VAIN MAAILMANLOPPU (2016)

Vakavasti sairastunut näytelmäkirjailija Louis palaa vuosien jälkeen tapaamaan perhettään. Jännitteinen tarina haastaa perheissä kyteviä ristiriitoja sekä ääneen sanomattomia tabuja. Jean-Luc Lagarcen kielellisesti kikkailevaan näytelmään perustuvan tekstin adaptoiminen oli tekijöilleen haastava, mutta palkitseva prosessi.

***

Ohjattuaan kypsimpänä ja parhaimpanakin pidetyn elokuvansa Mommy (2014), nuori kanadalaisohjaaja Xavier Dolan (s. 1989) tarttui uransa vakavimpaan aiheeseen seuraavassa elokuvassaan Vain maailmanloppu (Juste la fin du monde, 2016). Elokuva perustuu aidsiin 38-vuotiaana kuolleen Jean-Luc Lagarcen (1957–1995) samannimiseen näytelmään Juste la fin du monde (1990), joka on ilmestynyt suomeksikin Reita Lounatvuoren kääntämänä nimellä Ihan vain maailmanloppu (2011, Kirja kerrallaan). Lagarcen näytelmä kertoo kuolemansairaasta homomiehestä, joka pitkän poissaolon jälkeen palaa kotikaupunkiinsa kertoakseen perheelleen kohtalostaan.

Louis (Gaspard Ulliel) on 34-vuotias kirjailija, joka tietää pian kuolevansa. Hän on vieraantunut työläisperheestään, jota hän ei ole tavannut 12 vuoteen. Louis päättää palata ja kertoa perheelleen lähestyvästä kuolemastaan antaakseen itselleen ja muille, omien sanojensa mukaisesti, ”viimeisen kerran harhavaikutelman siitä, että loppuun asti, olen oman elämäni herra.” Louisin läsnäolo nostaa kuitenkin esiin vanhoja haavoja ja sysää henkilöt toistensa kimppuun, ennen kuin Louis edes ehtii kertoa asiaansa. Louisin veli Antoine (Vincent Cassel) kätkee katkeruutensa vihan alle, sisko Suzanne (Léa Seydoux) hädin tuskin muistaa Louisia, kun taas äiti (Nathalie Baye) yrittää ylläpitää perheläheisyyden kulissia. Antoine-veljen vaimo Catherine (Marion Cotillard), jota Louis ei ole aiemmin tavannut, lähestyy Louisia ystävällisesti mutta vaikuttaa myös näkevän tämän lävitse.

Vain maailmanloppu on Dolanin uran toinen näytelmäsovitus Tom à la ferme (2013) -elokuvan jälkeen. Siinä missä Michel Marc Bouchardin näytelmä Tom à la ferme (2011) oli suhteellisen helposti sovitettavissa, vieläpä näytelmäkirjailijan avustuksella, Lagarcen Ihan vain maailmanloppu tarjosi uudenlaisen haasteen. Lagarcen teksti on runsassanaista draamaa, jossa henkilöiden vuorosanat polveilevat tajunnanvirtaa muistuttavilla tavoilla. Vuorosanoissa on paljon kiertelevää ja pohdiskelevaa toistoa; henkilöt usein korjaavat ja tarkentavat omia ja toistensa sanavalintoja pyrkiessään yhä kauemmaksi karkaavaan kielelliseen täsmällisyyteen. Lisäksi näytelmätekstissä on pitkiä monologeja sekä symbolinen ”välisoitto”, jossa toisiaan etsivät henkilöt eksyvät pimeyteen.

Dolan on ratkaissut haasteellisen tehtävän yksinkertaistamalla Lagarcen tekstiä. Vertauskuvallinen haahuilu ja vieraannuttavat monologit on poistettu, minkä lisäksi monipolvista vuoropuhelua on kavennettu. Lopputuloksena on realistisempi, joskin sovinnaisempi, lähikuvien kamaridraama, jota hallitsevat ranskalaiset tähtinäyttelijät. Erityisesti Cotillardin suoritus ujona ja vaivaantuneena tarkkailijana kiinnittää huomion, sillä se eroaa merkittävästi näyttelijälle tyypillisemmistä rooleista. Yksinkertaistamisen ohella Dolan on päässyt kuvittelemaan maailmaa Lagarcen viitteellisen kertomuksen ympärille. Kaikki elokuvan sanattomat hetket ovat Dolanin keksimiä. Matalan taajuuden äänet muuntavat sanomatta jätetyn emotionaaliseksi matalapaineeksi, 2000-luvun hittibiiseistä koostuva ääniraita kaikuu varovaisen kipeää nostalgiaa ja kotiympäristön jännitteisestä tunnelmasta lävähtää Dolanin tavaramerkeiksi nousseita musiikkivideomaisia takaumia.

Vain maailmanloppu sai nihkeän vastaanoton Cannesin elokuvajuhlilla, mihin Dolanin katsottiin reagoineen defensiivisesti. Pudotus on luultavasti ollut suuri Mommyn liki yksimielisen ylistyksen jälkeen, mitä lienee syventänyt Dolanin seuraavan elokuvan The Death & Life of John F. Donovan (2018) täydellinen teilaus. Myöhemmät lehdistöarviot Vain maailmanloppu -elokuvan teatterilevityskierroksella olivat kuitenkin suopeampia. Elokuvassa saattaa olla pientä välityön makua, mutta siinä on myös Dolanille poikkeuksellista kypsyyttä ja ajoittaista pidättyväisyyttä. Vain maailmanloppu on vähintään kiinnostava suljettujen ovien kamaridraama toimimattomasta perheestä ja lähestyvästä tuhosta. Elokuva on omistettu Dolaninkin kanssa yhteistyötä tehneen kanadalaisen pukusuunnittelija François Barbeaun (1955–2016) muistolle.

– Ilpo Hirvonen 14.4.2023