HÄÄJUHLA (1993)

Pariskunta Wai-Tung (Chao) ja Simon elävät tyytyväisinä Manhattanilla. Wai-Tungin vanhemmat eivät kuitenkaan tiedä poikansa seksuaalisesta suuntautumisesta ja alkavat etsiä hänelle morsianta. Ang Leen kansainvälisessä läpimurtoelokuvassa tarkastellaan kulttuurieroja ja ihmissuhteiden moninaisuutta.

***

Taiwanilaisohjaaja Ang Lee on viime vuosien aikana kohonnut yhdeksi merkittävimmistä nykyohjaajista. Yhdysvalloissa opiskellut elokuvantekijä on ennakkoluulottomasti tarttunut hyvin erilaisiin aiheisiin – ovat ne sitten käsitelleet miesten ja naisten rooleja taiwanilaisessa nyky-yhteiskunnassa (Syö juo mies nainen), Jane Austenin romaanimaailmaa (Järki ja tunteet) tai 1970-luvun amerikkalaista vieraantuneisuutta (Jäämyrsky). Tärkeintä Leelle on kaikissa teoksissa ollut perhe ja sen sisäiset jännitteet; näin myös ohjaajan läpimurtoteoksessa Hääjuhla, joka palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla paitsi yleisön jakamattomalla suosiolla myös pääpalkinnolla.

Hääjuhlassa on kyse kahden kulttuurin yhteentörmäyksestä. Kiinalainen kiinteistösijoittaja Wai-Tung (Winston Chao) asuu New Yorkissa yhdessä toisen miehen, rakastajansa Simonin (Mitchell Lichtenstein) kanssa. Vakavasta suhteestaan huolimatta Wai-Tung ei ole kertonut Taiwanissa asuville vanhemmilleen homoudestaan. Kun ikääntyvät vanhemmat alkavat kärttää pojaltaan vanhojen traditioiden edellyttämää lapsenlasta, päättää Wai-Tung mennä kulissiavioliittoon laittomasti maahan saapuneen kiinalaisneidon, Wei-Wein (May Chin) kanssa. Ratkaisun on määrä hyödyttää sekä tyttöä että huolestuneita vanhempia. Kuinka ollakaan, kaikki ei mene sulhasen suunnitelmien mukaan, kun suku Taiwanista ryntää paikalle viettämään kiinalaisia superhäitä.

Hääjuhla on äärimmäisen älykäs, viehättävä ja hupaisa komedia. Lee ei propagoi seksuaalivähemmistöjen puolesta, vaan hän keskittyy valaisemaan molempien puolien näkökohtia. Polttopisteessä on kiinalaisen perhekäsityksen merkitys; vaikka yleisön sympatiat ensi alkuun lienevät voimakkaasti hämmentyneen sulhasen puolella, ei vieraasta kulttuurista ammentavan ajatusmaailman ja sen arvojen vaikutusta voi olla ymmärtämättä. Henkilökuvaus on hienostuneen vivahteikasta; näyttelijät ovat suurenmoisia kautta linjan, eikä – tuoreista kasvoista johtuen – heidän tulkintaansa ole eksynyt turhaa diivailua.

Ang Lee tuulettaa virkistävästi kiinalaisuuteen niin usein liitettyjä puritanismin ja homofobian juonteita. On oikeastaan ollut varsin uhkarohkeata tarttua näinkin ristiriitaiseen aiheeseen, jonka käsittelyä valitettavan monta kertaa on leimannut liiallinen yksinkertaistaminen ja mustavalkoisuus. Katsoo Hääjuhlaa sitten miltä kantilta hyvänsä, tuskin tulee pettymään. Kaiken kaikkiaan ohjaajan läpimurtoteos on raikkainta ja maukkainta 1990-luvun elokuvaa, ja mikä parasta, Ang Leen kohdalla Hääjuhlan hänelle asettamat huikeat odotukset ovat sen jälkeisinä vuosina täyttyneet paremmin kuin hyvin.

– OH 30.4.1998