PHANTOM THREAD (2017)
Hillitty ja tyylikäs rakkauselokuva kertoo Lontoon suosituimmasta vaatesuunnittelijasta Woodcockista. Eräänä päivänä Alma astuu hänen elämäänsä, ja he aloittavat eriskummallisen suhteen. Andersonin itsensä kuvaama epookki on upeaa elokuvaa, ja Day-Lewisin ympärillä pyörivät naiset Krieps ja Manville varastavat shown.
***
Paul Thomas Anderson (s. 1970) piirtää elokuvassaan Phantom Thread (2017) mahdottoman rakkaustarinan kuvaksi mitä täydellisimmän yksityiskohtaisella tavalla. Merkittävän teoksesta tekee samalla myös se, että kyseessä tulee olemaan kokeneen näyttelijä Daniel Day-Lewisin uran todennäköisesti viimeinen näyttelijäsuoritus. Tarkoin roolinsa valitseva Day-Lewis on nähty vuosien varrella sellaisissa merkittävissä menestysteoksissa kuin Olemisen sietämätön keveys, Minun elämäni, Viimeinen mohikaani, Viattomuuden aika sekä There Will Be Blood. Phantom Thread hurmaa yhtä lailla kuin hämmentääkin katsojaa hahmottaen herkkää romassia. Anderson uhmaa näin helppoa kategorisointia kuitenkin pohjimmiltaan artikuloiden lopullisia universaaleja totuuksia, joiden mukaan kukaan ei mitä ilmeisemmin kykene ymmärtämään toisen ihmisen sisäistä toimintatapaa.
Elokuvansa käsikirjoittanut Anderson on rakentanut 1950-luvun Lontooseen sijoittuvan pukudraamansa menestyksekkään muotisuunnittelija Reynolds Woodcockin (Day-Lewis) henkilöhahmön ympärille hätkähdyttävän sujuvasti. Yhdessä lujan, mutta kannustavan sisarensa Cyrilin (Lesley Manville) kanssa hän on luonut bisneksen, joka on ajanut Woodcockin keskittymään pitkälti uraansa rakkauden sijasta. Vicky Krieps näyttelee hänen kiinnostuksensa kohdetta, ujoa tarjoilijaa Almaa. Kuitenkin Alma toimii enemmänkin muusana ja satunnaisena teerenpelin kohteena kuin todellisena rakastettuna. Näyttelijäsuoritukset ovat pidättyväisiä, mutta niistä paljastuu hitaasti merkityksellistä syvyyttä ylittäen materiaalin mahdollisen kliseisen kuvauksen taiteilijan ahdingosta. Tuloksena elokuva kertoo näin paljon rikkaammin ja salaperäisemmin himoista ja toiveista, kunnianhimosta ja kontrollista.
Phantom Threadin keskiössä on kihisevä jännite Alman yritysten voittaa Reynoldsin sydän ja hänen päättäväisyytensä pitää itsensä miehestä erillään, välillä. Vaikka Alma onkin hullaantunut tästä upean tyylikkäästä taiteilijasta, täytyy hänen suunnistaa läpi usean puolustusmekanisminsa kerroksen ryhdikkäästi ja pikkutarkasti vaatien tiettyjä työskentelymetodeja tehdäkseen vaikutuksen häneen. Elokuvan sijoittuessa Reynoldsin studioon, Phantom Threadillä on klaustrofobinen tasonsa korostaen Alman vangituksi joutumisen tunnetta, ja näin teos ajoittain flirttailee psykologisen kauhun tai jopa intensiivisen bergmanilaisen kamaridraaman kanssa.
Anderson jättää päähenkilöidensä suhteen häikäisevän läpinäkymättömäksi, mikä edellyttää näyttelijöiltä sitoutumista arvoitukselliseen narratiiviin ja henkilöhahmojen siirtyvään valtadynamiikkaan. Day-Lewis on vähemmän vaikutusvaltainen hahmo kuin Lincolnissa ja There Will Be Bloodissa, joista hän tuli palkituksi Oscarilla. Sydämensä ja sielunsa luomuksiinsa upottava muotisuunnittelija, joka on kuitenkin syvästi tyytymätön, tuo mieleen Fellinin mestariteoksen 8 1/2. Molemmat elokuvat juhlistavat brilljanttien, taiteellisten miesten mielten myllertäviä visioita, toisaalta Andersonin ja Day-Lewisin omaksuessa Felliniä kriittisemmän näkökannan.
– Tim Griersonin (Screen Daily) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 15.8.2020