JE TU IL ELLE (1974)

Tyttö lusikoi aneemisesti sokeria pussista suuhun ja liftaa rekalla kaupunkiin tapaamaan entistä heilaa. Akermanin ensimmäinen pitkä elokuva on karun humoristinen nuoruuden kuva, joka on säilyttänyt samaistuttavuutensa esittämällä nuoren naisen (roolissa Akerman itse) persoonallisena surkimuksena, tavallisena ihmisenä.

***

Je, tu, il elle oli Chantal Akermanin ensimmäinen pitkä, mustavalkoisena kuvattu kolmiosainen näytelmäelokuva. Minimalistisen elokuvan keskeiset teemat ovat rakkaus, yksinäisyys, halu ja sukupuoli.

Ensimmäisessä osassa ohjaajan itse esittämä Julie lukkiutuu huoneeseensa, jossa hän syö sokeria ja siirtelee huonekalujaan ja ryhtyy – osana toipumisestaan depression ja yksinäisyyden tuottaneesta romahduksesta – lopulta kirjoittamaan ja uudelleen kirjoittamaan kirjettä tuntemattomalle rakastajalle. Varsinaisesta toiminnasta riippumatta kamera lukkiutuu usein päähenkilöön ja tilanteet toistuvat kerta toisensa jälkeen tavalla, joka on tuttua kokeellisen elokuvan klassikoista jo 1950-luvulla.

Elokuvan toisessa osassa hän jättää asuntonsa ja suuntaa maantielle liftaamaan. Hän tarrautuu tapaamaansa autonkuljettajaan (Niels Arestrup), jonka kanssa on yhteistä pienen seksikokemuksen lisäksi vain abstraktin rakkausfilosofian verran. Purkautuminen saa kuskin avautumaan seksuaalisuudestaan pitkään monologiin, jota sitkeästi staattinen kamera kommentoi.

Kolmannessa osassa Julie vierailee tyttöystävänsä (Claire Wauthion) asunnossa, jossa leikitään tarpeen ja kieltäymyksen leikkiä, joka sitten päättyy alastomaan sensuaaliseen painiotteluun.

Hyvät arvostelut saanut Akermanin elokuva on pitkien otosten taidetta: kamera, joka etsiytyy usein pääkohteestaan, houkuttelee tarttumaan kiinni erityisiin yksityiskohtiin, katseisiin ja kasvoihin. Samankaltaista kohteen, päätöksen ja toiminnan välisiä eroja elokuvan filosofia konkretisoi.

– Eri lähteiden mukaan Jari Sedergren 15.3.2017