TÄMÄN JÄLKEEN (2016)

Tämän jälkeen toi Hansen-Løvelle Berliinin elokuvajuhlien palkinnon parhaasta ohjauksesta. Nathalie (Isabelle Huppert) on perheenäiti, joka tasapainoilee uran, perheen ja ihmissuhteiden ristiaallokossa. Draama on arkipäivästä ja ranskalaiselle elokuvalle tyypillisesti ikuista kesäpäivää. Illuusio kuitenkin särkyy kun Nathalien aviomies ilmoittaa jättävänsä hänet toisen naisen takia.

***

Ranskalainen ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä Mia-Hansen-Lǿve (s. 1981) palkittiin ohjaustyöstään  Tämän jälkeen vuoden 2016 Berliinin elokuvajuhlilla Hopeisella karhulla. Alun perin Hansen-Lǿve tuli tunnetuksi aviomiehensä Olivier Assayasin elokuvista Kun kesä on ohi (1998) ja Les destinées sentimentales (2000). Hän kirjoitti myös kritiikkejä ennen debyyttielokuvaansa kuuluisaan ranskalaiseen elokuvalehteen, Cahiers du cinémaan.  Tämän jälkeen on ohjaajansa viides kokopitkä elokuva, joka pureutuu keski-ikäisen filosofian opettajan, Nathalien elämään. Vakuuttavassa roolissa nähdään Isabelle Huppert.

Nathalien elämä on keskellä murrosta. Hänen 25 vuotta kestänyt avioliittonsa on kaatumassa ja lapset ovat jättäneet kodin. Ammatissaan hän kohtaa takaiskuja ja yksityiselämässään vaativan iäkkään äitinsä. Kuitenkin voimakasta draamaa sisältävä, humaani ja mietteliäs elokuva käsittelee näitä elämää horjuttavia kriisien rykelmiä erinomaisella pidättyväisyydellä. Aiheeltaan vakavassa elokuvassa on myös hauskat hetkensä. Huppert on erinomainen Nathalien roolissa niin flirttaillessaan radikaalin intellektuellin suojattinsa Fabienin kanssa tai kamppaillessaan uuden elämänvaiheen edessä. Hansen-Lǿve on myös aikaisemmissa elokuvissaan kuvannut henkilöhahmojansa katastrofin tai myllerryksen keskellä esimerkkeinä itsetuhoista teiniä tarkastellut Goodbye First Love (2011) ja perhetragediaa tutkaillut Father of My Children (2009). Tyylikkäässä elokuvassaan Hansen-Lǿve loistaa käydessään potentiaalisten melodramaattisten tilanteiden kimppuun ja kykenee purkamaan jännityksen huolellisilla emotionaalisilla totuuksilla.

Mia Hansen-Lǿve on ammentanut elokuvaansa omasta perhetaustastaan, lapsuudesta ja nuoruudestaan. Hänen molemmat vanhempansa toimivat Nathalien tavoin filosofian professoreina. Etenkin ohjaajan eläköitynyt, mutta edelleen ahkerasti työtä tekevä äiti antoi inspiraation elokuvaan. Hansen-Lǿve käsittelee teoksessaan paljon kuolemaa ja menetystä, mutta myös uuden elämän alku pilkahtaa vauvan syntymän muodossa. Suru ja ilo kulkevat käsi kädessä elokuvassa. Ohjaaja onkin kertonut, että hänen teoksiaan hallitsee voimakkaasti duaalisuus, Kaksijakoisuutta edustaa valo ja pimeys, optimismi ja pessimismi. Ambivalenttinen luonne on osa ohjaajansa persoonallisuutta ja näin ollen hänen jokaista elokuvaansa.

Isabelle Huppert loistaa Nathaliena, älykkäänä filosofian opettajana, ja rooli antaa näyttelijättärelle mahdollisuuden käyttää valkokankaalta tuttua persoonaansa tehokkaasti. Elokuva tuo mieleen Huppertin elokuvista roolihahmon itsepäisyydessä Claire Denisin White Materialin sekä aihepiiriltään toisen keski-iän kriisiä sivuavan teoksen, Benoȋt Jacquot´n Villa Amalian. Yksi elokuvan nautittavimmista aspekteista on sen kyky näyttää Nathalien vapaus hyvine ja huonoine puolineen paremminkin kuin että elokuva kuvaisi kliseisesti itsensä löytämisistä. Tämän jälkeen kuvaa terävällä ja hauskalla tavalla myös pariisilaisten intellektuellien elämää hienosteluineen. Elokuvan todellinen vahvuus on sen kyvyssä tuoda esille vaikea elämässä selviytymisen haaste viehättävän yksinkertaisella tavalla.

– Kate Stablesin ja Catherine Wheatleyn (Sight & Sound) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 15.6. 2017