SLEEPWALK (1986)
Jim Jarmuschin elämänkumppanin Sara Driverin unenomaisessa fantasiassa nainen saa käännettäväkseen muinaiskiinalaisen käsikirjoituksen, jolloin tarinat alkavat vähitellen vaikuttaa hänen ja hänen ystäviensä elämään. ”Haasteeseen vastaavalle katsojalle elokuva tarjoaa ainutlaatuisen värisyttävän ja taianomaisen kokonaisuuden.” (Jonathan Rosenbaum)
***
Ennen gentrifikaatiota ja Brooklynin nousua trendikkäimmäksi kaupunginosaksi newyorkilainen taideväki kansoitti Lower Manhattania eli downtownia, Manhattanin eteläosien boheemeja ja vielä tuolloin huonokuntoisia ja asuinkustannuksiltaan halpoja alueita. 1970-luvulla punkin vanavedessä ja uuden aallon vastavoimaksi syntynyt no wave eli ”ei-aalto” oli kokeellisen ja avantgardistisen musiikin ja visuaalisten taiteiden löyhä liike, jonka vaikutus kaupungin taidekenttään erityisesti 1980-luvun alkupuolella oli valtava. Vuosien 1985–86 aikana kuvattu ja keväällä 1986 julkaistu Sleepwalk ei kytkeydy ajallisesti alkuperäiseen no waveen, mutta on hengeltään ja estetiikaltaan vahvasti sen perillinen. Se on myös kiinnostava aikakapseli 1980-luvun puolivälin rosoiseen, jo kadonneeseen New Yorkiin.
Sleepwalkia ei kannata lähteä katsomaan juoni edellä, sillä se etenee nimensä mukaisesti kuin unen logiikalla. Tarina alkaa kiinalaisesta antiikkikirjoituskääröstä. Salaperäinen kaksikko palkkaa toimistotyöntekijä Nicolen (Suzanne Fletcher) kääntämään käärön tekstin englanniksi. Tästä seuraa erikoisia sattumia ja kohtaamisia Nicolen sekä hänen nuoren poikansa ja ranskalaisen kämppiksensä elämään: hiustenlähtöä, vahinkokidnappaus, sormettomia ruumiita ja kadulla koiran tavoin haukkuva pukumies. Kaiken taustalla vaikuttaa tuo mystinen käärö ennustuksineen, mutta miksi? Elokuva ei pyri ratkomaan näitä okkultismiinkin viittaavia mysteerejä vaan jättää ne avoimeksi. Tarinankerronta on tarkoituksella keinotekoista, toissijaista tunnelmille ja kuville. Katsojalle tarjotaan toistuvia motiiveja mutta vähän vastauksia.
Kriitikko Jonathan Rosenbaum mieltää Sleepwalkin kuuluvan ranskalaiseen fantastiquen perinteeseen, jossa kerronnan vapaamuotoisuus ja eräänlainen epäluonnollisuus ei pyri erottelemaan ”todellista” ja ”kuviteltua” toisistaan. Tällainen suhtautuminen mielikuvitukseen on selvästi erilainen kuin angloamerikkalaisessa perinteessä, jossa sisäinen johdonmukaisuus on keskeisempää. Käsikirjoittaja-ohjaaja Sara Driver on kertonut ottaneensa vaikutteita erityisesti Andrei Tarkovskin ja Jacques Rivetten tuotannosta ja näiden auteurien omintakeisesta maagisrealistisesta tyylistään. Sleepwalk tuntuukin ennen kaikkea newyorkilaisen indie-elokuvan vastineelta Rivetten Céline et Julie vont en bateaun (1974) ja Duellen (1976) pariisilaisfantasioille.
Rosenbaum vertaa Sleepwalkin tyyliä myös surrealistien suosimaan tajunnanvirtatekniikkaan, josta muistuttavat repeämät juonessa, kerronnassa ja esimerkiksi näyttelemisen tavoissa. Hän pohtii, mihin Sleepwalk asettuu amerikkalaisen kokeellisen elokuvan kaanonissa. Se eroaa 35-milliselle filmille kuvattuna ja ainakin päällisin puolin kerronnallisena kokoillan elokuvana muotonsa puolesta selvästi esimerkiksi Maya Derenin ja Kenneth Angerin tuotannosta, mutta on toisaalta yhtä kaukana valtavirran verrokeista, niiden temaattisesta tai tyylillisestä johdonmukaisuudesta. Narratiivielokuva tai ei, Sleepwalkin runollinen, vähäeleinen ja arvoituksellinen fantasia liikkuu erityisesti amerikkalaisessa kontekstissa aivan omalla aaltopituudellaan.
Sleepwalk keräsi tuoreeltaan arvostusta erityisesti Ranskassa: se sai ensi-iltansa Cannesin kriitikoiden viikolla, palkittiin Cinémathèque Françaisen Georges Sadoul -palkinnolla ja keräsi hyvin katsojia Pariisissa. Suomessa Sleepwalk nähtiin vuoden 1988 Sodankylän elokuvajuhlilla sekä myöhemmin samana syksynä Helsingissä teatterikierroksella. Onkin siis jo korkea aika nostaa tämä pieni merkkiteos esille 35 vuoden tauon jälkeen!
Sleepwalkin ensimmäisenä kokopitkänä elokuvanaan ohjannut Sara Driver aloitti elokuvauransa puolisonsa Jim Jarmuschin debyytin Permanent Vacation (1980) tuottajana, tuotantokoordinaattorina ja apulaisohjaajana, ja on sittemmin työskennellyt monien Jarmuschin ohjaamien elokuvien parissa. Hänen oma, suppeampi ohjaajanuransa on kiistatta jäänyt Jarmuschin tuotannon varjoon. Driverin tuorein ohjaustyö on kuvataiteilija Jean-Michel Basquiat’sta ja New York Cityn 70-luvun taideskenestä kertova dokumentti Boom for Real (2017). Driver on myös toiminut elokuvaohjauksen opettajana New York Universityssa.
– Suvi Heino 15.8.2023. Lähteenä Jonathan Rosenbaum (Chicago Reader, 28.1.1988).