POSSE (1993)
Eksoottisesti Kuubasta ja Espanjan–Yhdysvaltain sodasta käynnistyvä neolänkkäri päivitti historiaa uudelleenarvioineen mustan elokuvaperinteen kasvot 1990-luvulle. Western-kehykset tarjoavat eilispäivän bläkäristaroille tekosyyn kaikkien aikojen kokoontumisajoihin: Pam Grier, Woody Strode, Robert Hooks, Isaac Hayes – ja pappa-Melvin!
***
Posse murskaa Hollywoodin vuosikymmenien aikana vaivalloisesti rakentamat myytit jäyhien valkoisten sankarien Villistä Lännestä. Sanoma on kätketty hyperaktiivisen liikkeen lumon alle. Tavanomaiset toimintaelokuvat haukotuttavat tämän rinnalla pahan kerran.
Posse ottaa kehyskertomuksen jälkeen lentävän lähdön keskeltä Espanjan ja Yhdysvaltojen välistä sotaa ja singahtaa sieltä rodullisesti riemunkirjavaan ja syntiseen New Orleansiin. Tarinan ainekset ovat kliseiset kulta-aarteet ja kostomotiivit, mutta tuoreet konseptit ja rapin lailla rytkivä liukas toteutus tuulettavat kliseet mallikelpoisiksi mausteiksi.
Possen uudenlainen konsepti pani unelmakaupungin pasmat sekaisin alusta lähtien: ”Mario beibi, Spaghettiwestern on ihan tuttu juttu, mutta Friteerattu Kanawestern on meille ihan uutta, sain kuulla. He yrittivät ristiä elokuvani näkemystensä mukaisesti: I’m Forgiven, Boyz in the Saddle, Old Jack City, Homeboys in the Rain… ”, kertoi Mario Van Peebles Cannesin elokuvajuhlilla.
”Sanotaan, että ainoa väri, joka todella ratkaisee Hollywoodissa on – ihonvärin sijasta – setelinvihreä. Mustien kulmille sijoittuvat hood-leffat tekivät rahaa (kuten Marion oma New Jack City), mutta niissä on voyeuristinen piirre. Hollywood voi tirkistellä kulmien kundeja, lukita sitten ovensa ja huokaista helpotuksesta. Mutta jos me ratsastamme John Waynen mailla, nousee siitä armoton meteli!” nauroi Van Peebles.
”Asemani mustassa elokuvassa on kuin (testi)pingviini. Ne heiluvat jengissä kalliolla, tönivät toisiaan ympäriinsä, ja lopulta yksi lentää veteen. Sinne se loiskahtaa, ja muut katselevat päältä, syövätkö hait tai merileijonat sen suihinsa. Kun niin ei käynyt, ne julistavat: kaunista, veli, mehän sanoimme, että sinun kannattaa tehdä se Posse-länkkäri, tosi tyylikästä, veli – ja sitten tehdään lisää Posseja. Jos hait olisivat napanneet minut suihinsa, ne olisivat kuuluttaneet: mikä tyhmä motherfucker, mehän sanoimme, että sen olisi pitänyt tehdä New Jack City 2.”
Hollywoodin empiessä Van Peebles löysi tuottajaksi englantilaisen Working Title -yhtiön: ”Soitin isukille ja kerroin, että meillä on rahaa, mutta ei tarpeeksi, joten sovimme, että minä kerään kokoon 1990-luvun jengin ja isukki 1970-luvun jengin. Kaikki ne, jotka haluavat mukaan pennejä laskematta, asian vuoksi”.
Näyttelijäkaarti kattaa mustan populaarimusiikin lähihistorian: näyttelijöitä, ohjaajia ja raptähtiä. Possen seitsemän samurain hurja joukko nauttii ilmiselvästi rooleistaan. Marion isä Melvin Van Peebles on 1970-luvun legendaarinen blaxploitaatioveteraani, Vesimelonimiehen ja Sweet Sweetback’s Baadasssss Songin ohjaaja.
Elokuvien parissa kasvanut, Possen pääosan narsistisesti esittävä Mario näytteli ensiroolinsa isän viimeksimainitussa klassikossa. Mukana ratsastavat myös ”Wild Thing” -raphitin Tone Loc ja ”It’s A Big Daddy Thingin” tehtaillut ja fyysisiä lahjojaan Playgirl-lehden keskiaukealla ja Madonnan Sex-kirjassa esitellyt Big Daddy Kane.
– Mika Siltalan mukaan (Länsiväylä 12.6.1994) AA 16.2.2010. – Posse oli ensimmäinen valtavirtatuotantona valmistettu afroamerikkalainen lännenelokuva. Kuten sen alussa todetaan, kolmannes cowboyista oli mustia.