PIIRTÄJÄN SOPIMUS (1982)

The Draughtsman's Contract/Tecknarens kontrakt
Ohjaaja
Peter Greenaway
Henkilöt
Anthony Higgins, Janet Suzman, Ann Louise Lambert
Maa
Iso-Britannia
Tekstitys
suom. tekstit
Kesto
108 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Ikäraja

Piirtäjän sopimuksessa rouva Herbert palkkaa nuoren taiteilijan tekemään kaksitoista piirrosta Herbertin suvun kartanosta. Röyhkeä piirtäjä vaatii lisämaksuksi seksuaalisia palveluja rouvalta, mutta joutuu huomaamattaan juonittelujen vietäväksi. Maalaustaiteesta ammentava ja sille kunniaa tekevä mysteeri palkitsee uusintakatseluilla.

***

Ensi tuntumalta saattaa Piirtäjän sopimus näyttää eroavan jyrkästi Peter Greenawayn aikaisempien elokuvien keskeisistä aiheista. 1600-luvun viimeiselle vuosikymmenelle sijoittuva elokuva kertoo maisemataiteilijan ja hänen varakkaan naispuolisen suojelijansa suhteista. Restauraatioajan tragediasta periytyvä vehkeily- ja murhajuoni luo vahvan dramaattisen näkökulman taiteilijan tyypillisen englantilaisen maalaismaiseman tutkiskeluun. Saattaisi tuntua siltä että tällainen teatraalinen viitekehys olisi vastenmielinen elokuvantekijälle, jonka kaikki aikaisemmat elokuvat ovat olleet joko dokumentteja fiktioista tai fiktioita dokumenteista. Mutta Greenawayn kohdalla ei mikään lopulta ole aivan sitä, miltä se näyttää. Historiallisen elokuvan yksityiskohtaiset tyylikeinot tarjoavat muodolliset puitteet, jollaisiin elokuvantekijä on aina mielellään sijoittanut omat erittäin persoonalliset mietteensä. Greenaway itse on pitänyt Piirtäjän sopimusta aikaisemman tuotantonsa loogisena jatkeena. Aikaisempaa suurempi budjetti on tehnyt mahdolliseksi laajentaa joitakin ideoita, joita hän on ennenkin käsitellyt, sekä käyttää elokuvassa näyttelijöitä. Dialogi on tahallisen keinotekoista, hieman mahtipontista eikä varsinaisesti puhekieltä. Tässä mielessä Piirtäjän sopimuksessa on jäljellä hänen aikaisempien töidensä formaalis-strukturalistisia aineksia.

Piirtäjän sopimuksen juonen ytimenä on tiettyjen esineiden läsnäolo tai poissaolo taiteilijan piirustuksissa, ja tämä seikka on suoraan yhteydessä siihen laajempaan kysymykseen, kenen auktoriteetti ja toiveet todella ovat piirtäjän sopimuksen takana. Greenawayn mukaan elokuvan pohjimmaisena aiheena on piirtäjä, joka piirtää maisemaa, ja piirroksen ja maiseman näkökohtia verrataan toisella esittämisen tasolla, elokuvassa. Hän haluaa näiden kolmen idean olevan läsnä elokuvan koko rakenteessa, niin että katsoja on tietoinen siitä, että kaiken aikaa tehdään vertailuja todellisen maiseman, Mr. Nevillen siitä tekemän kuvan ja lopulta niiden elokuvallisen esittämisen katsomisen välillä. Näiden sanojen takana on ironinen tietoisuus siitä, miten mielivaltainen on suhde elävän tekijän ja hänen luomustensa hengettömän maailman välillä, subjektien ja objektien välillä.

Piirtäjän sopimus eroaa Greenawayn aikaisemmista elokuvista sikäli, että aikaisemmat teokset ovat paljolti syntyneet leikkausprosessissa. Tuotanto-olojen erilaisuudesta ja näyttelijöiden käytöstä johtuen oli Piirtäjän sopimus kirjoitettava etukäteen melko tarkasti. Tekstistä tuli kirjoitettu objekti ennen kuin siitä tuli elokuvattu objekti. Hänen aikaisemmissa töissään käytettiin kerronnallisella sisällöllä ja esittämisen metodeilla hurjastelua tahallisen obskuranttien päämäärien hyväksi – kerettiläisten luokittelusysteemien rakentamiseksi vain jotta sitten voitaisiin nauraa niiden toivottomalle riittämättömyydelle. Piirtäjän sopimuksessa sen avulla pikemminkin nostetaan esiin kysymys tekijän roolista – kysymys, joka on keskeinen kaikissa Greenawayn elokuvissa ja joka sijoittaa hänet sekä englantilaisen maisemataiteen traditioon että avantgarde -elokuvan kansainvälisesti keskeisimpien tekijöiden joukkoon.

– Robert Brown: Greenaway’s Contract (Sight and Sound, Winter 1981/82)