaajan tavaramerkiksi muodostunutta olennaista piirrettä. Stillman, jos kuka, pitää arvossa keskustelua, joka edeltää mitä tahansa tapahtumaa tai tapahtumasarjaa, ja jolla on aina merkitystä. Juuri siksi tuntuu luontevalta, että Stillman on tarttunut klassikkohaasteeseen, kun hän otti käsikirjoittaakseen ja filmatakseen Jane Austenin vähemmän tunnetun kirjeromaanin Lady Susan, joka on vuosikymmeniä sitten suomennettu (hyvin austenilaisella) nimellä Tahto ja toiveet.

Lady Susan osaa olla salaperäinen tavalla, joka lienee joillekin naisille tyypillistä kautta vuosisatojen. Elokuvan katsoja saa toki tietää, että Lady Susanilla on jatkuva rahapula, ja hän todella tarvitsee miestä, joka voi tyydyttää hänen moninaiset halunsa / himonsa. Hän valistaa myös tytärtään asiankuuluvasti elämänohjeella (ja suomalaisille katsojille tutun laulun sanaparrella): ”Käymään vain tänne tullaan eikä olemaan”. Ihmisvirta tuo esiin erilaisia ihmisiä ja ihmistyyppejä, myös epämiellyttäviä ja meidän on pakko kysyä, onko päähenkilö lopulta yksi heistä – tämä siis kauneudestaan ja äärimmäisen taitavista sosiaalisista kyvyistään huolimatta?

Keskustelut ja vahvasti tyypitellyt hahmot antavat tilaa näyttelemiselle ja sitä tuleekin valkokankaan täydeltä katsojan suureksi iloksi. Brittielokuvien (ja tv-sarjojen) loisteliaimpiin puoliin kuuluu epookinmukainen käyttäytyminen, joka on hallussa viimeistä piirrettä myöten. Tätä koristaa hahmojen viisaus, äly, typeryys ja tyhmyys, jotka käyvät omaa jatkuvaa leikkiään taistelussa katsojan sielusta. Niin tälläkin kertaa.

Kritiikkiä voi näyttelijöiden sijaan antaa ohjaajalle, joka ei ole innostunut rakentamaan kovinkaan monipuolista kuvausasetelmaa: visuaalisesti tilanteet toistuvat ja saa kaipaamaan muuntelua tavassa, jossa toistuvat keskusteluasemat seuraavat toinen toistaan.

– Jari Sedergren 2017